Meidän viereisessä ostoskeskuksessa, AvenueK:ssa, on Fitness First -kuntosaliketjun sali. Se on ihan esikoisen päiväkodin vieressä, ja haaveillen sitä olen tässä tuijotellut puoli vuotta. 

Meillähän on siis pieni kuntosali tässä meidän condossa. Siellä saisi oikein mainiosti treenattua parisen kertaa viikossa, voisi juosta juoksumatolla tai steppailla crossarilla. Ja vaikka treenin jälkeen pulahtaa uimaan. 

Mutta miten se onkin niin vaikeeta hurauttaa sillä hissillä alas ja huhkia puolisen tuntia? Käyn siellä keskimäärin kerran kuussa, en siis suinkaan viikottain! Ja silloin kun sinne pääsen, odotan vain milloin pääsen sieltä pois! Huomasin joululomalla mieheni isoveljen heppatallilla huhkiessa, että fyysinen kunto on kyllä romuttunut täällä asuessa aika reippaasti. Ei täällä tosiaan tule paljoa liikuttua, vaikka olisihan tässä näitä fasiliteetteja ihan omasta takaa. Ei siis voi ainakaan mahdollisuuksien puutetta syyttää…

No, tänä aamuna tartuin pitkän suunnittelun jälkeen härkää sarvista, pakkasin treenikassiin lenkkarit ja juomapullon, ja marssin sinne Fitness Firstiin. En aio liittyä jäseneksi, koska olen elämässäni ehtinyt olla kolmen eri kuntosaliketjun jäsen ja lopulta se on kyllä ollut oma lompakko joka siinä on ohentunut aika roimasti, ei suinkaan vyötäröni. Tohon meidän Fitness Firstiin saa ostettua päiäväpasseja, jotka eivät kyllä ole mitään hurjan halpoja, mutta halvempia kuitenkin kuin Suomessa. Mutta itseni tuntien, vaikka ensimmäisen kuukauden aikana tulisikin vähän takkiin, seuraavien kuukausien aikana voinkin sitten sohvalla jälleen löhöillessä laittaa säästöpossuun kuntosaliketjun kuukausimaksun verran rahaa ja ottaa sieltä sitten päiväpassien hinnan salille mennessä ja ostaa lopuilla vaikka jotain kivaa itselleni. 

Tänään siis marssin bodypumppiin, johon minulla on syvä viha-rakkaussuhde. Kävin ensimmäisessä pumpissa Saksassa vuonna 2002 ja muistan ikuisesti, kun viereisen tädin kanssa läähätimme lopputunnista ja mietimme, miten ihminen tällaiseen rääkkiin tulee vapaaehtoisesti! Opiskeluajat kävin enemmän ja vähemmän säännöllisesti Lappeenrannan Huhtarissa (ah, paras liikuntapaikka ehkä ikinä!) pumpissa ja muillakin tunneilla, ja pääkaupunkiseudulle muuttaessa pumppailu jatkui salien aina välillä vaihtuessa. Välillä tulee totaalikyllästyminen ja ärsytys, mutta sitten taas toisaalta pienen tauon jälkeen tuntuu kuin kotiin palaisi.

Ja kotiinpaluulta se tuntui tänäänkin. En ole käynyt oikealla bodypump-tunnilla neljään vuoteen, mutta sieltä ne kaikki liikkeet ja rytmitykset tuli selkärangasta ja fiilis oli katossa! Jee! Tykkään sellaisesta tekemisen meiningistä, ja sitä täältä tosiaan löytyi. Ohjaaja oli energinen mies, ja muutenkin Suomen tunneista poiketen enemmistö oli miehiä. Ärinää ja örinää kuului ympäriltä, ehkä siinä itsekin jaksoi piirun verran pidempään kun takavasemmalta kuului säännöllisesti ”argghh”. Nyt tosin lihasten lisäksi tärisee tärykalvot, musiikki pauhasi niin että varmaan mitkään desibelirajat ei salli moista jytkettä. Mut senkin unohti sitten treenin tiimellyksessä. Rusinana pullassa rintalihasbiisinä soi Gunnareita, joten mikäs siinä oli tankoa nostellessa!

Seuraavia treenejä odotellessa! Suuruudenhulluna jo silmäilin aikataulua – on bodycombattia (ah I love it!), spinningiä (joskus ihan jees mut ei puolta tuntia pitempää), joogaa, powersteppiä (myös yksi kaikkien aikojen suosikeista), Zumbaa (shake that ass baby!) ja vaikka mitä! Kunhan saan nää tärinät tasoiteltua ja odotettavissa olevat lihasjumit hellittävät, meitsin kyllä löytää taas tuolta tunneilta! Ainakin siihen asti, että tää alkuinnostus taas laantuu. Sit voinkin palata tähän postaukseen hakemaan sitä hävinnyttä motivaatiota.

Tässä viesti itselleni tulevaisuuteen kun mukavuudenhalu taas yllättää: nainen, persus ylös penkistä ja salille mars! 

kuvat Pinterestistä, ekalle en löytänyt alkuperäistä osoitetta, toisen osoite kuvassa