Terveiset Balin lempeästä paahteesta

DSC_0029.JPG

Kiitollisuus, onnellisuus, onnekkuus. Nämä tunteet ovat päällimmäisenä mielessä, kun mietiskelen elämäni nykyistä tilaa. Se kuitenkin vaati yhdeksän päivän ajatusrupeaman Balilla.

DSC_0082.JPG

Tanah Lot -temppeli, turistien kansoittama paikka mutta upea silti

Bali herätti monenlaisia mietteitä. Lähdin matkaan suurin odotuksin, joten pari ensimmäistä päivää jouduin kokoamaan itseäni. Tämäkö on sitten Bali? Roskaa joka puolella, hirveästi ihmisiä, aivan järkyttävä liikenne, rannoilla ei voi uida, turistikrääsää ja kaikenlaista tuputtajaa joka kulmassa. Häh? Missä se ihana Bali-idylli on, mistä haaveilin viikkokausia ennen matkaa? Onneksi mieheni esimies oli sanonut, että Bali on australialaisten aurinkorannikko, joten olin jo hieman madaltanut odotuksiani, muuten olisin romahtanut varmaan aika korkealta.

DSC_0129.JPG

Touhunelikko vesiputousta ihailemassa

Olimme valinneet hotellimme sijainniksi Sanurin, koska siellä riutta syö suurimmat aallot ja lapsetkin pääsevät leikkimään rantahiekassa vesirajassa. Tämä todella osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Aluksi Sanur herätti minussa samanlaisia pettymyksentunteita kuin koko Bali kokonaisuudessaankin, mutta loppulomasta olin jo aivan rakastunut rantaan.

DSC_0145.JPG

Maittava indonesialainen buffet-lounas tulivuorta tuijotellessa, raikkaassa vuoristoilmassa. Kyllä kulki hengitys kevyesti!

Yhtenä päivänä varasimme auton kuljettajineen (tämä oli ainut tapa jolla liikuimme, todella kätevää ja kaksi perhettä mahtui kyytiin ihan ok) ja lähdimme tutustumaan lähiympäristöön. Ajelu osoittautui myös aikamoiseksi kaupittelureissuksi – kävimme hopeasepällä, puuverstaalla ja taidemaalareita ihmettelemässä; ja jokapaikassa tietysti pienen esittelykierroksen jälkeen kovaa myymistä suuressa myymälässä. Ostin pienen maalauksen, hinta ei ollut paha ja minusta on mukava tuoda matkoilta kotiin jotain pieniä matkamuistoja.

DSC_0160.JPG

Tunnen raikkaan ilman vieläkin poskillani tätä kuvaa katsoessa. Se tuntui ihanalta KL:n tunkkaisuuden jälkeen!

Ei retki kuitenkaan pelkkää kaupittelua ollut. Kävimme katsomassa vesiputousta, tulivuorta ja kahviplantaasia (ok, tää oli kaupittelua). Lisäksi retken antia oli myös Baliin tutustuminen. Riisipellot todella ovat kauniita ja Balin hinduestetiikkakin on kauniinpaa kuin täällä Malesiassa.

Bali on suht pieni saari, joten reissaaminen siellä on mahdollista, helppoa ja jopa erittäin suotavaa. Meistä oli mukavaa nähdä elämää turistirysien ulkopuolellakin. Tosin turisteja on kyllä aivan joka paikassa. Ja mikä sitten on aitoa, mikä turisteille tehtyä? Mutta onko sillä niin väliäkään?

DSC_0162.JPG

Hedelmäkoju tien varressa. Ostettiin tästä herkullisia vastapoimittuja mandariineja (puut kioskin takana).

 

DSC_0183.JPG

Kahvinpaahtoa. Tältä kahviplantaasilta olis saanu ostettua myös mangustin kakkaamaa kahvia. Säälitti kyllä eläinrukat, pienissä häkeissä kahvipapuja syömässä.

DSC_0196.JPG

Meille tuotti vähän vaikeuksia valita, millä rannoilla olisimme käyneet. Balilla ihmiset ovat superystävällisiä ja auttavaisia, mikä tarkoittaa myös sitä, että he vastaavat juuri niin kuin haluat kuulla. Oli äärimmäisen vaikeaa saada hotellirespasta mitään suositusta uimarannoista, jotka olisivat järkevän ajomatkan päässä. Lopulta kävimme Sanurin lisäksi kahdella rannalla: Padang Padangilla ja Padawassa.

