Elämäni sarjat – The Wire & Treme

Tämän bloginhan tarkoitus on raportoida meidän kuulumisia täältä kaukomailta, mutta pieni propagandapläjäys ei kuitenkaan pahitteeksi. Olen viime vuosina vaihtanut television turhakkeet ja tosi-tv:n sarjoihin, enkä voi millään olla mainostamatta näitä muutamia helmiä teillekin. 

Illalla lasten mentyä nukkumaan parhainta rentoutusta on katsoa jotain hyvää telkkarista. Siis oikeasti hyvää. Olen siis jo aikapäivää sitten hylännyt telkkarin tarjonnan (Greyn anatomiaa ja Good Wifea ja muutamia suomalaisia sarjoja lukuunottamatta) ja siirtynyt dvd-bokseihin, ja sittemmin siis myös Netflixiin. Tosin Malesiassa ei ole Netflixiä eikä vastaavaa palvelua, joten olemme siirtyneet takaisin dvd-bokseihi. Nykyään tehdään ihan älyttömän hyviä ja todella laadukkaita sarjoja, ja koska telkkarille suotavaa aikaa on päivässä maksimissaan tunti, en halua haaskata sitä.

Ensimmäinen sarjarakkauteni oli The Wire. Abso-fucking-lutely (sarjan hengessä pakko vähän kiroilla). Se on oikeasti maailman paras tv-sarja, yhtään vähättelemättä. Jaksan mainostaa sitä aina ja kaikkialla, varmaankin ärsyttävyyteen asti. Itsehän nimittäin ärsyynnyin mieheni mainospuheisiin niin kovasti, että uhkasin jo jättää sarjan katsomatta ikihyviksi jos ei painostus lopu. Painostus loppuikin lähes vuodeksi, kunnes tuo kaikkien aikojen sarjahelmi alkoi jälleen kerran telkkarista. Lupasin miehelleni katsoa ensimmäisen jakson, ja vaikkei se nyt vielä vienyt mennessään lupasin katsoa toisenkin. Sitten siirryttiinkin telkkarin tarjonnasta dvd-bokseihin (jotka meillä siis oli jo hyllyssä, koska mieheni fanitti sarjaa ihan täysillä). Parhaimpina (vai pahimpina) päivinä katsoin viisi jaksoa putkeen, enkä kyllä ymmärrä että millä ajalla. Olin tosin äitiyslomalla, mutta viisi tunnin mittaista jaksoa on paljon vaikka makaisi kipeänä sängynpohjalla.

the-wire.jpg

Aah, McNulty ja Stringer Bell – en ole vielä löytänyt veroisianne! (kuva törkeästi poimittu netin syövereistä)

The Wiren jättämän tyhjyyden jälkeen piti miettiä, millä ihmeellä täytämme iltamme siitä lähtien. Elokuvien katselusta olen aina nauttinut, mutta elokuvat ovat yleensä liian pitkiä varsinkin arki-iltojen viihdykkeeksi. Luontevasti kuitenkin siirryimme The Wiren tekijöiden uudehkoon sarjaan Tremeen, joka kertoo New Orleansista Katherine-hurrikaanin jälkeen. Pasuunaa sarjassa soitti The Wiren Bunk, ja inkkaripäällikkönä esiintyi Lester, joten eroahdistus ei päässyt kasvamaan liian suureksi. Ja ah, uusi rakkaus oli pian syntynyt! 

Treme on jotain aivan muuta kuin The Wire, sarjoja yhdistää vain niiden erinomaisuus. Hehheh. Tremen myötä haaveilen New Orleansin klubeille pääsystä, ja sen ansiosta kävimme myös viime helmikuussa Storyvillessä Mardi Gras -festareilla oikean Mardi Gras’n korvikkeena. Olimme noin 30 vuotta muuta juhlakansaa nuorempia mutta what the heck, meno oli silti mahtavaa! Tässä alla Tremen traileri, katsokaa ja ihastukaa! Sarjaa täytyy tosin katsoa muutama jakso, että siihen pääsee sisälle, mutta meidät se vei todellakin mennessään. Ja mikä parasta, Suomen vieraamme toivat meille vikan tuotantokauden tänne, joten iltamme täyttävät pian New Orleansin soundit ja letkeä syke! (Ennen sitä pitää kuitenkin viimeistellä eka tuotantokausi Orange is the new blackista, joka sekin oikein mainio sarja, suosittelen!)

Nyt siis sohvalle nautiskelemaan naisvankilan viimeisistä juonenkäänteistä. Huomenna me sitten jammaillaankin suomalaisissa rapujuhlissa. 

