Viikko täys!

Ensi yönä, tai paremminkin aikaisin huomenaamuna, olemme olleet täällä viikon. Viikon! Toisaalta paljon on tapahtunut, ja paljon ollaan saatu käytännön juttuja tehtyä, mutta toisaalta tuntuu että tässähän sitä on vain tuijoteltu hotellihuoneen seiniä, menty samalla rutiinilla päivästä toiseen.

Rehellisesti sanottuna eilinen oli aika katastrofaalinen päivä, joka alkoi nuorimmaisemme oksentamisella hotellin ravintolassa aamupalalla (nää on näitä jokaisen mattimeikäläisen herkkuhetkiä), ja jatkui kiukkuisissa tunnelmissa koko päivän. Päivän saldona yksi tv-tasoon mätkähtänyt takaraivo (onneksi ei sattunut pahasti!), yksi rikkoutunut juomalasi (hotellihuoneessa ei tietenkään imuria!), monta pientä hermoromahdusta (sekä äidillä että lapsilla), ja lopulta jo ennen seitsämää sänkyynsä uuvahtanut pikkudiiva. Kun seitsämältä vihdoin hotellihuoneemme ovi kävi ja mies tuli töistä kotiin, olikin täällä taas jo rauhallinen ja seesteinen tunnelma, dominopelit käynnissä ja tällä äiti-ihmisellä jo paplaritkin päässä (you know me, paplarit päässä vaikka maailman ääriin!). Eilisen päivän pelastus olivatkin iltaiset drinksutreffit, joiden merkeissä tapasin paikallisen Suomi-yhteisön naisia. Oli tosi mukava tavata täällä jo pidempään asuneita, ja kotiin tallustelinkin (tai siis huristelin taksilla, joka maksoi  6,2 MYR eli noin puolitoista euroa, tosin matkakin oli superlyhyt) monta vinkkiä viisaampana. Drinksut juotiin henkeäsalpaavissa maisemissa, Grand Hyattin näköalabaarissa hotellin 38. kerroksessa (jos haluat hiukkasen paremman käsityksen millaisissa maisemissa drinkkini siemailin, googlaa Grand Hyatt Kuala Lumpur ja Thirty8). Pienenä hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että hotellin vastaanotto sijaitsee ylimmässä eli 39. kerroksessa, ja sieltäkin oli aikamoisen hienot näkymät Petronas-torneille päin. Alla kuva baarin ikkunasta näpsäistynä. Kuvan laatu ei  t o d e l l a k a a n  häikäise, pahoittelut siitä, mutta pakko silti liittää kuva tänne. En kyllä oikeasti vieläkään usko yhtään, että asun tällaisessa suurkaupungissa pilvenpiirtäjien keskellä. Mutta mitä enemmän sitä ajattelen, sitä kutkuttavammalta se tuntuu. Siis aivan uskomattoman kutkuttavalta ja mahtavalta!!

  

Tänään olikin sitten jo parempi päivä. Aamupala syötiin ilman ylimääräistä showta. Itseasiassa normiaamiaisravintolan ollessa remontissa pääsimme aamiaiselle hotellin alimman kerroksen ravintolaan, jossa aamiaista tarjotaan ilmeisesti hotellin paremmalle väelle. 🙂 Aamiainen oli uskomaton, täynnä herkkuja niin Aasiasta kuin Euroopastakin. Olen vielä siinä vaiheessa, että innostun jokaisesta aasialaisesta herkusta, joka eteeni isketään. Jossain vaiheessa varmasti tulee keitettyjä perunoita ja jauhelihakastiketta ikävä, mutta toistaiseksi nautin vielä täysin rinnoin (aamiaiseksikin!) paistettuja riisinuudeleita, valkosipuliriisiä, papuja, mitä ihmeellisimpiä nyyttejä, naan-leipää jne jne. Ehkä perinteinen malesialainen aamiainenkaan ei aivan tällainen ole, mutta minäpä päätin nyt nauttia näistä hotellin herkuista niin kauan kuin niitä on tarjolla. Ensi viikon lopulla muutamme kuitenkin jo omaan kotiin, ja siellä sitä kaurapuuroa saa taas keitellä ihan tarpeeksi. 😛

Innokkaat uimarit lähdössä nauttimaan päivän uintisessiosta. 

 

Seuraavasta aiheestakin voisin kirjoittaa vaikka kuinka. Nimittäin kulttuurien kirjosta täällä Malesiassa. Jätän sen kuitenkin myöhemmäksi, koska uskon siitä itselläni olevan sanottavaa vielä paljon enemmän, kun olen ollut täällä kauemmin kuin viikon (!!). Sen verran kuitenkin sanon, että olen jo nyt hyvin iloinen siitä, mitä kaikkea itsekin täällä opin ja koen, saati sitten lapseni. Vaikka pidän itseäni kovinkin suvaitsevaisena ihmisenä, olen ehkä aina hiukan, sanotaanko pelännyt tai vieroksunut, burkhissa kulkevia naisia. En tiedä mistä se johtuu. En missään nimessä pidä heitä ihmisinä väärinä tai huonoina tai mitään vastaavaa, mutta olen joka tapauksessa kokenut burkhat vieraiksi. Meidän hotellissa on kuitenkin paljon perheitä, joissa naiset pukeutuvat burkhaan, ja se on saanut jotenkin silmäni avautumaan. Ehkä kyse on siis siitä, että Suomessa näky on kuitenkin vielä aika harvinainen, täällä ei kovinkaan. Olen nyt jokaisena pool-päivänä jutellut todella mukavien burkhaan pukeutuneiden naisten kanssa altaalla, yhdessä päivitellyt lasten tekosia ja miettinyt, mikäs sen wifin salasana nyt olikaan. Olemme myös pohtineet, mitä kaikkea KL:ssä kannattaisi tehdä, mitä nähtävyyksiä nähdä. Lapset ovat myös olleet iloisia saadessaan ikäistään leikkiseuraa. Olen iloinen näistä kohtaamisista, sillä vaikka olen itseäni pitänytkin aina kovin suvaitsevaisena ihmisenä, ehkä en sitä kuitenkaan täysin ole ollut. Kuten aina, kyse on varmasti enemmän ennakkoluuloista kuin mistään muusta. Olen iloinen, että täällä niitä ennakkoluuloja saadaan murrettua, yhtä jos toista asiaa kohtaan. Koska niinhän se on, että jokainen meistä kantaa varmasti aikamoista ennakkoluulojen reppua selässään, ja sitä on välillä ihan virkistävää ja tarpeellistakin penkoa ja tyhjentää.

Alla olevassa kuvassa herttainen saudityttö, joka oli kovin kiinnostunut ja innostunut leikkimään lastemme kanssa (tai ainakin lastemme lelujen kanssa ;)).

 

Nyt lienee aika laittaa pillit pussiin ja käydä nukkumaan. Alla olevaa herkkua ollaan mussutettu nyt parina päivänä, se on varsinkin minun ja I:n mieleen. No mitä se on? En olisi itse tätä tunnistanut vielä kuukausi sitten. No papaijaahan se on! Nams ja mums mums!