Jotkut tekstit menevät ihon alle.

Nimittäin.

Siivosin pois banaanilaatikoita; kävin läpi papereita ja muistoja. Löytyi mm. Nyt-liitteen artikkeli ”Tänään minä rakastun”, kirjoittajana Katriina Pajari. Muistan tän koskettaneen mua silloin vuosia (5?) sitten, koska oli vielä se suuri rakkaus löytymättä ja luulin, ettei sellaista löydykään.

Teksti loppuu: ”Mahdoton suhde, minä epäilin. Elämäni mies, totesi ystäväni. Klik, hän sanoi. Ystävä tiesi, minä en. He kasvoivat yhteen. Viisi vuotta pikkukylän talosta on kuulunut onnellista hyrinää. Miehestä tuli viidennen kerran isä. Aina tulee uusi #toukokuu. Onnistuminen on päätös, he sanovat. Heitä minä mietin silloin, kun rakastaminen tuntuu mahdottomalta. Ei se koskaan ole.”

Sanoissa on voimaa – tuo Katriina Pajarin teksti toi lohtua silloin ja nyt se vuosia myöhemmin ryppyisenä löytönä aiheuttaa iloisen, nöyrän ja kiitollisen hymähdyksen.

Voi olla valtava suru, kun rakkaus antaa odottaa itseään; karkaa aina käsistä, menee hukkaan tai ei edes käy kylässä. Onneksi löytyy lohtulauseita.