Kolmas maanantai

Tänään on tällainen päivä. Tai oikeastaan jo kolmatta päivää mennään näissä tunnelmissa. Aamulla sitä jo herätessään tietää, että tänään ottaa päähän. Ja rankasti. 

On myös koti-ikävä. Tähän asti keväässä oikeastaan päästiin, että koti-ikävää ei ollut, mutta nyt se on rantautunut tänne meillekin. Tai siis minulle lähinnä. Ehkä se on tää kolmatta päivää jatkuva maanantai, joka sai jo koti-ikävänkin kolkuttelemaan ovia. Argh!

Mitään varsinaista syytä tähän ketutukseen ei ole. Tai toisaalta pieniä syitä on monia. Töissä jumittaa, uutiset ahdistaa, koko Malesia ottaa päähän, apulainen lähtee viikon päästä ja siihenkin liittyy niin paljon epäreiluuden tunnetta ja harmistusta, että vähemmästäkin ottaa päähän. Englanti ei suju, lapset vaan valittaa, ulkona on savusumuista ja karseen kuumaa, ruuassa on aina se tietty malesialainen maku. Blääääääääääääääääääh.

Eniten kuitenkin ottaa päähän tää meidän apulaisen tilanne. En ole sitä täällä sen suuremmin availlut, mutta nyt ketutus on ylittänyt jotkut mittasuhteet ja pakko vähän purkaa tätä maailmantuskaa. Apulaisemme siis tuli raskaaksi tässä vuoden aikana, mikä tietysti on aivan ihana uutinen. Siis minusta. Ja hänestäkin, osittain. Vähän ennen joulua hän kertoi minulle itkien asiasta ja oli aivan paniikissa ja varmana siitä, että marssita hänet samantien pihalle tuosta ovesta. Sen sijaan onnittelin ja kerroin, että äitiys on maailman ihanin asia. Silly me! Minulle ehkä, mutta ei suinkaan kaikille tämän maailman ihmisille asia ole aivan näin vaaleanpunainen.

Tuolloin joulukuussa pidin tietysti selvänä, että apulaisemme on hetken äitiyslomalla ja voi palata vaikka vauvan kanssa töihin jos niin toivoo, meillä tämä työskentely kun ei ole niin rankkaa. Sitten selvisi, että hänen on laitonta olla raskaana (maidin visalla ei saa tulla raskaaksi) ja synnyttäminenkin on vähän niin ja näin, ainakin kallista. Ilmeni myös, että hänen on vaikea synnyttää Philippiineillä koska on asunut niin kauan pois sieltä. Mistään ei voi kysyä neuvoa, koska kukaan ei saa tietää että hän on raskaana. Emme voi uusia lupaa, koska hän on raskaana. Mahdollisuudet siis ovat, että hän jää maahan laittomasti tai hieman lakia kiertäen tai lähtee Filippiineille synnyttämään. Valitsimme jälkimmäisen, koska emme uskalla ottaa riskiä että jotain tapahtuu vaikka synnytyksessä tms, hänhän on meidän nimissä ja meidän olisi alunperinkin pitänyt ilmeisesti antaa hänelle lähtöpassit. Nyt poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa, että pakotin hänet lähtemään Filippiineille synnyttämään (ostimme lentoliput), vaikka nyt hän on jo hyväksynyt asian. Mutta voin kertoa, päätöksien tekeminen tässä asiasssa ei todellakaan ole ollut helppoa. Helpointahan olisi ollut sanoa samantien heippa, mutta millainen maailma se on, jossa raskaaksi tuleminen on niin suuri rikos? Tämä maailmahan se on, mutta en voi sitä hyväksyä.

Apulaisemme haluaa palata syksyllä jo Malesiaan töihin, mutta siihenkin liittyy vielä monta ongelmaa. Niistä ei suinkaan suurin ole se, että vauva jää Filippiineille koska sitä ei voi tänne tuoda. Filippiineillä ei ole töitä ja apulaisemme talonrakennus on vielä kesken, eli hänen on tultava vielä tänne tienaamaan. Siis sillä 500 euron kuukausipalkalla. Siitä on kymmenen vuoden työuran aikana säästetty talo, kuvitelkaas! 

Minun ideaalimaailmassa maiditkin saisivat tulla raskaaksi, saisivat olla onnellisesti äitejä ja nauttia lapsistaan työpäivän jälkeen. Periaatteessahan täällä ei  saa edes olla kuin live in- maideja, mikä minusta jo lähtökohtaisesti on aivan typerää. Tai siis nämä säännöt koskevat ulkomailta tulevia kotiapulaisia, ehkä ne on osittain tehty siksi että kotiapulaisiksi palkattaisiin paikallisia (jotka eivät useinkaan näitä töitä halua tehdä) ja sitten myös näitä apulaisia suojellakseen.

No, oli miten oli mutta tässä yksi päänsärkyni syistä. Olen ollut neljään eri agenttiin yhteydessä, jos he voisivat jotenkin auttaa meitä. Olen sitä mieltä, että maassa jossa kaikki menee lakien mukaan ja on selvät säännöt, ei sellaista ammattiryhmää edes olisi kuin agentit! Täällä näitä agentteja piisaa, olen ollut vuoden aikana varmaan kymmeneen eri agenttiin yhteydessä syystä tai toisesta! Huh huh!

Nyt vaan väsyttää koko Malesia. Elämä Euroopassa ja etenkin Suomessa on niin selkeää ja suoraviivaista. Voi ulkoilla ja mennä leikkipuistoon ilman että tarvii olla kokoajan käskyttämässä ettei saa mennä niin kauas. Jokaisesta ruokakaupasta saa samat jutut eikä tarvitse juosta viidessä eri kaupassa, kun tuolla on tota ja toisessa tätä. Ilma on raikasta, kevät tuntuu keväältä, voi tehdä juoksulenkkejä luonnossa ilman että saa sydärin kuumuudesta, voi olla muutenkin luonnossa, lapset voi leikkiä oksilla, kivilla ja hiekalla. Asiat toimii ja etenee selkeästi ja tehokkaasti. 

Tiedetään, on täällä hyviäkin juttuja ja mikä mahdollisuus asua täällä jne. Mut tänään en jaksa sitä mantraa. Tänään ottaa päähän.