DSC_0207.JPG

Padang-Padang

Padang-Padang oli todella hieno ranta, upeat luonnonpuitteet, mutta aivan täynnä turisteja ja surffareita. Ja paikallisia. Sai ihan tehdä töitä, että löydettiin tuolta ylipäänsä länttiä, jolle saatiin pyyhkeemme läntättyä. Haluttiin varjoonkin, aurinko on tosi kuuma, eikä meistä kukaan halunnut grillaantua suorassa paahteessa. (Matkaoppaan mukaan ranta tarjoaa lukuisia luonnonvarjoja. Kyllä näin olikin, mutta rannalla oli muutama muukin varjoon hamuava.) Balilla kukaan ei harrasta irrallisia varjoja, eikä niitä saanut myöskään mistään. Espanjassa reissatessa olemme pitäneet tosi kätevänä irrallista rantavarjoa, jonka saa porattua hiekkaan. Rantareissuillamme siis ensin piti nähdä hieman vaivaa, että löydettiin kaikkia miellyttävä varjopaikka rannalta.

Padang-Padang oli ihmismassoistaan huolimatta kiva kokemus. Olihan ranta aivan mahtava (tosin ei kovin uintiystävällinen korallin ja kivien takia) ja mikä parasta, täynnä surffareita. En oo ikinä nähnyt oikeaa surffausta livenä, ja täällä näin kun joku taitava surffari-dude surffasi siellä aallon sisällä. Siis voi vitsi miten mageeta!! Aallot siis tosiaan olivat mahtavat, lapsia ei tosiaankaan voinut päästää veteen pitämättä kiinni, ja aikuisenkin oli välillä hankala pysyä pystyssä. Minäkin kaaduin sinne kivikkoon, mutta selvisin pikkunaarmulla pikkurillissä, joten en voi siitä sen enempää marista. 🙂

Padang-Padangilla näin myös elämäni vanhimmat surffarit. Nämä ikisurffarit lähentelivät varmasti jo kuuttakymppiä ja joku oli ehkä ylikin, mutta sinne ne vain painelivat lautoineen mereen uhmaten aaltoja, sentin aurinkorasvakerros naamallaan. Mielestäni on upeeta, että on löytänyt sellaisen intohimon jotain asiaa kohtaan, että jatkaa sitä läpi elämänsä.

DSC_0225.JPG

Bali kukkii! Bali on täynnä kukkivia puita ja pensaita. Se oli ihanaa!

DSC_0226.JPG

Näkymiä Ula Watu -temppeliltä. Kävimme Tanah Lotissa ja Ula Watussa, kumpaankaan ei päässyt ei-hindut sisälle. Upeilla paikoilla molemmat, suosittelen ehdottomasti visiittiä molempiin, sekä Ula Watu -temppelin luona pidettävää kecak-tanssia, josta alla oleva kuva. Mietimme tosin esityksen aikana, että oli vähän hurjempaa stooria kuin muumeissa. Nuorimmaiselle oli vähän liikaa, kun tuo valkoinen apina syöksyhampaineen hyppäsi meidän vierestä katsomoon. Myös esikoisen kanssa tätä sekä Barong-tanssia on käyty monesti läpi, molemmissa esiintyi hindu-tarujen hahmoja, jotka olivat osa kyllä todella hurjan näköisiä.

DSC_0264.JPG

Kaikenkaikkiaan loma oli todella rentouttava, ja alkujärkytyksestä toivuttuani tykästyin Baliin. En pidä persoonattomista turistikohteista kovinkaan paljoa, ja vaikka aikamoinen turistirysä Bali onkin, on siellä kuitenkin myös 4-5 miljoonaa paikallista ihmistä pitämässä omasta kulttuuristaan kiinni ja takaamassa sen, että Balin taika pysyy voimissaan. Suosittelen Balia kyllä matkakohteena, mutta odotukset kannattaa pitää kohtuullisina.

DSC_0271.JPG

Meidän oma Sanur-biitsi.

DSC_1062.JPG

Sanurilla oli hyvä leikkiä niin hiekassa kuin rantavedessäkin. Jos uimaan halusi, paras aika siihen oli puoleen päivään asti. Laskuvesi vie vedet mukanaan, jonka jälkeen ranta on hyvin pitkälle pelkkää riuttaa ja jotain kasvustoa, vettä ehkä nilkkoihin asti. Tämä tosin tuntui pätevän koko Baliin, uimaolosuhteet olivat parhaimmat aamupäivällä kun vesi oli vielä suht korkealla.

