Pikamatka Suomeen takana. Oli kyllä intensiivisin matka ikinä, pari viikkoa mahdutettuna alle viiteen päivään. Luonnollisestikin jostainhan se oli sitten pois ja tällä kertaa unista. Nyt siis ehkä hieman päässä pyörii ja maa heiluu jalkojen alla. Mutta kivaa oli. Lauantain makasin kuumeessa isoäitini luona, mutta silti ihan hyvillä mielin – sainhan katsella rauhallisia ja hieman jo syksyyn vivahtavia maalaismaisemia. Sunnuntaina olo oli onneksi jo lähes normaali ja pääsin metsäretkellekin herkuttelemaan mustikoilla ja puolukoilla ja fiilistelemään syksyn tunnelmia.

Yritin hengittää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja puhaltaa ulos viimeisetkin hazen rippeet. Tuntuu, että kasvojen ihokin kirkastui jo muutamassa päivässä ja upeaa oli saada metsäretkeltä tuliaisiksi punaiset posket! Täällä posket punottaa vain auringosta ja kuumuudesta, ei suinkaan napakan raikkaasta ilmasta ja reippaasta ulkoilusta. No, nyt sitä ollaan sitten täällä taas takaisin joskin savusumujen puolesta tilanne on nyt hyvä. En tosin tiedä kuinka kauan, Singaporessa on tänään mitattu jo vaarallisia saastelukemia (indeksi yli 300). Toivottavasti tuulet käyvät niin, ettei tuo saastepilvi tule tänne. Ennustus ei tosin hyvältä näytä…

Jotenkin tämä maailman kuohunta vaikuttaa minuun tällä hetkellä tosi paljon. Seuraan paljon uutisia, ehkä liikaakin. Suomessa meno on ihan järkyttävää, polttopulloja lentelee, natsilippuja vedetään salkoon ja Ku Klux Klanin asussakin on marssittu. En voi edes sanoa ymmärtäväni enää tätä menoa. En keksi tähän mitään muuta syytä kuin sen, että ei ymmärretä että myös se turvapaikanhakija on ihminen. Ihan samanlainen ihminen kuin minäkin tai sinäkin, ei sen ihmeellisempi, parempi tai huonompi. Muutenkin meininki tuntuu aivan käsittämättömältä, SPR:n työntekijöitä uhkaillaan ja kivitetään, toimittajille lähetetään vihapostia ja tappouhkauksia ja some-käyttäytyminen on aivan luokatonta, suusta päästellään ihan mitä sattuu. Lähdekritiikkiä ei ole laisinkaan ja MV-lehden älyttömyydet saattavat levitä hetkessä suurina totuuksina. Täysin sivistymätöntä touhua.

Malesiassa taas kuohuu hieman eri tavalla. Täällä on taas huomenna punapaitojen eli hallituksen kannattajien mielenosoitus. Punapaidat tosin ovat muutakin kuin hallituksen kannattajia – he ovat malaijeja, joiden mielestä Malesia kuuluu malaijeille. Vastakkainasettelua on lähinnä malaijeiden ja Malesian kiinalaisten kesken ja osittain kai Malesian intialaisiakin vastaan. Pari viikkoa sitten ennen punapaitojen mielenosoitusta ulkomaalaisia kehotettiin pysymään sisätiloissa ja netissä kulki jotain tappopistetaulukoita eri kansalaisuuksille. Loppuviimein päivä sujui rauhallisesti Chinatownin pientä kahinaa lukuunottamatta. Eli ehkä kyseessä oli kuitenkin enemmän pelonlietsonta ja hätävarjelun liioittelu kuin todellinen uhka. En tiedä. Tänä viikonloppuna sitten uudestaan ja ilmeisestikin juuri tuolla Chinatownissa. Toistaiseksi tämä mielenosoitus on laiton ja näin ollen myös eri maiden suurlähetystöt ovat kehoittaneet kansalaisiaan varovaisuuteen. 

Eilen myös USAn, Kanadan ja Australian lähetystöt laittoivat illalla varoituksen kansalaisilleen, jossa kehoitettiin välttämään Jalan Aloria ja lähialueita ISISiin liittyvän terrorismi-uhan vuoksi. Mitään ei tapahtunut, mutta kyllähän se omaan olotilaan vaikuttaa. Varsinkin kun asumme keskustassa, en voi välttyä miettimästä omaa turvallisuutta. Tänään on netissä kiertänyt erilaisia kehotuksia, osa rajoittunut pelkästään Chinatownin ja Jalan Alorin ympärille, osa taas ylipäänsä turistikohteisiin (nämä ovat tosin ihmisten ja yritysten omia spekulaatioita). Kieltämättä välillä tulee mietittyä, että jos tossa torneilla vaikka tehtäisiin terroristi-isku, niin kaatuisivatko tornit tähän meidän talon päälle tai puistoon, miten lapset koulussa viereissä talossa olisivat turvassa jne. Pelolle ei toki voi eikä pidä antaa valtaa, mutta joskus sitä rupeaa mieli laukkaamaan kummallisia polkuja pitkin.

