Tätä mä en osannut vielä kolmevuotiaana
Meillä juhlittiin neljävuotissynttäreitä lauantaina. Apua, mihin nää vuodet tosiaankin vierii!?! Joka päivä sitä saa ihmetellä, kun huomaa miten oivaltava ja fiksu tuo meidän esikoinen on. Ja mitä kysymyksiä! Täällä yritetään selvittää sukupuuttoa, maapallon syntyä, dinosaurusten elämää, avaruutta jne jne. Kamalasti kysymyksiä, joihin meillä vanhemmilla ei todellakaan ole vastauksia. Ihanaa myös nähdä tätä maailmaa neljävuotiaan silmin; usein itse on jo niin kaavoihin kangistunut ja tylsä aikuinen, että jää monet kiinnostavat seikat ympäristöstä ja elämästä huomaamatta. On siis hyvä, että on yksi metrinmittainen niistä muistuttamassa.
Leivoin ihan kakunkin. Hehheh. Ei voittais kauneuskilpailuja, mutta hyvältä se kyllä maistui. Suomalaiselta. 🙂 Ja oli meillä vieraitakin, hurmaava pieni kiharapäinen poika, jonka kanssa ollaankin nyt leikitty vähintään kerran viikossa. Ihanaa on ollut löytää niin aikuista kuin nuorta seuraa, kenen kanssa viettää aikaa.Lapsetkin ovat innoissaan, kun ovat saaneet kivan leikkikaverin, ja äitikin on pysynyt järjissään kun on saanut avautua ihan reaaliajassa ja -elämässä jollekin. Pari viikkoa sitten vietettiin saunailtaa tässä meidän condolla ja syötiin yhdessä, siitä pari viikkoa aiemmin oltiin me äidit shoppailemassa yksin ja miehet lasten kanssa, ja nyt siis menneenä viikonloppuna vietettiin esikoisen synttäreitä yhdessä. Kiitos siis teille, on ollut ilo tutustua teihin (tiedän että näette tämän)! 🙂
Ihan hirveen kivat leikit, niinku kuvasta näkyy.
Ja ihan hirveen järkevätkin.
Ja tulihan meillekin niitä pikkulegoja sit kuitenkin, vaikka olenkin sitä yrittänyt siirtää. Mutta onhan se nyt kiva! Ja iskäkin tykkää, kun pääsee rakentelemaan. Äitikin tykkäis, mut ei kelpaa rakennuspuuhiin. Pah!
Nyt lapset tuhisevat tyytyväisenä sängyissään, mutta aikamoista hommaa tuo nukutus on. Joka ilta samat kuviot: riehumista ja hyppimistä sängyllä, kieltoja ja ukaaseja, iltasadut (molemmille omat, nuorimmaiselle AINA sama possukirja, esikoiselle AINA sama dinosaurus-tietokirja), valot pois, miljoona kysymystä maailmansynnystä esikoiselta, pissahätä nuorimmaisella, äitillä jo menee vähän hermot, vaihdetaan iskään tuoreilla hermoilla, vihdoin nukahtaminen tunnin kestäneen session jälkeen! Puuuuuuuh. Ja joka ilta sama juttu. Luin Venla Saartamosta Annasta (ah jonka sain luettavaksi viime viikolla!), se aina meditoi lasten nukutuksen aikaan ja pitää lapsia kädestä. Yritän nyt tuoda tätä samaa rauhallista olotilaa itselleni kyseiseen hetkeen, voinhan käyttää sen vaikka suunnittelemalla seuraavaa päivää tai ihan mitä vaan. Pieniä nuo lapsoset ovat kuitenkin vain hetken, kohta varmasti jo kaipaan näitä nukutuspuuhia… vai kaipaanko?
Nyt vastaleivotun ruisleivän mussutukseen ja sohvalle katsomaan Klikkaa mua!
mus mus