Halusin aloittaa tämän blogin jo sinä päivänä, kun saimme tietää että lähdemme komennukselle. Tai no, ehkä pari päivää sen jälkeen, kunhan itse olin ensin muutaman päivän kuumeisesti surffannut tietoa komennuksesta, etsinyt blogeja, kokemuksia, neuvoja, nettisivustoja ja kaikkea mahdollista siihen liittyen. Mitä pitää ottaa huomioon päätöstä tehdessä? Kannattaako tilaisuuteen tarttua? Miten käytännön asiat hoidetaan? Mitä asioita pitää ottaa huomioon sopimuksia tehtäessä? Ja ennen kaikkea – millaista on lähteä komennukselle lähtijän puolisona matkaan?

Jee sitä ilonpäivää, kun rahti saapui junaratoineen ja legoineen!

Löysin kuitenkin harmittavan vähän tietoa netistä, joten päätin perustaa itse blogin, joka sisältäisi tämän kaiken ajatustyön jota komennukselle lähdettäessä käydään läpi. Kuinka kävi? Ei tullut perustettua blogia, niin paljon meni aikaa perusarkeen töineen, lapsineen, siivoiluineen ja ruuanlaittoineen, puhumattakaan hurjaa surffailua komennukselle lähtemisestä. 

Olin juuri palannut töihin äitiyslomalta vuoden alussa, ja päässyt mukavasti työnteon makuun. Nautin täysin rinnoin siitä, että sain olla muutakin kuin kotiäiti ja tehdä jotain omaa, tehdä työtä muuallakin kuin keittiössä hellan ja tiskialtaan välillä. Eräänä maaliskuisena aamupäivä sitten mieheni soitti minulle töistä ja kertoi, että nyt olisi auennut tilaisuus lähteä Kuala Lumpuriin komennukselle. Olimme vuotta aiemmin pohtineet mahdollista komennusta Manilaan Filippiineille, mutta tyrmäsimme sen, koska sijainti ei houkuttanut pienen vauvan ja kaksivuotiaan kanssa. Nyt kuitenkin sijainti, ja myös ajankohta olisi toinen. 

Olimme pitkään haaveilleet ulkomaankomennuksesta, joten ei sitä ihan hirveän montaa sekuntia siinä puhelimessa mietitty. ”Jooooo, tottakai lähdetään!!”. Siis tietenkään mikään ei ollut sillä hetkellä varmaa, vaan siitä alkoi sitten selvittelyt sekä mieheni työpaikalla, että seuraavalla viikolla minun työpaikalla, kun lähtökin alkoi näyttää vähän varmemmalta.

Miksi, oi miksi, otin vain nämä keittiövälineet mukaan????!!! Viirasiko mulla päässä? Tässä olisi listasta ”mitä ottaa komennukselle mukaan” ollut hyötyä! Harmi, etten sellaista löytänyt pakkaamisen hetkellä.

Sain onnekseni omat työt sovittua niin, että teen etätöitä täältä Malesiasta käsin. Minulle olisi siinä vaiheessa ollut tosi kova juttu jättäytyä taas täysin kotiin, olinhan odottanut töihin paluuta jo useamman kuukauden. Suosittelenkin komennukselle lähtijän puolisoa miettimään, kuinka aikoo pitää itsensä kiireisenä ja pitää omasta viihtyvyydestään huolta. Toki, tämä ei päde kaikille, mutta minä olin kyllä kieltämättä kauhuissani, kuinka jaksaisin taas olla vain kotona, jos työkuviot eivät järjestyisikään. Ja nytkin, vaikka työkuviot järjestyivät oikeastaan parhain päin, koen välillä oloni ihan surkeaksi yksin täällä kotona puurtaessani, kaukana omista kuvioista. Nousee pakostikin pintaan ajatuksia: entä minun ura? entä minun työt? miksi minun pitää uhrautua?

Älkää käsittäkö väärin, 95% ajasta olen todella iloinen ja tyytyväinen ja onnellinen, että tulimme tänne. Mutta kyllä välillä korpeaa. Tänään on erityisesti ollut taas näitä kysymyksiä ilmassa, koska kotimme normaalisti ihan hyvät nettiyhteydet ovat olleet aivan surkeat, ja nyt iltapäivällä Suomen numerokin päätti tiltata. Siis se, jonka avulla käytän etäyhteyksiä töitä varten. Onneksi en sentään ole niiden yhteyksien varassa, ja voin töitä tehdä muutenkin, mutta tällaiset vastoinkäymiset silti saavat ajattelemaan, että voisin olla iloisesti toimistossakin omien työkavereideni kanssa, omissa projektipalavereissa enkä täällä pätkivien skype-yhteyksien päässä. (Nyt varmaan työkaverit pitävät minua ihan hulluina. Sorry kaverit, meitsi se täällä valittelee täältä tropiikista kun asiat on paremmin kuin täydellisesti!)

Heiii, miks nää kirjat on täällä rahdissa? Näistä osahan oli niissä kirjastoon menevissä kierrätyskirjoissa! Mitähän sinne kirjastoon sit meni…??