Seuraavan videon myötä toivottelen letkeää viikonloppua jokaikiselle teistä, ihanat lukijani! Ikävä on!

 

Kulttuuri Suosittelen

Peter Hoe tuli hätiin ja ratkaisi sisustuspulmani

Kotimme on tyhjä ja täällä kaikuu. Meillä on mieheni kanssa hieman eri näkemys kuitenkin siitä, onko tämä tyhjyys ongelma. Mieheni mielestä kotona on ihanan tilavaa ja avaraa, minun mielestä kolkkoa ja tyhjää. Olen kyllä yrittänyt ostaa vähän sitä sun tätä pientä, mutta en haluaisi sisustustavaroiden olevan pelkästään Ikeasta ja H&M-homesta. Kiva, että täältäkin saa tuttua skandinaavikamaa, mutta tuntuu kyllä entistä keinotekoisemmalta ostaa H&M-homen ranskalaispuulaatikko-jäljitelmiä, jotka on suunniteltu (ehkä) Ruotsissa ja tehty kuitenkin täällä Aasiassa. Kotona Suomessa nämä tavarat vielä tuntuivat pienissä määrin ihan kivoilta, mutta täällä ne tuntuu jotenkin epäaidoilta, etenkin omassa kodissa. Toisten kotona on sitten tietysti eri juttu, en ole siellä syynäämässä mistä mikäkin purnukka on ostettu.

WP_20140908_001.jpg

Nyt huoleni ovat kuitenkin historiaa! Peter hoe on pelastanut kotimme tylsyydeltä! Olen tiennyt kaupan olemassaolosta jo pitkään, mutta en vain ole löytänyt sitä. En, vaikka olen tiennyt kaupan osoitteenkin. Tällä kertaa kuitenkin avasin suuni, ja kysyin ohjeita viereisen talon vartijalta. Ohje oli näinkin tyhjentävä: tuon roskalaatikon luota sisään. Ja taas meinattiin kävellä ohi, niin huomaamaton on kaupan sisäänkäynti! Tämä sisustustaivas sijaitsee siis Chinatownissa osoitteessa 145 Jalan H S Lee. Viereisessä osoitteessa on isohko pankki, ja vastapäätä kiinalainen (?) temppeli. Ovet kadulle ovat kuin minkäkin tylsän virastotalon rappukäytävän ovet, sisällä lukee harmaalla pohjalla pienellä präntillä kakkoskerroksen kohdalla Peter Hoe. Eräs suomalainen täällä minua neuvoikin, että kauppa on todella vaikea löytää ja sen löytämiseksi on lähes mahdotonta antaa ohjeita. Asia todellakin on näin! Kannattaa siis kysyä kadulla ihmisiltä apua.

Pahoittelen ylläolevan kuvan suttuisuutta, mutta ei minulla tietystikään ollut kameraa mukana taaskaan. Mutta ehkä kuvasta kuitenkin välittyy putiikin tunnelma. Kauppa on iso ja täynnä tunnelmaa. Ihania paperilyhtyjä, tyynynpäällisiä, sisustuskankaita, kynttilälyhtyjä, patsaita, tarjottimia, pussukoita ja vaikka mitä! Juuri kaikkea sitä, mitä olen kotiin kaivannut. Tällä kertaa ostin kuitenkin vain tyynyn. Päätin nimittäin, että tänne raahaan jokaisen vieraamme tuliaisostoksille, ja samalla tietysti saan hyvän syyn ostaa jotain pientä kotiinkin. Kenties kultaisen durian-koriste-esineen? No, ehken sitä sentään.

peter hoe.jpg

Sen lisäksi, että kauppa on täynnä ihanuuksia, on sen yhteydessä myös kahvila. Kahvilan lounaita kehuttiin suomalaisyhteisössä. Me oltiin kuitenkin syöty jo lounas, joten söimme jälkkäriksi kakkua. Kakut ovat itsetehtyjä ja tykkäsin kyllä syömästäni sitruunapiirakasta. Seuraavalla kerralla täytyy ehkä pitää lounasnälkää tänne asti, että päästään testaamaan niitäkin. Lapsille ei ruokalistalta tahtonut juotavaa löytyä, mutta tämä onkin paikka jonne kannattaa ehdottomasti mennä ilman lapsia. Ja ehkä jopa ilman miehiä! 😉

Nyt pää tyynyyn ja (sisustus)haaveilujen pariin!

Koti Ruoka ja juoma Sisustus