Happy Deepavali!
Malesiassa juhlitaan parhaillaan Deepavalia – Diwalia. Deepavali on valon juhla, jossa juhlistetaan sitä että valo voittaa pimeyden, hyvä voittaa pahan, toivo epätoivon.
Deepavalin aikoihin ostoskeskuksiin, kauppojen ikkunoihin ja condojen pihoille ilmestyy hienoja hiekkataideteoksia, vilkkuvaloja eri väreissä, kynttilöitä ja kaikenlaista värikästä. Intialaisissa kaupunginosissa musiikki raikaa eikä blingblingiä säästellä.
Tiistaina oli Malesiassa varsinainen deepavali-pyhä, mutta oikeasti deepavalia juhlitaan viisi päivää. Jokaiselle päivälle on oma teemansa. Juhlintaan liittyy läheisesti myös raketit ja hindu-ystäväni kertoikin eilen että tämä on samalla myös hindujen uusi vuosi. Hindukalenteri on meidän kalenteria edellä ja vuodet vaihtuvat juurikin aina deepavalin aikaan. En tosin tiedä miten tämä käytännössä toimii, koska deepavalin ajankohta vaihtelee loka-marraskuussa riippuen jostain muista yksityiskohdista, olikohan kuunkierrosta tai jostain sellaisesta. Tavallaan aika kiehtovakin ajatuskin, onko se nyt niin kauhean vakavaa jos vähän ajankohta vaihtelee?
Kävin maanantaina Little Indiassa fiilistelemässä deepavalia ja etsimässä ystävän lapsille deepavali-asuja huomisiin koulun juhliin. Meidän koulussa siis juhlitaan niin Hari Raya Aidilfitriä (Eid al-Fitr, muslimien vuoden tärkein juhla, ramadanin päättyminen), deepavalia (hindujen tärkein juhla) sekä joulua (kristittyjen tärkein juhla). Sen sijaan, että uskonnot pyritään pyyhkimään kokonaan näkyvistä, kuten Suomessa tuntuu olevan tapana, täällä juhlitaan kaikkien eri uskontojen juhlia ja tutustutaan eri juhlien taustoihin. Tämä tosin ei ole ehkä mitenkään tyypillistä malesialaista, ehkä enemmänkin juuri kansainvälisten koulujen tapa. Täällä muutenkin tämä kulttuurien sulatusuuni ja uskontojen rauhallinen rinnakkaiselo on mielenkiintoista – päällisin puolin on rauhallista ja systeemi toimii, mutta pinnann alla kyllä porisee ja kuohuu eikä meno olekaan niin suvaitsevaista kuin annetaan ymmärtää.
Malesiassa edustettuna on kolme rotua: malaijit, kiinalaiset ja intialaiset. Eikö olekin kauhea sana tuo ”rotu”. Laitoin sen kuitenkin tähän tieten tahtoen, koska siihen sanaan ei voi olla täällä törmäämättä. Lääkärissä rekisteröimislomaketta täyttäessä meni itsellänikin sormi suuhun, kun kysyttiin mitä rotua olen. Mikä minä olen? Valkoinen? Se ei varmaan ole rotu? Kaukaasialainen? Ai kamala! Enpä ole ikinä ennen ajatellut mitä rotua olen, mutta sitä(kään) ei voi välttyä ajattelemasta täällä Malesian somassa sulatusuunissa. Periaatteessa rodut kyllä elävät täällä ihan sovussa ja systeemi toimii, mutta kun asiaan perehtyy hieman tarkemmin niin ei tämä nyt ehkä ihan ideaalisysteemi täälläkään ole. Mutta näin ulkopuolisena valkoihoisena on hienoa että kulttuurinkirjoa löytyy, eri uskonnot ja pukeutumissäännöt ovat edustettuina (täällä Kuala Lumpurissa), ruokatarjonta on enemmän kuin monipuolista ja kaikin puolin hengittäminen on helpompaa kirjavassa kaupungissa.
Viime yönä paukkui ilotulituksia sen verran kovasti, että luulen deepavalin olevan pikkuhiljaa ohi. Se tarkoittaa sitä, että hiekkataideteokset lakaistaan lattioilta ja pikkuhiljaa massiiviset joulumaailmat valtaavat ostoskeskukset. Olen siitä tosin ihan innoissani, olen jo fiilistellyt tulevaa joulua muutamaan otteeseen. Tämä on ensimmäinen joulu, jonka vietämme ”yksin” vain oman perheen kesken. Ensimmäinen joulu tropiikissa. Ensimmäinen joulu kuumuudessa, auringon paahteessa. Ensimmäinen joulu ilman lanttulaatikkoa. Ensimmäinen joulu, jolloin hiljaisen ja tunnelmallisen jouluaterian sijaan menemme luksushotellin jouluillalliselle. Ensimmäinen todella erilainen joulu.
Toisaalta mieli on hieman haikea, olen koko elämäni joulut yhtä lukuunottamatta (vuonna -86 äitini oli niin viimeisillään raskaana odottamassa pikkusiskoani, että vietimme joulun kotona) viettänyt maalla mummollassa, todellisessa joulun ihmemaassa. Naimisiin mentyäni olemme jakaneet joulun kahtia – maalla ja mieheni kotona, vaihtaen paikkaa jouluaamuna. Mutta joka joulu olen päässyt maalle, minulle niin rakkaaseen mummolaan. Nyt siis hieman jännittää, löytyykö sitä joulumieltä lainkaan kun en pääse joulun ihmemaahan maalle. Mutta tahtotila on kova ja kyllä minusta tuntuu, että jo nyt joulumieli on valtaamassa minut ja olen myös hienoisen innoissani rakentamassa meille omaa tunnelmallista tropiikinjoulua.
Mutta joulua ennen on vielä paljon säpinää. Lähdetään huomenna aamulla Cameron Highlandseille viikonlopun viettoon. Sunnuntaina käyn vaihtamassa matkalaukkuja kotona ja lähden reilun viikon työmatkalle Saksaan. Sitten saadaankin tänne tämän vuoden ekat vieraat, mamma ja pappa, käväistään Borneolla, vieraat lähtevät ja sitten onkin joulu. Ja sitten me jo melkein lähdetäänkin Suomeen pariksi viikoksi. Huisketta siis riittää, voi olla että tänne blogiin ei kovin montaa tekstiä ehdi rustaamaan. Siispä varmuuden vuoksi deepavalin hengessä toivotankin värikästä, positiivista ja valoisaa loppuvuotta! Ei ole enää kauaa, niin alkaa Suomessakin päivä pitenemään!
—
Kaikki jutun kuvat näpsitty puhelimella Little Indiassa. Täällä Kuala Lumpurissa on oikeastaan kaksi Little Indiaa – Little India, joka on ehkä hieman enemmän muslimien kaupunginosa, sekä Brickfields, jossa taas ehkä enemmän hindulaisuus pinnalla. Molemmissa kuitenkin ihanan värikäs aasialainen meininki!