Niin, onnellisuus. Tunnen kyllä onnekkaaksi itseni monellakin tapaa. Onhan täällä kaukana ikävä perhettä ja ystäviä, mutta on tämä kyllä myös aivan mieletön kokemus. Ja lomaltapaluumasennuksesta ei ole tietoakaan, meillä on niin huippusyksy tulossa kaikkine vieraineen. Ja elämä tropiikissa jatkuu, kuumaa ja kosteaa riittää. Saammekin aamulla vieraaksemme tanskalaisen vaihtariystävämme, joka muutti hiljan Intiaan töihin. Viikonloppu on siis täynnä sutinaa, loistojuttu!

Peace and love! xx

 

Kulttuuri Matkat

Aurinko, armaani

Huomenna lomalle. Rannalle. Merelle. Aurinkoon.

Täällä aurinko on todella polttava ja kuuma, aivan toista Suomeen verrattuna. Auringossa ei kovin montaa minuuttia tarvitse olla ilman suojausta, että ihoa jo hieman kihelmöi. Tietysti riippuu paljon ihotyypistä. Minulla on varmaan hiukan normaalia herkempi ihotyyppi, en pala kauhean helposti, mutta palan kuitenkin jos en pidä suojauksesta huolta. Ja pisamiahan on ihan muille jakaa – täällä varsinkin ovat villiintyneet aivan uusiin sfääreihin. Itseasiassa nyt kolmenkympin paremmalla puolella olen tullut entistä tarkemmaksi siitä, että kasvoilla on aina suojakerrointa kun lähden ovesta ulos, pelkään että yhtenä aamuna vain herään ja pisamat kasvoillani ovat yhdistyneet yhdeksi isoksi klöntiksi ja naamani näyttää järkyltä. (Ehkä olette nähteet sen tällä hetkellä fb:ssäkin kiertävän videon UV-valon vaikutuksesta ihoon..teki myös muhun vaikutuksen) 

WP_20140802_002.jpg

Lasten suojauksessa vaatteet ovat aivan pop! Rasvojen kanssa on ärsyttävä läträillä, ne tahrivat vaatteet ja en nyt ole täysin vakuuttunut siitäkään, kuinka terveellistä on käyttää jatkuvasti aurinkorasvaa. 

Harvoin täällä tosin auringossa ollaan. Oikeastaan vain tuossa meidän uima-altaalla tai leikkipuistossa. Uima-altaalla aivan ehdoton juttu on UV-uikkari, jossa sekä hihat että lahkeet. Ostin nämä molemmat esikoiselle viime kesäistä Espanjan matkaa varten (toinen on itseasiassa kelluntapuku, mutta otettiin kellukkeet pois ja lahjoitettiin nuoremmalle uimapuvuksi). Nämä puvut ovat olleet täällä kultaakin kalliimmat, tosin alkavat jo ehkä hieman vedellä viimeisiään. 

WP_20140802_006.jpg

Niskaläpällinen hattu on myös pop. Tosin en ole mistään täältä sellaisia löytänyt, joten mummi ja ukki lähettivät Suomesta esikoiselle hatun. Kiitos! Hassua ettei täältä saa hattuja, täällä kun niille todella olisi käyttöä. Tosin en nyt suinkaan ole kaikkia miljoonia KL:n lastentarvikekauppoja kiertänyt, joten ihan varma en ole. Mutta jos suunnittelet lomamatkaa tänne Kaakkois-Aasiaan, tai miksei rantalomaa muutenkin vaikka Kanarialle, suosittelen ottamaan mukaan sellaisen hatun, jota voi käyttää vaikka uidessa. Esikoisen hattu ehti just parahiksi Balin lomalle, muuten olis joutunut raukka olemaan paksussa kalastajanhatussa.

WP_20140815_002.jpg

Onneliset lapsenlapset mummin ja ukin paketin saavuttua. Uudet UV-suojatut rantahatut ja -tunika. Kyllä nyt kelpaa!

 

WP_20140817_003.jpg

Täytys saada vielä pakattua kaikki kamppeet reissua varten. Näitä uintivarusteita onkin kertynyt aika kasa, pitää ehkä tehdä jonkinlaista karsintaa… 

Seuraavat 1,5 viikkoa vietetäänkin sitten seuraavanlaisissa tunnelmissa. Ihanaa! 

DSC_0743.JPG

DSC_0749.JPG

Blogi hiljenee loman ajaksi. Arrivederci!

Kauneus Terveys Meikki Matkat