Arkinen juttu
Tämän jutun kaikki kuvat on ottanut esikoinen tässä kuluneen kuukauden aikana. Esikoinen on perinyt meidän ensimmäisen digikameran vuodelta 2004, ja sillä se tallentaa omia muistojaan tästä ulkomailla vietetystä ajasta. Ollaan jo monet naurut saatu kuvia katsellessa, etenkin kuvat joihin tyyppi oli saanut tallennettua äänipätkän mukaan ovat aivan helmiä! Mehän emme siis tiedä, mistä tällainen toiminto kamerasta löytyy, mutta nyt meillä on muutamakymmen kappaletta kuvia, joissa mukavasti kuuluu taustalla kotimme kaaos ja elämä.
Ajattelin kirjoittaa tässä sunnuntaifiiliksissä vähän arjestamme täällä. Monet kysyvät, joko me viihdytään täällä tai meneekö jo paremmin. Aluksi tosiaan oli kankeaa, ja kamalimpina päivinä lähetin hurjan avautumislitanian lähimmille ystävilleni. Ihanasti sain tsemppiä ja tukea Suomesta, ja heti mieli tuntuikin valoisammalta.
Nyt on kuitenkin pidempään ollut jo tosi tasaisen hyvä olla, tosin olen varma että aallokkoa on vielä luvassa. Eilen vietimme suomalaisia rapujuhlia, ja siellä muutamat konkarit varoittelivat tulevista kriiseistä ja koti-ikävästä. Tai ehkä varoittelu on turhan voimakkaasti sanottu, paremminkin kannustivat pääsemään niistä yli – sillä aina se kuitenkin helpottaa. Rohkeutta saa myös tapaamistamme ihmisistä, joista osa on ollut täällä jo vuosikymmeniä, osa lähempänä kymmentä vuotta, ja useat monia vuosia. Ja kaikki ovat viihtyneet erinomaisesti. Paljon täällä on myös uusia suomalaisia ja myös paljon pieniä lapsia; eilen tulikin vaihdettua useat yhteystiedot ja sovittua leikkitreffien järjestämisestä. En nyt varsinaisesti tullut tänne päiväntasaajalle hengailemaan pelkästään suomalaisten kanssa, mutta kyllä se niin on, että toisten suomalaisten tuki on todella tärkeää. Tai itse olen ainakin kokenut sen tärkeäksi ja kannustavaksi. Ja lapsille on tietysti myös tärkeää päästä leikkimään samankielisessä seurassa.
Arki on siis sulahtanut omiin uomiinsa. Viikot vierivät, aika lailla samalla kaavalla. Olen sopinut Amelian kanssa, että maanantaisin ja perjantaisin Amelia saa siivota rauhassa, ja minä sitten teen töitä tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Käytännössä työpäivät kuitenkin vaihtelee tosi paljon, ja töitä tulee tehtyä lähes joka päivä. Tosin tällä viikolla tuli huomattua sekin, että perjantaiksi ei kannata juuri töitä jättää. Perjantaisin nimittäin esikoinen on kotona, ja eihän siitä työteosta tullut mitään kun koko ajan piti olla keksimässä tekemistä tai paimentamassa lapsia pois oven takaa paukuttamasta. Hetkittäin olen katunut päiväkodin aloitusta, mutta perjantai oli taas hyvä muistutus siitä, millaista arkemme olisi jos esikoinen ei olisi päiväkodissa.
