Monkey business
Perjantaissa mennään! Tää on yksi elämäni suurista paradokseista – miten aina vaan voi olla joko maanantai tai perjantai?! Tuntuuko teistä muista siltä? Meikäläisen elämässä on ainakin jo neljä vuotta ollut aina vaan joko maanantai tai perjantai. Missä ne muut päivät, häh? Kauheen nopeesti menee aika, nyt jo kuukausi joululoman jälkeistä elämää KL:ssä. Vielä ei ainakaan kova Suomi-ikävä vaivaa, vaan oikeastaan päinvastoin. Tuntuu, että kesään on enää ihan hirveen vähän aikaa ja Suomen matkakin tulee taas ihan hurjan pian. Ehkä tässä ehtii vielä Suomi-ikäväkin tulla kevään mittaan.
Varoitus. Tämä blogipostaus tulee taas olemaan pelkkää tajunnanvirtaa, eikä tässä ole mitään järkeä. Sellasita perjantaisilppua, mutta näillä nyt mennään.
Tuohon ylle halusin napata kuvan eilisestä The Sunista, koska se on niin tyypillinen esimerkki kyseisen lehden kansilehdestä. Lehden etusivulla on pääuutisena isolla joku paikallinen uutinen ajankohtaisesta aiheesta. Ei siinä vielä mitään, normaalia toimintaa. Mutta se, mikä minua huvittaa tai ärsyttää, omasta päivästä ja mielentilasta riippuen, on tuo vasemmanpuoleinen kolumni, jossa on lähes aina joku ihan älytön skandaaliuutinen lännestä! Joko poliisi on raiskannut oman tyttärensä Washingtonissa, Brittien pääministerin officessa ollaan oltu niin huolimattomia että joku huumehörhö on päässyt soittamaan lällättely-pilareita tai sitten norjalainen ex-pappi on järjestänyt seksibileitä huijaamillaan rahoilla. Siis selvää etusivuainesta! Eikö vain! Kyllä lännessä ollaan sitten kevytkenkäisiä ja löyhä moraali jyllää! Järkyttävää!
Kevytkenkäisyydestä puheenollen. Ostin eilen kirjakaupan alelaarista Fifty shades of Greyn. Onkohan se ihan järkky? Kysyin meidän apulaiselta, että tietääkö se kirjan/tarinan. Ei tiennyt. Sanoin että se on kai aika wild. Hahhah. Tulipas täti olo. Ja enhän edes tiedä onko, en ole vielä lukenut sanaakaan.
Meillä käydään myös jatkuvaa saksisotaa, joten nyt myös nuorimmaisemme sai omat sakset. Hänellä tosin on vähän löysempi tuo saksikäsi, joten paperin lisäksi meillä on saksittu sitä sun tätä, myös omia ja isoveljen hiuksia. Täytynee siis vähän kiristää tätä omaa valvontaa, nyt kun saksiakin on useammat talossa.
Kirjakauppaostokset. Oon huomannut, että siinä missä inhoan nykyään vaatekauppoja, rakastan kirjakauppoja! Mutta, kuten Frank Zappa on erään sisustuskorttini mukaan sanonut: So many books, so little time!
En voi myöskään vastustaa lastenkirjoja. Kunpa lapset vaan osais jo englantia niin hyvin, että voitais lukea oikein pitkiäkin satukirjoja. Tosin joululomalla kyllä meidän suomenkielisten kirjojen valikoima laajeni ihanan paljon, joten nyt on paljon satuja luettavana. Eilen kuitenkin nuo ohkaiset satukirjat olivat tarjouksessa 5,90rm eli reilun euron, ja tuo hurja Predators-kirja 25rm eli kuutisen euroa. Meillä on tuon saman sarjan Rainforests-kirja, ja se on ainakin ahkerassa käytössä koko perheen kesken .
Mutta kyllä me luetaan myös englanniksi satukirjoja. Itseasiassa tosi usein meidän lapset myös pyytää meitä lukemaan englanninkielisiä kirjoja. Niitä sitten luetaan niin, että ensin englanniksi ääneen ja siinä lukiessa ehtii muodostaa jonkinlaisen käännöksen, jonka sitte lyhennettynä kertoo lapsille. Ehkä niille näin luettuna jotain sanoja jää päähän, en tiedä.