Eli summa summarum, elämä puolisoviisumilla ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ja se kannattaa ottaa huomioon kun pohtiii komennukselle lähtöä. Ehdottomasti suosittelen komennukselle lähtemistä (tällä minun hurjalla kolmen kuukauden kokemuksella), mutta kannattaa pitää elämän realiteetit mielessä. Arki on arkea, oli sijainti mikä hyvänsä, ja se arki voi olla jopa monin paikoin kamalampaakin kuin Suomessa. Ainakin alussa. Kysykää minulta ensi keväänä, ehkä aika on jo kullannut muistot ja meillä on täällä mega-ystäväpiiri ja koko ajan kaikkea tekemistä ja ja ja… Mutta siksi haluan kirjoittaa tästä nyt, koska pahimmat päivät ovat jo tässäkin torpassa takana päin, mutta silti vielä tuoreessa muistissa.

On se hyvä, että nämä Svetogorskin ostarilta parilla kopeekalla ostetut sukatkin tuli mukaan. Ja vielä ihan sellofaaniin pakattuna!

Ennen kuin lopetan avautumisen tästä puolisonäkökulmasta, täytyy vielä mainita, että mieheni saa joka kerta tekstiviestin, kun käytän pankkikorttia! Ai että! Siinä sitä voi mies vahtia, kun vaimo se huitelee kaupoissa shoppailemassa kaikkia turhuuksia! Ai ai ai, nyt meni monta kymppiä! Mitä tuli ostettua? Ai maitoa ja juustoa! Nyt on paha!

Kun olin päässyt tästä ”komennukselleko vai eikö, kas siinä pulma!” -surffailusta, aloitin tietysti kuumeisen asuntosurffailun. Siitä ei sen enempää, lopulta löysimme tämän kodin siis välittäjän kautta täällä ollessamme. Kun olimme muut käytännön asiat saaneet Suomessa hoidettua, alkoikin pakkailun aika. Voi pojat mikä homma! Kamala työ käydä läpi koko asunto, komerot ja kellarit. Tätähän ei olisi tarvinnut tehdä, muuttofirma olisi tullut meille ja pakannut koko asunnon laatikoihin ja kiikuttanut varastoon. Meillä kuitenkin oli, hmmmh, hieman kertynyt turhaakin tavaraa nurkkiin, joten oli ihan aiheellista tehdä pientä inventaaria samalla. Myin myös paljon meidän huonekaluja, niistä oli suurin osa ostettukin käytettyinä kavereilta ja kirppiksiltä. 

Ongelma oikeastaan tuli vastaan vasta siinä vaiheessa, kun mietin että mitä ottaa mukaan? Taas tietysti google lauloi, yritin etsiä tietoa niin vimmatusti, mutta aika laihoin tuloksin. Nyt siis soimaan itseäni täällä lähes päivittäin, kun jätin sitä ja tätä ja tuota ottamatta mukaan. Tottahan se on, että lähes kaikkea täältä saa, mutta on se ”kaiken” etsiminen ja kaupoissa ravaaminenkin tosi turhauttavaa. Ja kysymys on kuitenkin aika pienistä jutuista, jotka helposti olisi saanut livautettua lentorahtiin.

Tärkeimmät tuli kuitenkin mukaan – puukeinuhevonen, duplot ja Brion junarata!

Lopetan tämän nyt kuitenkin tähän, ja kirjoitan pakkailuista joku toinen kerta. Kuitenkin lyhyesti kiteytettynä topX lista mukaan otettavista tavaroista:

• keittiövälineitä, hyvät veitset, patakintaat, keittiöpyyhkeitä
• pyyhkeet, lakanat, käsipyyhkeet
• lapsille leluja, kirjoja (myös seuraaviin ikävaiheisiin, ei vain juuri sille hetkelle). Myös esim. legoja jo matkalaukkuun mukaan! Me tehtiin se virhe, että otettiin vain jotain puuhakirjoja ja pari autoa. Kyllä kävi tylsäksi eka kuukausi, kun se lentorahti ei ollut tullut…
• jotain pientä sisustusjuttuakin on kiva olla mukana
• leivänpaahdin, sauvasekoitin, sähkövatkain, vedenkeitin, kahvinkeitin jne. Me ei otettu näitä, ja on kyllä ärsyttänyt ostaa uudet, kun Suomessa on ihan toimivat. Tosin lentorahtimääräyksissä kai neuvotaan jättämään sähkölaitteet pois…
• mieti oikeasti, mitä vaatteita tarvitset/haluat mukaan. Meillä on todella paljon turhia vaatteita. Olisi pitänyt uskoa, että täällä ei ihan oikeasti ikinä tarvitse pitkähihaista ja pitkiä housujakin vain yhdet korkeintaan. Niitä on nyt sitten hyllynpäälliset täynnä. Tietysti tartteehan niitä sitten Suomen lomalla…

Mutta joo, nyt pakkailut sikseen ja sohvalle katsomaan How I met your mother!

Adios!