Liikkumisen vaikeudesta

Aloitetaanpa tämä juttu nyt tällä meidän tulevan kotikadun kuvalla. Kuten kuvasta näkyy, jalkakäytävät ovat leveät ja tosiaan ne madallukset autotielle löytyy. Ja jos en ihan väärin näe, niin tuolla takana siintää jopa suojatie. Meillä on siis tosiaan kokemusta vain viikon verran, ja sekin keskittyy lähinnä tähän keskustan alueelle. Tänne keskustaan me kuitenkin myös muutetaan, joten näistä kulkuväylistä olemme myös kiinnostuneet. Tähän mennessä olen ollut positiivisesti yllättynyt (odotin pahempaa), mutta myös pettynyt (toivoin parasta) – vaunujen kanssa on vaikea liikkua. Meitä on toistaiseksi ollut liikenteessä aina kaksi aikuista (meidän arkipäivät miehen ollessa töissä on siis tiukasti vietetty tossa hotellin poolilla), joten vielä tämä asia ei ole häirinnyt liiaksi asti, mutta to be honest, en voi viettää tulevaan vuotta pulikoiden pelkästään uima-altaalla (vaikka se aika ihana onkin tulevassa kotitalossamme!). Tässä kuvattuna muutamia haasteita, joita siis tulen varmasti kohtaamaan edelleenkin aina liikkuessani lasten kanssa, ja varsinkin vaunuilla.

1. Jalkakäytävä on kehystetty mukavilla rautakaiteilla. Näistä ei pääse ympäri, ja ylikin on vaikea yksin päästä, toinen tarvitaan nostoavuksi. Eikä siinä mitään, jos näiden sisällä pääsisi kulkemaan vähän pidempään, mutta autoteitä on noin 20 metrin välein, joten koko ajan saa olla nostelemassa jos tuonne jalkakäytävälle mielii.

 

2. Isojen teiden yli ei ole suojateitä. Tai siis missään ei ole suojateitä. Mutta etenkin isojen teiden kohdalla tämä on erityisen ärsyttävää, koska sinne liikenteen sekaan ei todellakaan tee mieli hypätä, etenkään lasten kanssa. Tämän tien yli meni yksi suojatie, muuten näitä ylikulkuja. Siinä haastetta kerrakseen, kahdestaankin oli tarpeeksi kantamista. Ja kuten kuvasta näkyy, eipä niitä suojateitä tai näitä ylikulkujakaan näytä kukaan kaipaavaan.

 

3. Hmmm, ja mites tästä nyt sitten mennään? Ei auta kuin kääntyä takaisin ja kiertää autotien kautta. Ja tästä kuvasta muuten hyvin havainnollistuu siis myös tämä vääränpuoleinen liikenne, johon en itse ainakaan vielä ole yhtään jalankulkijana tottunut – katson aina väärään suuntaan!

 

4. Paikallisten käsitys jalkakäytävästä. Tämä tie menee aivan hotellimme takapihalle, mutta tietystikin tämä oli umpikuja, ja kiersimme vielä rapiat puoli kilsaa, että päästiin hotellille. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Semmoisia. Ja nämä ovat siis kokemuksiamme reilun viikon ajalta, varmasti törmäämme vielä mielenkiintoisiin ja entistä moninaisempiin viritelmiin täällä liikkuessamme. Pitää keksiä uusia tapoja liikkuja, ja ennenkaikkea löytää ne oikeat reitit. Sen lisäksi, että täällä kuljetaan paljon maan yläpuolella tunneleissa, täällä kuljetaan myös aika paljon maan alla. Pitää siis löytää oikeat reitit, joissa löytyy hissejä, tunneleita ja liukuportaita.

Kuulemisiin!

p.s. Skypetettiin miehelle Indonesiaan: minibaarissa maksaa pieni sipsipussi 50 000 rahaa (en nyt muista yksikköä). Elämä on! :)