Näkymä meiltä sateen yllättäessä. Ihan joka päivä näkymä ei ole näin näkymätön, mutta hyvin usein maisema sumenee rankkasateen aikana. Tänään tornit, jotka sijaitsevat alle 500 metrin päässä meiltä olivat näkymättömissä ja nyt vieläkin sateen lakattua tornien yläosat ovat jossain pilvien sisällä.

Tänään on todellinen maanantai. Jo herätessäni olin pahalla tuulella, ja osittain syytän siitä Jussi Valtosen Finlandia-voittajaa He eivät tiedä mitä tekevät. Kirja todella herätti minussa ristiriitaisia fiiliksiä, aika kovasti välillä ahistikin. Olettekohan lukeneet sen jo? En paljasta tässä nyt juonesta sen enempää, mutta tuohonko tässä ollaan menossa? Aika lailla varmaan, hyvää ajankuvaa kerrassaan. Sai minut kyllä ajattelemaan myös omaa somen käyttöä ja kuinka välillä tulee oltua aivan liikaa täällä Internetin ihmeellisessä maailmassa. Joka ei sitten oikeasti niin kovin ihmeellinen ole kuitenkaan.

Mutta kirja totisesti sai minut pahalle tuulelle (luin siis vikat parikyt sivua just ennen nukahtamista) ja paha tuuli ei karissut yönkään aikana. Jännä juttu. Maanantai-fiilistä pelasti ainoastaan aamuinen pilates-tunti, mutta ei sekään kovin pitkälle kantanut. Odotan jo kovasti Suomen lomaa, tänään on siis taas niitä päiviä. Tänään tuntuu siltä, että tämä Malesia on nyt vähän liikaa ja olisi ihana vain hengittää rauhallisesti raikasta suomalaista ilmaa ilman sen kummempia sydämentykytyksiä. 

Täällä on viimeaikoina pidätetty muutamia kymmeniä henkilöitä ISIS-juttuihin liittyen ja siis terrori-iskujen suunnittelusta jne. Keskustassa on pörrännyt ihan älyttömästi poliiseja, juna-asemilla päivystää poliiseja, helikoptereita lentelee, tänään pari hävittäjää lensi tosi matalalla tässä keskustan ympäri jne. Paikallinen ystäväni on yrittänyt rauhoitella, että varmaan vaan on ollut tärkeitä ihmisiä tässä keskustan alueella, mutta en usko. Tänään tosin oli ASEAN-alueen johtajien kokous, joten oli tärkeitä ihmisiä alueella. Eiköhän poliisien runsas näkyvilläolo kuitenkin liity näihin pommiuhkauksiin, joita tämä ryhmittymä on antanut, osittain juuri tuosta ASEAN-kokouksesta johtuen. Ahdistavaa tästä tekee se, että asumme tässä aivan hoodeilla ja lasten päiväkoti on tuossa keskustan vilkkaimman metroaseman yläkerrassa, sekä myös se, että mieheni kulkee joka päivä näiden strategisten paikkojen ohi (esim tornien vieressä/alakerrassa). Äh, tiedän että tämä on varmaan vaan turhaa panikoimista ja pelon lietsontaa, mutta se on vain se tunne. Se kivi sisällä kun odottaa sitä helpotuksen tunnetta, kun astuu koneesta ulos Suomen kamaralla ja tietää, että seuraavat kaksi kuukautta voi rauhassa hengittää.

Yleisesti ottaen tunnen oloni ihan turvalliseksi täällä, kunhan pitää vain tietyistä periaatteista kiinni. Nämä ovat minun periaatteeni, monet voivat olla eri mieltä, mutta itse olen sitä mieltä että ”better safe than sorry”:

• ei kulje pimeällä yksin
• ei pidä käsilaukkua ikinä tien puolella, koska bag snatching on aivan arkipäivää (ohiajava mopo varastaa laukkusi, just yks suomalainen ryöstettiin näin tässä meiltä reilun kilsan päässä)
• pitää lapset näkö- että lähietäisyydellä (tämä on todella rasittavaa!!!!!!!!)
• ei kanna kalliita koruja/laukkuja tms arvoesineitä (itse tunnen oloni näin turvallisemmaksi)
• varoo mopoja ja autoja myös liikennevaloissa, se että niillä on punainen ja sinulla vihreä ei todella tarkoita sitä että voisit mennä rennosti tien yli ja että nämä mainitut olisivat itseasiassa pysähtyneet punaisiin valoihin
• pitää ylipäänsä silmät ja korvat auki, etenkin lasten kanssa liikkuessa
• miettii mihin menee ja kenen kanssa. Miehen kanssa on paljon kivempi liikkua kuin yksin….

Näistä oikeastaan mistään ei tarvitse olla liiemmälti huolissaan Suomessa. Siksi odotankin NIIN KOVASTI sitä lomaa. Vielä reilut neljä viikkoa…!