Miksi?

Vieraamme odottivat kolme viikkoa sadetta. Siis koko sen ajan, kuin olivat täällä. Viimeksi satoi tiistaina, kun keskiviikkona vieraamme saapuivat, ja sen jälkeen ei tippaakaan kolmeen viikkoon (no okei, muutama tippa, ihan kirjaimellisesti). Tänä tiistaina sanoimme siis heipat ensimmäisille vieraillemme, ja mitä tapahtuikaan – kaksi tuntia heidän suljettuaan meidän ulko-oven perässään taivas repeää ja vettä tulee lähes koko kolmen viikon edestä! Puolitoista tuntia salamointia, jyrinää ja sadetta. Ihanaa! Tätä on odotettu, jälleen voi hengittää ja viime viikon savusumut ovat hetkellisesti ainakin historiaa. Ja sade ei suinkaan jäänyt siihen kertaan, vaan nyt on myös eilen ja tänään satanut kuten ennen vieraidemme lomaa – joka päivä ja lähes samaan aikaan. Alla oleva kuvassa maisema ei siis ole suinkaan savusumun sumentama, vaan oikein kunnon kaatosateen.

 

Mutta, palatakseni otsikkoon. Miksi? Tämä on kysymyssana, jonka kuulen noin 978 kertaa päivässä. Valehtelematta! Äsken alkoi jo nukutuspuuhissa naurattaa kysymystulva, jonka kruunasi esikoisen kysymys : ”Miksi teitä naurattaa?” Tänään kysymyksiä on tullut ehkä about tuplamäärä, koska kävin iltapäivällä esikoisemme kanssa viereisen kauppakeskuksen Dinosaurus-näyttelyssä. 

Kuva lainattu sivulta: http://discoveria.com.my/exhibiting-now/

Näyttely ei ehkä täysin kuvaa paikan luonnetta, mutten nyt keksi sille muutakaan sanaa, joten kutsutaan sitä nyt interaktiiviseksi näyttelyksi. Aluksi meille puettiin paleontologin liivit päälle, esikoinen sai vielä otsalampun päähän ja rannekkeen ranteeseen, jonka avulla kerättiin karttaan tarroja reitin varrelta. Kun varusteet olivat kohdallaan ja pakolliset valokuvat napattu (omia kuvia ei saanut ottaa), astuimme sisälle pimeään dinosaurus-maailmaan. Astuessamme ovista sisälle dinosaurusten sekaan, tunsin kuinka esikoiseni käsi alkoi vapista enkä ihmettele – isohkoon saliin oli rakennettu hieno dinosaurusmaailma, jossa oli pimeää ja jonka täyttivät erilaiset dinosaurusten äänet ja törähdykset. Kaiken lisäksi dinosaurukset liikkuivat. Eivät ne siellä tietenkään tallustelleet mihinkään, mutta kolmevuotiaalle tuntui olevan tarpeeksi, että suut napsuivat ja hännät ja käpälät (?) heiluivat. Selitin moneen kertaan, että nämä ovat sitten muovista tehtyjä, ei syytä pelätä, eivät ole oikeita, eivät pääse liikkumaan jne jne. Näyttelyssä olisi ollut yhtä sun toista puuhaa, johon kolmevuotiaamme oli kuitenkin liian nuori – seinäkiipeilyä, dinosauruksella ratsastamista, hännän heiluttamista jne. Dinosauruspolun jälkeen toisessa näyttelytilassa pääsi leikkimään ihan oikeaa paleontologia ja kaivamaan siveltimellä dinosauruksen luita hiekan seasta – se oli hauskaa kolmevuotiaamme mielestä. 

Oli tosi kiva tehdä retki ihan kahdestaan esikoisen kanssa, ja kotonakin apulaisella ja nuorimmaisella oli mennyt oikein mukavasti. Jännää kyllä oli, ja tänään onkin sitten yritetty vastata muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

• Mitä sit tapahtuis jos vihollisdinosaurus tulis maapallolle?
• Mitä sit tapahtuis jos dinosauruksia olisikin olemassa?
• Mikä on meteoriitti? (Näyttely loppui 3D-elokuvaan jonka ei pitänyt olla scary, mutta gröhömmm, jossa siis dinosaurusten aika loppui meteoriittiin tms)
• Mistä niitä meteoriitteja tulee?
• Mitä maapallolla oli ennen dinosauruksia?
• Miten dinosaurukset tuli maapallolle?
• Mitä sit jos tyrannosaurus syö kasvissyöjän?
• Oliks maapallolla robotteja ennen dinosauruksia?
• Onko robottitaloja olemassa?
• MIksi sitä tätä tota? Minkä takia silleen ja tälleen? Miten se ja se? ja niin edelleen…

Oivaltavia kysymyksiä kolmevuotiaalla. Toivotaan, että ensi yön yöunet eivät ihan hirveästi kärsi tästä meidän pikku-retkestämme, välillä oli kyllä tosiaan aika jännittävää. Etenkin se loppupuolen 3D-elokuva oli ehkä vähän liikaa ja myös liian todentuntuinen. Voi siis olla, että ensi yönä täällä saalistetaan sitten dinosauruksia ja käydään läpi näitä ylläolevia kysymyksiä uudestaan ja uudestaan….

 

Eilen mieheni esimies oli meillä perheineen syömässä ja leipaisin rohkeasti kuuluisan porkkanakakun – ja hyväähän siitä tuli. Tämä resepti ei kyllä petä koskaan. Kiitos Tupa&Keittiön (linkki sivussa) kätevälle emännälle, tämä resepti on vienyt jo vuosien ajan vieraidemme kielen mennessään – niin myös tällä kertaa. Ja kakku onnistuu muuten erinomaisesti gluteenittomanakin! Hauska ilta oli, vaikka aikalailla jännittikin tapaaminen (ovat vielä brittejä, hui kauheen jännää oli vientää sitä enklantia!). 

Mutta nyt kutsuu sohva ja How I met your mother. Vaikkei täällä Netflixiä olekaan, pääsen onneksi vielä viettämään iltoja Tedin, Robinin, Barneyn, Marshallin ja Lilyn kanssa, koska onnekseni sarjaa tulee kaksi jaksoa keskiviikkoisin Suomessa ja tvkaista tuo sen meille tänne Malesiaan asti. Nyt siis sinne mars, illanviettoon omalle sohvalle!

Hauskaa viikonloppua kaikille! xx