Oman sota-ahdistuksen ruokkimiseksi katsoin vielä lentomatkalla American sniperin (tarkkuusampuja Irakin sodassa). Katsoin tämän vain koska Finskin vanhassa koneessa oli ihan surkea leffatarjonta! Tosin ei tuo nyt ihan huono leffa ollut, mutta sotaleffa kuitenkin. Yleensä en kamalasti lämpene sotaleffoille, vaikka ne varmasti hyviä ovatkin. Olen muun muassa nukahtanut kesken Full Metal Jacketia, vaikka se kai ilmeisesti on ihan tosi hyvä elokuva. Mutta ei vaan oikein uppoa..

Luen myös parhaillaan romaania toisen maailmansodan aikaisesta Burman kuoleman rautatiestä. Tuonne Burman rautatien rakennushommiin vietiin Malesiastakin paljon sotavankeja. Rautatien rakennuspuuhista selvisi hengissä vain puolet aasialaisista sotavangeista ja kolmasosa liittoutuneiden vangituista sotilaista. Olen nyt jotenkin ajautunut lukemaan näitä tämän alueen sotakirjoja, en tiedä miten, mutta tosi paljon olen niistä kyllä myös oppinut Kaakkois-Aasian ja Malesian historiasta. Myös tämä kirja (Richar Flanaganin The narrow road to the deep north) on todella hyvä, mutta aika vaikeaa englantia, joten loppua ei näy.. Lupauduin aloittamaan suomalaisessa lukupiirissä ja tämän kuukauden kirjana on Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. Taidan lukaista sen tässä välissä, ihan vain keventääkseni omaa tunnelmaa sekä lukeakseni välillä jotain, mikä etenisi vähän reippaampaa tahtia. Tarkennetaan sen verran, että kirjan tarina kyllä etenee, mutta oma lukutahti on vain todella hidas…

Kaikesta huolimatta on kiva olla taas täällä ja kotona. Yleisesti ottaen hyvä pössis jatkuu ja elämä tuntuu ihan mukavalta. Ja eikös terrori osittain perustukin pelonlietsontaan, eli siihen ei siis pidä lähteä mukaan. Pidetään me hyvät ihmiset maailmasta hyvää huolta ja yritetään tehdä siitä omalta osaltamme hyvä paikka. Tuodaan hyvää ympärille, luodaan positiivista ja luottavaista tulevaisuutta. Vaikka tämä maailmantuska tässä päivä päivältä paheneekin, niin yritän silti tukeutua tulevaisuudenuskoon – kyllä tästä vielä selvitään! Osittain mediakin luo omaa kaoottista kuvaansa maailmantilasta, ja helposti myös negatiivisuus alkaa ruokkia itseään. Pidetään siis lippu korkealla ja jätetään valitus sikseen, rauhaa ja rakkauta kaikille!

Eikö olekin söpö kärpässieni? Niin minustakin, ihan supersöpö! 

Suomimatkan kunniaksi ollaan syöty tänään hernekeittoa ja ruisleipää oltermannilla. Sain esikoiselta oikein ison halauksen kiitokseksi siitä, että toin hernekeittoa Suomesta. Aika hellyyttävää! <3 Aamupalaksi mussutettiin karjalanpiirakoita. Jälkkäriksi Pikku Myy-karkkeja. Nam. Kaikkea kummaa sitä tulee Suomesta roudattuakin, tällä kertaa kummalisinta ehkä oli hernekeittoherneet ja ne purkkihernarit. Ja onhan tuo Oltermannin raahaaminenkin aika huvittavaa, mutta kun täällä juusto on ihan kamalaa! Yyh!

Esikoinen tuossa vieressä piirteli juuri lippua ja kysyi minulta, mikä lippu tämä onkaan. Sanoin, että ei kyllä nyt valitettavasti ole mitään tietoa. Esikoinen jatkoi ääneen miettimistään ”hmmm, ei, ei se ole Iran (englanniksi lausuttuna) vaan mikä se onkaan…äiti, mistä Tahmeed on kotoisin?” No ei kyllä mitään hajua, ulkonäön perusteella voisi olla Lähi-Idästä tai myös vaikka Intiasta. Googlettelun perusteella lippu oli Bangladeshin, eli Tahmeed, joka on siis esikoisen koulukaveri, on siis Bangladeshista kotoisin. Huomenna olemme myös koko perhe menossa bangladeshilaisille lastensynttäreille, joskaan ei Tahmeedin vaan lasten jalkapallokaverin. Ja synttäreiden teema on -ylläri ylläri – Frozen!

Rentoa viikoloppua kaikille, ihonväriin ja maahan katsomatta! Peace and love! Loppuun vielä perjantai-musaa! xx