Lupaus kesästä

Täällä istun hiljaisessa ja hämärässä kodissa, ja kuuntelen Scandinavian Music Groupia. Mies on työmatkalla Indonesiassa ja lapset nukahtivat muutamassa minuutissa koulun avajaisjuhlien jälkeen. Katselen ikkunasta kaupungin elämää ja autojen loputonta virtaa alhaalla kadulla. On tosi rauhallinen olo.

Pilvenpiirtäjässä asumisen hyviä puolia on ehdottomasti näkymät ulos. Aluksi lattiasta kattoon olevat ikkunat kauhistuttivat, mutta nyt kauhistuttaa jo ajatus että joudun vielä joskus elämässäni elämään ilman näitä ikkunaseiniä. Istun monesti tässä työtuolissa ja katselen kaupungin elämää ja illan hämärtymistä. Minulla on usein puhelinpalavereja juuri auringonlaskun aikaan ja minusta on ihana vain istua ja tuijottaa ulos kaupungin vilskeeseen samalla kun osallistun Suomessa pidettävään kokoukseen. Myös lapset ihastelevat näkymiä ja istuvatkin monesti ikkunan ääressä katsellen ulos ja keskustellen näkemästään. Suloista!

Tämä viikko on mennyt huomattavasti mukavimmissa tunnelmissa kuin viime viikko. Ja jälleen kerran ihan kamalan nopeasti. Maaliskuu on jo taittumassa huhtikuuksi ja kesä lähestyy kovaa vauhtia. Tällä viikolla meille varattiin matkat Suomeen, mutta ne on vielä vahvistamatta. Suunnitelmissa on kuitenkin viettää lasten kanssa kesä- ja heinäkuu Suomessa, odotamme jo kaikki innolla! Tosin esikoinen oli huolissaan, että tullaanhan kuitenkin sitten takaisin. ”Suomessa on kyllä kiva käydä, mutta haluun kyllä tulla takaisin Malesiaan.” Mikä muutos tapahtunut tässä joulun jälkeen! Tosin ei se ole ihmekään, koulu sujuu hyvin ja on paljon kavereita. 

Tällä viikolla tuli myös ensimmäinen todistus, voihan apua! Tosi kiva kyllä kuulla miten siellä koulussa menee ja mitä kaikkea tämä meidän pikkuherra jo osaa. Käytöksessä on ilmeisesti vieläkin vähän hiottavaa, mutta sitten taas numerot ja kirjaimet sujuvat loistavasti. Luulen, että osa tuosta käytöksestä tulee edelleen kielen osaamattomuudesta – on helpompi vähän ärsyttää kaveria että saa sen leikkimään, kuin että yrittää selittää mitä haluaa. Tosin tänään olen kuullut esikoisen suusta muun muassa nämä lausahdukset:

• Excuse me, may I have a balloon? (pikkusiskolle annettiin ilmapallo hamppariravintolassa. Laiska äiti siis roudasi kiukuttelevat ja väsyneet lapset hamppariaterialle juhlan jälkeen. Mutta aika kohteliaasti kysytty, osaisikohan pyytää näin nätisti suomeksi… gröhömmm)
• This is my water bottle where is my name.
• I have water coming out of my nose! (joo siis nää on näitä arkitilanteita..hehheh)
• Amelia, Isla wants to play with you this game.

Ei ehkä edelleenkään mene kaikkien taiteensääntöjen mukaan mutta oikeesti! En voi edes kuvailla sitä ilon määrää, mikä läikähtelee sisällä kun kuulee oman lapsen puhuvan vierasta kieltä ja pärjäävän sillä. Olen niin kovasti aina toivonut, että voisin tavalla tai toisella tarjota lapsilleni toisen kielen ja nyt se tosiaan on mahdollista. Puhumattakaan kaikesta tästä monikulttuurisuudesta. Olen niin kiitollinen, että voimme tarjota lapsillemme mahdollisuuden kasvaa näin monikulttuurisessa ja suvaitsevassa ympäristössä. Toivottavasti tästä jää jonkinlainen suvaitsevaisuuden siemen itämään, vaikka muuten kokemukset unohtuvaisivatkin.

Jäi vähän kaivelemaan viime kirjoituksestani se kuinka fiilistelin niitä turbaanipäitä ja muslimiperhettä jammailemassa vieressäni. Kun oikein kävin miettimään ja analysoimaan asiaa, niin tajusin kuinka niihin fiilistelyihin oli ladattu ihan hirveästi ennakkoluuloja. Ihan kuin turbaanipäät tai muslimiperheet eivät osaisi pitää hauskaa! Miksi he eivät pitäisi Michael Jacksonista!? Yritin kuitenkin pohjimmiltani välittää sen fiiliksen, kuinka musiikki yhdistää ihmisiä ja kulttuureja, mutta silti oma suhtautumiseni asiaan oli jotenkin typerä. Ja jos jotain olen täällä Malesiassa oppinut niin sen, että ihmiset ovat kaikkialla ihan samanlaisia. Kulttuurit ovat erilaisia, mutta ihan samat perustarpeet on ihmisillä niin Suomessa kuin täälläkin; samalla tavalla ilmehditään ilon ja surun hetkellä, hikoillaan ruuhkajunissa, kaivetaan nenää, syödään, vitsaillaan kavereiden kanssa ja niin edelleen. Itsestäänselvää, mutta miten minä silti jotenkin olen yllättänyt itseni ajattelemasta tätä. Oppia ikä kaikki.

Nyt voisin kuitenkin katsoa vielä jonkin pikasarjan tv-kaistalta. Meillä oli tänään leffatreffit koulun äitiporukalla, katsottiin ihan laittomuuksia (ehkä arvaattekin jo minkä leffan). Nyt tekis mieli katsoa vielä joku hömppäleffa, kun nyt kerran se mieskin on siellä Indonesiassa ja se ei kyllä ikinä suostu katsomaan mitään romanttista hömppää. Täytyy siis käyttää tilaisuuden hyväksi! <3 <3 <3 

Tässä vielä Lupaus kesästä, kyllä se kohta koittaa Suomeenkin!