Siirrettyä pyhäpäivää viettämässä

FullSizeRender.jpg

FullSizeRender_1.jpg

Eilen Malesiassa vietettiin islamilaista juhlapäivää Hari Raya Hajia (englanniksi Eid-al-Adha). Malesiassa on kuitenkin tietty määrä arkipyhiä vuodelle, joten myös tämä viikonlopulle osunut pyhäpäivä oli siirretty maanantaille. Tai itse päivää juhlittiin kyllä eilen, sen saimme todistaa keskustan ihmistungoksessa ja ihan myös jo omasta olohuoneen ikkunasta, josta seurasimme ihmismassojen kerääntymistä KLCC-puiston kupeessa olevaan moskeijaan. Juhlapäivän vapaa oli kuitenkin siirretty tälle päivälle, joten tänään oli myös miehelläni töistä vapaata.

IMG_0033.JPG

Tässä altaassa olikin paremmat hyppimisolosuhteet kuin omassa. Ja voin kertoa, että kyllä hypittiinkin! Tai siis tää yks tyyppi hyppi..

Meidät oli kutsuttu suomalaisen perheen luokse syömään ja viettämään päivää vähän pidemmän kaavan kautta. Minä ja lapset ollaan jo aiemminkin päästy pulikoimaan näihin altaisiin, mutta nyt myös miehetkin saivat olla mukana altaalla.

Ja mikäpä tuossa altaassa on uidessa, piha on kuin mistäkin viiden tähden hotellista! Aivan kertakaikkisen ihana allasalue (vaikka ei tossa meidänkään altaassa mitään vikaa ole, on tässä kyseisessä altaassa kuitenkin vielä trooppisempi ja paratiisimaisempi tunnelma kukkivine puineen ja kaikkineen).

IMG_0036.JPG

Allas kuvattu ystäviemme asunnon parvekkeelta 22. kerroksesta jo illan hämärtyessä. Huomaa allaskerroksessa olevien asuntojen omat miniuima-altaat (!!).

IMG_0038.JPG

Uimisen jälkeen mutusteltiin vielä tacoja ja tortilloja, kilisteltiin siiderillä (!!) ja oluella mieheen. Lapset tietysti nauttivat kun saivat leikkiä toistensa kanssa ja riehua itsensä uuvuksiin. Saatiinpa vielä illan päätteeksi oikein kyyti kotiin, nuorimmainenkin sai nukahtaa yöunille ihan oikeaan lastenistuimeen!

Ei yhtään pöllömpi maanantai!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Vaimona matkassa, vol viis

DSC_0763.JPG

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

Vuosi 2011, kevät. Tapahtui Sellossa Telefinlandin liikkeessä:

Minä: Moi! Minulla olis tässä tällänen liian suuri SIM-kortti tähän minun Telefinlandin liittymään, ja se ei mahdu nyt enää tähän uuteen puhelimeen. Mitäs pitäis tehdä?

Myyjä: No annas tänne, leikataan tällä leikkurilla. (Kaivaa tiskin alta leikkurin ja napsauttaa kortin oikean kokoiseksi).

Minä: Mahtavaa, kiitos! Heippa!

Tapahtuman kesto: 1 min 30 s.

 

Vuosi 2014, syksy. Tapahtui Kuala Lumpurissa, Maxiksen lippulaivaliikkeessä KLCC:ssä.

Minä: Moi! Minulla on ongelma. Ostin tänään uuden puhelimen, mutta nyt tää minun vanha SIM-kortti on väärän kokoinen. Saisinko uuden?

Myyjä: Ok, katsotaas. Mikä sinun puhelinnumero on?

Minä: Luettelen numeron (kaksi kertaa).

Myyjä: Hmmm. Mikä sinun nimi onkaan?

Minä: Kerron nimen (kaksi kertaa). Näytän Malesialaisen id:n, koska nimi on niin vaikea.

Myyjä: Hmm (tietokoneen näpyttelyä ja selailua). Mikä miehesi nimi onkaan?

Minä: Kerron miehen nimen (kaksi kertaa). Kerron, että miehen toinen nimi ei ole sukunimi. 

Myyjä: Hmm. Joo. (Lisää tietokoneen näpyttelyä ja vilkuilua sivuille.) Ei tämä nyt valitettavasti onnistu. Joko miehesi on tultava tänne tai sinulla on vähintään oltava mieheltäsi valtakirja ja kopio miehen id:stä. Muuten emme valitettavasti voi auttaa. I’m so sorry miss. 

Minä: Just. Aha. Kiitos sitten vaan.

Tapahtuman kesto: 10 min (ja lisäksi turhaa kävelyä sateessa 20 min).

********

Että mitäpä tässä sitten muuta. Vaimona matkassa indeed.

Suhteet Oma elämä