Here I go again
Täällä sitä taas ollaan, Malesiassa hikoilemassa. Jännä juttu, voiko keho kolmessa viikossa unohtaa tän kuumuuden ja vaatia taas viileämpää ilmaa? Ilmastointia tulee käytettyä enemmän ja välillä oikein tuskanhiki vyöryy yli. Lapsetkin punottavat taas vähän enemmän ja hiki valuu pisaroina kasvoilla.
Mut on tää lämpö silti ihanaa! En valita! Ja nyt kolmen viikon talviloman jälkeen vietän sisäistä kevättä. Tiedättekö sen keväisen fiiliksen, että vähän kutkuttaa rinnassa ja tekee mieli kuunnella kaikkea hassua musaa ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden paljastuttua. Tietysti tää fiilis murenee sillä samalla sekunnilla kun on kosketuksissa tuon +32 asteisen ulkoilman kanssa, mutta ainakin täällä sisätiloissa voi hetken hykerrellä kevätfiiliksissä!
Lapsille paluu on ollut yllättävän helppo. Pelkäsin esikoisen kohdalla kauheata koti-ikäväpuuskaa, mutta jos niitä on jollain tullut niin sitten nuorimmaisella joka on muutaman kerran ulvonut jokaisen isovanhempansa perään. Toisaalta esikoisen päiväkodin aloitus on ollut aika hankalaa ja aamulähdöt aivan kaameita, mutta päiväkodissa on sitten kyllä mennyt tosi hyvin ja kielikin kuulemma luistaa hyvin (!). Että kyllä tässä varmaan itse kullakin on vielä loman jälkeistä hämmennystä ja tunnemyrksyä, vaikka päällisin puolin ollaan taas sutkahdettu tähän arkeen hyvin.
Tai no, totta puhuakseni kaikki muut ovat sutkahtaneet arkeen hyvin paitsi minä. Käyn taas ihan samanlaista vuoristorataa läpi kuin silloin tähän asuntoomme muuttaessamme. Lomalla vietin paljon aikaa ystävieni kanssa, ja se sai taas ajattelemaan mistä kaikesta jäänkään paitsi. Ja vaikka kaikki olikin kuin ennenkin (ja eihän puoli vuotta nyt edes ole mikään kovin pitkä aika), en voinut välttyä kokevani olevani jotenkin ulkopuolinen. En siis missään nimessä ystävieni seurassa, mutta koko hommassa – Suomessa, arjessa, elämässä. Ja siis niinhän olenkin pois Suomen meinigeistä, että ei se mikään ihme ole jos siltä tuntuu, mutta sen tajuaminen tuntui jollain tapaa surulliselta, haikealta. Mutta niinhän se on, ulkomaille muuttaminen on aina jonkinlainen kompromissi: paljon se antaa, mutta paljon se myös ottaa. Tai toisinpäin, paljon se ottaa, mutta paljon se myös antaa. Järjestys riippuu päivästä.
Vaikka paluu on taas ollut aika vaikea, eikä sitä ole yhtään helpottanut se että meidän apulainen on vielä tämän viikon lomalla ja yritän tässä lasten kanssa tehdä töitä ja pyörittää arkea ja selvitä näistä omista masiksistani, niin on tässä paluussa ollut myös iloa. Toinen pikkusiskoni tuli lomailemaan tänne Malesiaan poikaystävänsä kanssa pariksi viikoksi ja he ovat pyörähdelleet myös tässä meillä. Se on helpottanut meidän kotiinpaluuta paljon. Välillä olen myös kovasti ilostunut siitä spontaanista tunteesta, joka tulee liikennevaloissa, kaupassa, ravintolassa, meidän portilla ja muissa arkisissa tilanteissa – onpa kiva olla täällä, kotona. Se tunne on hetken häivähdys, mutta tekee minut erityisen iloiseksi sillä ne hetket saavat tämän paikan tuntumaan enemmän kodilta. Yritän kovasti keskittyä tähän kaikkeen positiiviseen ja kyllä tää tästä taas iloksi muuttuu.
Raketteja oli ihan siisti seurailla tästä omasta ikkunasta 27. kerroksesta. Ja ne paukkuikin aika matalalla, hassua! Kevätfiiliksissä juhlin ehkä enemmän vappua ja juhannusta kuin vuoden vaihtumista, mutta samapa se – juhla kuin juhla!
Eipä tässä muuta kuin Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille! Suomessa ilahduin useasti kuullessani ihmisten lukevan tätä blogia. Kiva kuulla, koska silloin myös tuntuu että on lähempänä Suomea ja kaikkia rakkaita ihmisiä. Että vaikkei meistä täältä kuulukaan kovin usein niin ajatuksissa olette useasti – niin ystävät Helsingissä, Imatralla kuin muuallakin, kummit ja muut sukulaiset, tutut ja tuttujen tutut. Tasapuolisesti teille kaikille monia onnellisia hetkiä uudelle vuodelle!
Pakko laittaa tähän loppuun tällastä kasarifiilistelyä, tää tuntuu jotenkin sopivan tähän tilanteeseen vaikkei tässä rakkaudentuskissa ollakaan. Tai no, ovathan nämäkin omanlaisia rakkaudentuskia. Mutta, HERE I GO AGAIN!
http://youtu.be/HCy1Vkv_y2k