Kamaa ja tavaraa

Viime päivinä olen miettinyt paljon materialismia, lastenkasvatusta, vanhemman vastuuta ja muutenkin noin niinkun keveitä yleisaiheita. Lähtökohtana oli viime viikonloppuun osuneet kahdet lastenjuhlat, joihin yksivuotiaamme oli saanut kutsun. Kivaa, juhlia, kavereita! Ja niiden vanhempia….

Muutama haja-ajatelma 3-vuotiaan pojan ja 2-vuotiaan tytön synttäreiltä:

• Miten voi kukaan, saati sitten 3-vuotias, tarvita viittä (5) muovista polkumopoa? Ja jatkoajatelmana, oliko tämä edes maksimi? Onko jossain kodissa tätä muoviroskaa vieläkin enemmän?
• Tarviiko sen vanhempana saada sitten viisi pyörää? Viisi autoa?
• Voisiko jo 3-vuotiaalle opettaa vähän yhdessä leikkimistä? Että toisen kädestä ei oteta jne? Ei se sen lapsen vika ole, ei se näitä juttuja yksin opi. Sille pitää sen aikuisen näyttää mitä ”nätisti” tarkoittaa, hyvänenaika sentään!
• Tilanne, jossa 10 1-5 -vuotiasta lasta syö pöydän ääressä välipalaa saattaa näyttää ulkopuolisen silmiin kaoottiselta sekamelskalta. Itse huomasin ajattelevani kuinka nätisti kaikki käyttäytyvätkään ja juttelevat eikä yhtään ahdistanut mikään. Yhtään ruokaa ei edes lentänyt ilmassa. Olin myös äärettömän ylpeä tyttärestäni, joka istui ihan itse kiltisti tavallisella tuolilla eikä syöttötuolissa! Oon niin mutsi.

Tässä kun oma muutto alkaa olla pian käsillä, tätä tavaran määrää on tullut päiviteltyä taas tovi. Mihin tätä kaikkea roinaa oikein tarvitaan? Tarvitseeko tuo lapsi todella nämä kaikki lelut? Mutta kun näin tuon erään 3-vuotiaan leluröykkiöt, tajusin, ettei meillä oikeastaan ole vielä mitään hätää. Mehän ollaan itse ostettu tuolle tasan vain tuo duplo-laatikko sekä soitin-setti. Kaikki muu on saatu lahjaksi/käytettynä. Tuo leluröykkiöperhe taas on sellainen, että isi ostaa pojalle auton, jos pojalla on ollut vähän paha päivä. Meillä mennään puistoon. Kukin tyylillään.