Kiirettä pitelee
Viereisen Nasi Kandar Pelita -ravintolan mangolassit ovat tosi herkullisia – kunhan pyytää ne ilman sokeria! Sokeria täällä syödäänkin (ja etenkin juodaan) kilokaupalla, välillä menee ihan hermot kun sitä tungetaan joka paikkaan aika loivin liikkein. Äklöä!
Pitkään on taas pidellyt blogissa hiljaista. Kauheasti olisi ideoita ja ajatuksia kirjoitettavana ja jaettavana, mutta ei nyt riitä energiaa. Haudon siis niitä vielä hetken, ehkä ensi viikolla saisin itsestäni annettua tänne bloginkin puolelle.
Sinänsä ihan iloista, että elämäni on siirtynyt täältä virtuaalimaailmasta enemmän tähän todelliseen maailmaan. Olen onnistunut täyttämään kalenterini ihan kiitettävän täyteen, tällä viikolla olikin sitten ihanaa kun maanantai ja tiistai olivat ihan normaaleita arkisia päiviä töineen eikä tarvinnut lähteä mihinkään. Loppuviikko onkin sitten pitänyt haipakkaa.
Mikä meikäläisen sitten pitää niin kiireisenä?
Niin hassua kuin se onkin, vie 14,5 viikkotyötunnin tekeminen monta päivää. Siihen siis tietysti uppoaa aikaa arjesta ihan kiitettävästi. Sen lisäksi toimin tällä hetkellä Malesian suomalaisyhdistyksen tiedottajana ja hallituksen jäsenenä, siihenkin uppoaa aikaa jonkin verran. Lisäksi tänne perustetaan juuri Suomi-koulua ja toiminta alkaa tässä marraskuun lopussa. Olen ollut siinäkin projektissa mukana ja lupauduin sihteeriksi hallitukseen. Tosi kivoja ja kiinnostavia juttuja, ilolla olen tässä kaikessa mukana!
Täällä on myös nyt aika paljon suomalaisia perheitä ja olemmekin nyt reilun kuukauden tavanneet viikottain leikkitreffien merkeissä. Täällä kaupungissa näihinkin treffeihin menee melkein päivä taksimatkoineen ja muineen. Mutta treffit ovat tosi kivoja – lapset pääsevät leikkimään omalla äidinkielellään ja myös äidit pääsevät vaihtamaan kuulumisia. Treffit on aina arkiviikon pieni kohokohta, jota odottavat sekä lapset että äiti!
Viimeiset kolme viikkoa minut on torstaisin pitänyt kiireisenä MaSun järjestämät kaupunkikävelyt, joilla onkin oppinut tosi paljon tästä kaupungista ja päässyt näkemään vähän pintaa syvemmältä. Kaupunkikävelyjen vetäjä on asunut täällä jo lähes yhdeksän vuotta, joten häneltä on kyllä oppinut yhtä ja toista tämän kaupungin ja maan menosta ja kulttuurista. Aivan loistavaa. Näiltä kävelyiltä minulla olisi kännykässä myös aika lailla kuvia, pitäisi vaan saada niitä koneelle niin voisin kirjoittaa niistä vähän enemmän.
Pikkusisko on myös täällä tällä hetkellä kylässä, mutta sitä ei oo kyllä paljon näkynyt. Pari ekaa päivää lomastaan olivat täällä KL:ssä, mutta sen jälkeen lensivät Kota Kinabalulle kiipeämään, tulivat takaisin ja lähtivät heti seuraavana päivänä Langkawille. Ei oo paljon tarttenu turistioppaana toimia. :) Nyt viikonlopuksi lähdetään yhdessä Taman Negaraan eli suomennettuna Kansallispuistoon. Olen innoissani, tätä visiittiä olen odottanut tosi pitkään! Siitä varmasti kirjoitan sitten lisää! Äsken käytiin esikoisen kanssa ostamassa nylon-sukkia, kuulin että niiden avulla voi suojautua iilimadoilta, joita siis Taman Negaran poluilla lymyilee ihan kohtuullisen paljon. Yyh. Saa nähdä mitä tästä tulee…
Muuten arkeen kuuluu jo Suomi-loman odotusta, esikoisen päiväkotia, miehen töitä, omia töitä, nuorimmaisen höpinöitä, Orange is the New Black, sadekautta, savusumua (jota ei onneksi enää niin paljoa, jee!), aasialaisen ruuan totaaliähkyä ja ehkä jo pienoista joulunodotusta.
Siinäpä sitä. Jospa ensi kerralla olisi vähän järkevämmät jutut.
xx