Kukkuu!
Oltiin tänään perjantairetkellä Publikassa, joka on oikea expattiostoskeskus. Se on kuitenkin lasten kanssa kiva, siellä on ulkoleikkipaikka, kahvila varustettuna leikkipaikalla (Marmalade, josta olen aiemminkin kirjoittanut), sisustuskauppoja (joihin ei ikinä pääse lasten kanssa, koska ne tietysti haluu hipelöidä just niitä kaikkein kalleimman ja särkyvimmän näköisiä vaaseja), lelukauppoja, vaatekauppoja ja alakerrassa Ben’s supermarket, jossa tietysti kaikki on kauheen kivannäköstä ja houkuttelevaa, että varmasti tuhlaat tuplat suunniteltuun verrattuna.
Tällä kertaa meillä oli kuitenkin suomalaisten äitien kanssa kahvittelun lisäksi agendalla Carusel-lelukauppa ja teltta. Olen haaveillut lapsille teltasta jo pitkään, mutten ole halunnut sellaista Ikea-telttaa kuitenkaan. Meillä oli lapsena ihana inkkariteltta, ja sellaista oon havitellut myös meidän lapsille. Kun näin tän teltan Publikassa siellä ekaa kertaa käydessäni reilu puoli vuotta sitten, ihastuin ensisilmäyksellä enkä ole sittemmin saanut sitä ajatuksistani. Olen sitä käynyt aina hipelöimässä ohi kävellessäni, mutta aina lähtenyt kuitenkin tyhjin käsin, koska hinta on ollut mielestäni vähän liian suolainen ja olen epäröinyt teltan hinta-laatusuhdetta. Nyt oon kuitenkin puoli vuotta haudutellut asiaa, ja päätin että menköön, teltta tulkoon tänne ja valloittakoon osan olohuoneestamme! Ja siinä se nyt töröttää. Minusta ja lapsista se on luonnollisesti aivan paras ja ihana, mutta ehkä tässä muutama päivä menee että myös tuo perheen toinen aikuinen lämpenee idealle.
Kun tässä nyt näistä shoppailuista tuli avauduttua, niin voin sitten vielä ilakoida tässä sitä että löysin vihdoin myöskin kauan himoitsemani hiekkapestyn näköiset legginsit! Jeejeerokrok! Kävin näitä jo vuosi sitten kyselemässä muutamassa helsinkiläisessä vaatekaupassa, mutta siinä ne nyt sitten roikkuivat henkkamaukan legginssirekissä. Ei auttanut kuin ostaa!
Ja vaikka se hullulta kuulostaa, ei legginssit tropiikissa sitten kuitenkaan oo niin pahat. Kuumahan täällä on, mutta sitä on kyllä joka tapauksessa. Ja pientä hikeä nyt kestää vaan ihan mageen kuosin takia! Tämä menee samaan kategoriaan kuin tähän taloon muuttaessamme naapurin nigerialainen kertoi kyllä itikkoja tulevan tänne 27:eenkin kerrokseen tuulettaessa. Ajattelin silloin, että kuka hullu tuulettaa täällä? Ehkä just joku afrikkalainen! Mutta niinhän se on, että hullu suomalainen tuulettajanainen on nyt tottunut tropiikin ilmastoon, ja myös tässä huushollissa tuuletetaan aina aamuisin kun ilma on vielä ”viileää”.
Semmoista. Ihan noiden kasarileggareiden innoittamana tässä olen kuunnellut pitkin viikkoa taas jälleen nuoruusaikojeni hevimusaa. Seuraava biisi olkoon omistettu Tainalle ja Nooralle, ja kaikille muille Vuoksenniskan kamuille joiden kanssa notkuttiin katoilla, mopotallilla ja kadunkulmissa hurjina teinivuosina. Ja vähän myös sille Sebastian Bachin near real size julisteelle, joka peitti teiniangstihuoneeni oven.
Ja nyt – No more monkey business!
Pusmus ja hauskaa viikonloppua!
http://youtu.be/xa-y5RjL1vg