Haasteellinen paluu

No nyt kun on pidetty hyvin alkaneella blogiuralla se perinteinen ”oho, hups” parin kuukauden hengähdystauko, on hyvä jatkaa entistä ehompana (tai siis aika samannäköiseksi mä tämän nyt lopulta taisin saada, olipa melkoinen tuo ulkonäköuudistusprojekti). Ihan omaksi puolustuksekseni haluan vain sanoa, että satuimmepa siinä vähän remontoimaan ja muuttamaan ja sitten toiselle puolelle maapalloa kuudeksi viikoksi matkustamaan, mutta eihän se mikään puolustus ole. Lusmu mikä lusmu.

Nyt kuitenkin jatketaan ja aloitetaan komeasti haastevastauksella. Sanumaria haastoi ja minähän vastaan:

Eli ensin vastauksia haastajan antamiin kysymyksiin, sitten 10 faktaa itsestä ja sitten seuraavien uhrien haastaminen ja niiden 10 kysymyksen keksiminen (ehkä vaikeinta ikinä).

1. Uskotko, että Jamie Oliver oikeasti kokkaa kotona joka päivä?

No ei tosiaan kokkaa. Pakottaa vaimon laittamaan tai sitten syö takeouttia. Ihan varmasti.

2. Mitä ruokaa et ikinä suostuisi maistamaan?

Ostereihin mulla on sen verran vahva ennakkoasenne, että niitä syömään jonkun pitäisi kyllä aika paljon suostutella. Tai sitten vodkaa.

3. Mikä on noloin asia, mitä sinulle on tapahtunut?

Melkein pyörryin tuomarin vihkiessä meitä. Olin pikkasen vaan oksennustaudissa ja 38 asteen kuumeessa. Mutta suomalainenhan ei peru. Ja korkkareilla mennään, oli mikä oli. Tilaisuudessa otettua videota en kyllä pysty katsomaan loppuun asti.

4. Kesämökki on niin monen suomalaisen haave. Meren, järven vai joen rannalta? Vai ei vettä lähimaillakaan?

Meren, vaikka olenkin sisämaanlikka.

5. Paras juhannusperinne, jota yrität yhä noudattaa?

Ruoka. 

6. Hölmöin ostoksesi.

Mokkanahkaiset talvikengät kaupungissa, jossa sataa n. 9 kuukautta vuodessa

7. Rutiini, josta et luovu.

Aamupalaa on saatava puolen tunnin sisään heräämisestä, muuten ei päivä ala hyvin. Kenelläkään.

8. Maa, johon haluaisit matkustaa.

Amerikka. Siis se Oikea Amerikka, josta täällä länsirannikolla ei ole välähdystäkään. Haluaisin nähdä niitä kymmenien kilometrien viivasuoria teitä aavikolla, jylhiä vuorimaisemia, stetsoneja arkivaatteena, spontaania rivitanssia, sitä sellaista. Elokuvien Amerikkaa.

9. Maa, johon et lähtisi mistään rahasta.

Kongo.

10. Tv-sarja, jotka katsot, mutta et ole aiemmin kehdannut myöntää sitä kenellekään.

No katoin Suomessa ollessa sitä Vain Elämää. Ja se oli just semmonen auto-onnettomuus-ohjelma, kuin olin kuvitellutkin. Että tietää ettei pitäis katsoa, ja vähän ällöttääkin, mutta pakko vaan on.

 

Ja sitten ne faktat:

  1. Yksivuotiaani katsoo telkkaria, vaikka vakuutiin edellisen kerran viime keskiviikkona lastenlääkärille, että eihän toki telkkaria alle 2-vuotiaalle.
  2. Meidän talossa on 6 makuuhuonetta, joista kahdessa nukutaan. Ja minua vähän hävettää tämä asia. Kun vähemmälläkin jne.
  3. Haluan kaasulieden. No, on tämä fakta.
  4. Olen esiintynyt turkulaisella paikallis-tv-kanavalla pelleksi pukeutuneena
  5. Minulla on isot jalat ja nuorempana häpesin niitä (ja kun ei silloin 90-luvun alussa nättejä nuorisokenkiä saanut yli kolmeysiä). Nyt olen jopa ylpeä näistä räpylöistäni. Ja kokoasiakaan ei ole enää ongelma.
  6. En ole erityisemmin koira- tai kissaihminen. En oikeastaan tykkää eläimistä hirveästi. Tämä tekee minusta kuulemma vähemmän naisellisen (kun kaikkien naisten pitää siis kai tykätä pörröisistä eläimistä ja eläinrakkaus kuvastaa suhdetta omiin lapsiin). Tykkään kuitenkin lapsestani enemmän kuin yhdestäkään tapaamastani eläimestä. Tai ihmisestä. Mitä tämä minusta siis kertoo?
  7. Asun ulkomailla neljättä vuotta enkä ole varma muutanko takaisin Suomeen ikinä. Tämä epävarmuusasia pelottaa ja surettaa enemmän kuin oikeastaan mikään muu tällä hetkellä.
  8. Niin ja lisäksi tällä hetkellä surettaa se, etten pääse perjantaina halaamaan ystävääni hänen Suurena Päivänään.
  9. Inhoan muovisia soivia kertakäyttöleluja ja palautan ne kauppaan jos sellaisia saadaan lahjoiksi.
  10. Jos jälkiruokalistalla on creme brulee, otan aina sen. (Jos joku tietää mihin ne heittomerkit tuossa tulee, saa sanoa)