Mitä sitten teemme vapaapäivinämme, tai siis niinä arkipäivinä kun en tee töitä? Maanantaisin ja keskiviikkoisin täällä keskustassa on Ibu-leikkiryhmät (paikallinen MLL), mutta maanantain ryhmässä olen saanut käytyä vain kerran ja keskiviikon ryhmässä kaksi kertaa. Perjantaisin Ibu-talolla on Arts & Crafts -leikkiryhmä, mutta sielläkin olen käynyt vain kerran paikallisen taksi-aplikaation lakatessa toimimasta puhelimessani. Tuo Ibu-talo on aivan ihastuttava paikka, ja siellä järjestetään joka päivä jonkinlaisia leikki-/vauva-/taaperoryhmiä. Talo sijaitsee vain vähän kaukana meistä, joten taksi on aivan välttämätön. Nyt arkeni vain hankaloitui satakertaisesti, kun MyTeksi lakkasi toimimasta Windows-puhelimissa. Nyt on siis puhelimen osto edessä, ihan vain yhden typerän aplikaation takia! Kyllä ottaa pannuun, mutta olen totaalisen riippuvainen täällä takseista, ja vaikka tästä meidän hoodeilta taksi on vielä suht helppo saadakin, paluumatka on haastellisempi taksinsaannin suhteen. Muitakin aplikaatioita on, mutta tietenkään ne eivät joko toimi Lumioissa tai sitten taksit ovat sen verran kalliita, että uuden puhelimen hinta on aika pian kompensoitu taksimatkan hintojen erotuksella. No, katsotaan mihin päädyn. Kävin hieman jo katselemassa meidän Suomen-vieraiden kanssa (ystäväpariskuntamme miespuolinen henkilö tietysti halusi nähdä IT lifestyle ostoskeskus Low Yatin) ja tarjontaa kyllä totisesti löytyy..
Maanantaista torstaihin esikoisemme on siis päiväkodissa, yleensä puoli kymmenestä puoli kahteen. Aikaa väliin ei jää huimasti, joten sen takia työpäiviä kertyykin helposti neljä viikossa. Päiväkotiin meno sujuu vieläkin hieman nihkeästi, Balin loma nollasi koko päiväkotiharjoittelun. Tai no, ei nyt sentään kokonaan, mutta aamuihin palasi taas itku ja parku päiväkotiin menosta. Hetkittäin tosiaan tuntuu, että pitäisikö koko päiväkoti keskeyttää, mutta iltapäivisin minua odottaa kuitenkin tyytyväinen poika, joka raportoi uudet kaverit, leikit ja askartelut. Erityisesti esikoinen on mieltynyt opettajaansa Pattyyn, joka on mukava filippiiniläinen nuori nainen.
Englannin oppiminen on ehkä ollut hieman hitaampaa, mitä ajattelin sen olevan. Tai en oikein tiedä miten sen ajattelin tapahtuvan, niinkö että kielitaito vain laskeutuu tähtipölyn mukana taivaista? No, näin ei ole kuitenkaan käynyt, mikä tietysti myös hankaloittaa päiväkodissa oloa. Nyt viimeisen viikon aikana edistystä on kuitenkin alkanut tapahtua ja esikoinen on selvästi rohkaistunut puhumaan kieltä. Tällä viikolla sanottua:
– Amelia, po-po, come!
– Where we go, this way, this way?
– What happened?
– What are you doing?
Ja peruskeskustelu vartijan kanssa meidän portilla:
V: Hi boss! How are you?
J: Hi! Fine. How are you? Bye!
Tällaisia sekalaisia arkisia ajatuksia sunnuntai-iltaan. Hyvin siis menee, mutta tietysti välillä Suomi-ikävä vaivaa. Tällä hetkellä erityisesti ikävöin ihmisten lisäksi kirpeitä ja aurinkoisia syyspäiviä, metsäretkiä kumpparit jalassa, ja Häppilää Virolahdella (missä isoäitini asuu). Tänään oli just sellanen hidas juhlien jälkeinen päivä, jolloin olisi ihana ollut päästä keskuspuistoon sunnuntai-kävelylle ja käydä matkalla Huopalahden kirkon leikkipuistossa ottamassa kiikut. Jotenkin ei nyt vaan yhtään huvita raahautua tuonne paahteiseen leikkipuistoon (ja tehdä itseään ihmisen näköiseksi), joten tämä päivä on ollaankin vietetty sitten ihan omassa kodissa neljän seinän sisällä. Aikamoista sirkusta, mutta rentoa välillä tämäkin.
Kirpsakkaa alkuviikkoa Suomeen! Saisinpa purkitettuna ihanaa raikasta ilmaa tänne niitä hetkiä varten, kun tuntuu että happi loppuu. Onneksi näitä hetkiä on vähän, mutta sellaisen hetken yllättäessä ei haittaisi, että tuolta salmiakkihyllyltä löytyisi myös purkillinen Suomen raikasta syysilmaa. Sen puuttuessa pitää tukeutua niihin salmiakkeihin – niitähän nimittäin piisaa, kiitos meidän viimeisten Suomi-vieraiden! :)