Blogissa on nyt pitänyt hiljaista, eikä tullut lupauksista huolimatta kesälläkään huikattua heippoja tänne. Kuala Lumpur -elämää on takana jo reilu kuukausi kesänkin jälkeen, mutta tämä kuukausi on ollut kaikin puolin aika raskas eikä näin ollen blogille ole jäänyt yhtään energiaa. 

Ensinnäkin, jet lag. Iski aivan hurjana tällä kertaa. Onneksi melatoniini auttaa minun tapauksessani, joten sitä napsimalla pääsin pahimman yli. Mutta ekat kaksi viikkoa oli kyllä aivan järkyttävää zombiena haahuilua.

Toisekseen, apulaisemme ilmoitti saaneensa töitä Filippiineiltä eikä näin ollen haluakaan palata takaisin Malesiaan. Ihanaa hänelle ja hänen pienelle lapselleen, olen oikeasti superonnellinen että asiat kääntyivät heille parhain päin. Tästä ilmoituksesta alkoi myös kova apulaisen etsintä, pakko oli löytää joku asap etenkin iltapäivien lastenhoitoa varten. Ja mitä sitä peittelemään, myös siivous- ja kotiavuksi. Jetlagin ja kaiken muun seurauksena kotitöille on nyt kesän jälkeen riittänyt energiaa erittäin minimaalisesti, joten on ihanaa kun on joku auttamassa sotkujen raivaamisessa. Meillä on kaiken kaikkiaan käynyt kolme eri apulaista kesän jälkeen, mutta tänään vihdoin aloitti meille ihan kokonaan palkattu Emma, joka vaikuttaa kivalta, suorapuheiselta ja reippaalta. Tästä apulaisenpalkkauksesta saisi kokonaisen blogitekstin helpostikin, ehkä vielä joskus intoudun siitäkin kirjoittamaan.

Kolmannekseen, ehkä monet facebookista huomasivatkin, että ystäväni mies sairastui reilu viikko sitten todella pahasti ja sitkutteli elämän ja kuoleman rajamailla Singaporessa sairaalassa. Nyt asiat näyttävät jo hieman valoisammilta, mies on lennätetty Britteihin maksansiirtoa odottelemaan ja valoa on jo tunnelin päässä. Kaikki alkoi parasiitista ja päätyi monien mutkien kautta Singaporeen teho-osastolle akuutin maksavaurion takia, ennusteet näyttivät todella huonolta eikä elinaikaa annettu paljoakaan ilman maksansiirtoa. Nyt kuitenkin toivo elää ja pahin hengenvaara on ohi. Oli kyllä tosi rankka viime viikko, miehen ja koko perheen kohtalo vaikutti minuun tosi voimakkaasti ja oli vaikea oikein keskittyä mihinkään muuhun. Hyvä muistutus jälleen siitä, että vaikka elämänlanka yllättävän vahva onkin, voi se silti katketa arvaamattomasti ja nopeastikin. Huomisesta ei tiedä, arvostetaan siis tätä päivää ja kaikkea sitä hyvää, mitä meillä elämässä nyt on. Sillä elämähän on kyllä aika malliillaan, eikö vain?

Mitäs muuta meidän elämään on kuulunut? Uuden koulun aloitus molemmilla lapsilla, esikoisen koulubussi (sekin jännitti kovasti), uuden kodin laittaminen hieman kotoisammaksi, tottuminen taas tähän trooppiseen kuumuuteen, aamujen kaatosateet (joku tänne nyt muuttanut varmasti ajattelee, että trooppinen kaatosade iskee aina aamuisin) ja hmm, töitä. Minun työaikaa nostettiin 50%:iin eli työaika lisääntyi noin neljällä tunnilla viikossa. Ihan jees, varsinkin nyt kun apulainen aloitti ja lapset ovat taas koulussa. Arki on siis alkanut täälläkin ja nyt alkaa tuntua ihan hyvältä. Ja kyllä sitä onneksi arkeen mahtuu muutakin kuin töitä – tänään kävin lounaalla tossa lähiravintolassa, huomenna kenkätreffit (olen kenkälakossa, joten menen vain kahville hehheh) ja torstaina lukupiiri. Vaikka välillä tökkiiikin tämä Malesia, niin arki on kuitenkin hyvää, elämä on hyvää ja kaikki on mallikkaasti. Iloisesti siis vain eteenpäin! 

xx

Allaolevan kuvan creditit kuuluvat tyttären opettajalle Ms. Lindsaylle, tämä on screen shot meidän kommunikointiappsiin ladatusta kuvasta…