 

Ja sitten pitäisi haastaa niitä blogeja edelleen… En osannut päättää, ketä haastaisin, joten esitän täten avoimen haasteen kaikille teille arviolta alle kymmenelle jotka tätä blogia säälistä luette 🙂 Ottakee, ottakee!

  1. Mitä näet kun käännät nyt päätä 90 astetta vasemmalle?
  2. Mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen?
  3. Mitä aiot syödä seuraavaksi?
  4. Minkälainen olit yläasteella?
  5. Osaatko derivoida?
  6. Minkä asian toivot opettavasi (nykyisille tai tuleville tai mahdollisille) lapsillesi?
  7. Mitä harrastat? Mitä oikeasti harrastat? (kirjallisuutta = niiden kirjojen elokuvaversioiden katselua)
  8. Voiko exät olla kavereita keskenään?
  9. Minkä elokuvan voit katsella aina uudestaan ja uudestaan etkä koskaan kyllästy?
  10. Tuleeko Paavo Väyrysestä vielä joskus presidentti?

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Kamaa ja tavaraa

Viime päivinä olen miettinyt paljon materialismia, lastenkasvatusta, vanhemman vastuuta ja muutenkin noin niinkun keveitä yleisaiheita. Lähtökohtana oli viime viikonloppuun osuneet kahdet lastenjuhlat, joihin yksivuotiaamme oli saanut kutsun. Kivaa, juhlia, kavereita! Ja niiden vanhempia….

Muutama haja-ajatelma 3-vuotiaan pojan ja 2-vuotiaan tytön synttäreiltä:

  • Miten voi kukaan, saati sitten 3-vuotias, tarvita viittä (5) muovista polkumopoa? Ja jatkoajatelmana, oliko tämä edes maksimi? Onko jossain kodissa tätä muoviroskaa vieläkin enemmän?
  • Tarviiko sen vanhempana saada sitten viisi pyörää? Viisi autoa?
  • Voisiko jo 3-vuotiaalle opettaa vähän yhdessä leikkimistä? Että toisen kädestä ei oteta jne? Ei se sen lapsen vika ole, ei se näitä juttuja yksin opi. Sille pitää sen aikuisen näyttää mitä ”nätisti” tarkoittaa, hyvänenaika sentään!
  • Tilanne, jossa 10 1-5 -vuotiasta lasta syö pöydän ääressä välipalaa saattaa näyttää ulkopuolisen silmiin kaoottiselta sekamelskalta. Itse huomasin ajattelevani kuinka nätisti kaikki käyttäytyvätkään ja juttelevat eikä yhtään ahdistanut mikään. Yhtään ruokaa ei edes lentänyt ilmassa. Olin myös äärettömän ylpeä tyttärestäni, joka istui ihan itse kiltisti tavallisella tuolilla eikä syöttötuolissa! Oon niin mutsi.

 

Tässä kun oma muutto alkaa olla pian käsillä, tätä tavaran määrää on tullut päiviteltyä taas tovi. Mihin tätä kaikkea roinaa oikein tarvitaan? Tarvitseeko tuo lapsi todella nämä kaikki lelut? Mutta kun näin tuon erään 3-vuotiaan leluröykkiöt, tajusin, ettei meillä oikeastaan ole vielä mitään hätää. Mehän ollaan itse ostettu tuolle tasan vain tuo duplo-laatikko sekä soitin-setti. Kaikki muu on saatu lahjaksi/käytettynä. Tuo leluröykkiöperhe taas on sellainen, että isi ostaa pojalle auton, jos pojalla on ollut vähän paha päivä. Meillä mennään puistoon. Kukin tyylillään.

Puheenaiheet Ajattelin tänään