Kuten aiemmin mainostin, meidän kiinalainen vuosi vaihtui Koh Lipen pikkusaarella Andamaanienmerellä. Koh Lipelle päästäkseen täytyy ensin lentää Langkawille (tai Phuketiin), josta sitten pääsee lautalla Koh Lipelle. Matka ei maantieteellisesti ole kovin pitkä, mutta kyllä sitä melkein kokonaisen päivän saa taittaa kaikkine odotteluineen. Mutta täytyy sanoa, Koh Lipe on jokaisen etanansekunnin arvoinen. Todellinen helmi keskellä Andamaanienmerta! 

Koh Lipen saarella on kolme rantaa – Sunrise beach, Sunset beach ja Pattaya beach. Sunset beach on pienin ranta ja siellä ei tällä kertaa nyt käyty lainkaan, tosin hotellimme osoite virallisesti taisi olla tällä rannalla. Meidän hotellilla oli oma ihana pikkuinen rantakaistale Sunset beachin ja Sunrise beachin välissä. Laskuveden aikana pääsikin hotellin rannalta suoraan kävelemään Sunrise beachille, joka siis on selvästi saaren pisin rantakaistale. Mutta koska saari on pieni, ei sitäkään rantaa kävele reilua puolta tuntia kauempaa päästä päähän. Jos siis malttaa olla pysähtelemättä ihastelemaan valkoista hiekkaa, turkoosia merta, chillejä rantabaareja tai Robinson Cruso-tyylisiä bungalow-hotelleja. Rannalla soi letkeä musa ja meno on vähän kuin festareilla. Turistit koostuvat lähinnä nuorista pareista, kaveriporukoista, myös hieman vanhemmista ihmisistä, mutta huomattavaa on että saaren luonteen huomioiden myös lapsiperheitä saarella on tosi paljon. Ja ruotsalaisia. Ja muista skandinaaveja (paitsi suomalaisia). Mutta se ei haitannut oikeastaan ollenkaan, sillä paikka itsessään on vielä onnistunut säilyttämään oman ilmeensä ja thaimaalaisuutensa. Missään en nähnyt kylttejä ruotsiksi tai suomeksi, ei mainostettu lihapullia perunamuusilla eikä äitien tekemää ruokaa. Tällaisesta turismista minäkin tykkään – on palveluja, mutta paikalliseen malliin. Pisteet siitä! 

Minä tuppaan ihastumaan jokaiseen paikkaan minne matkustan. Tavallaan se on ehkä vähän hassuakin, mutta eiks oo toisaalta hyvä että osaa nähdä ne hyvät puolet joka paikassa. Jopa saasteinen Tonava oli silmissäni kaunoinen, joten kannattaa ehkä se pitää mielessä tätäkin hehkutusta lukiessa. Mutta kyllä Koh Lipe oli ihana, kiilasi henkilökohtaiseksi ykköseksi heittämällä. Voittaa Balin rauhallisuudessaan, Krabin vähemmällä turistisuudellaan ja aitoudellaan sekä Malesian rantakohteet palveluillaan, rentoudellaan ja hyvällä ruualla (Langkawi poikkeus näissä, mutta se on sitten taas aika iso ja siten vähän persoonaton). Koh Lipellä voi matkustaa oivallisesti lasten kanssa ja samalla hörppiä chillejä coctaileja ja Changia merituulen tuivertaessa, lukea romaania riippukeinussa lasten leikkiessä rantahiekassa. Saari ei ehkä fasiliteeteiltaan ole lapsiystävällisin, ei ole uima-altaita, varsinaisia hotelleja, bungalowit ovat pienehköjä, kaikkialle kuljetaan kävellen tai mopotaksilla, meidän hotellissa oli paljon rappusia jne. Mutta jos ei välitä näistä seikoista liikaa, on saari myös loistokohde lapsiperheelle. 

Meidän pojalle nousi kuume heti ensimmäisen lomapäivän iltana, joten meidän viiden päivän lomasta kaksi meni hyvin rauhallisissa merkeissä, pitkälti siinä 10m2 mökkeröisessämme. Olin aluksi hiukan järkyttynyt huoneemme koosta ja mökistä ylipäänsä, ajattelin että taasko päädyttiin tällaiseen murjuun. Sitten havahduin hereille omista ajatuksista ja oikein ärsyynnyin itselleni – mikä ihmeen kermap***e minustakin on tullut! Ei ole kauaa meidänkään hostelliajoista, miksi nyt yhtäkkiä pitäisi olla niin hienoa ja isoa. Ja mitä haluan oikein lapsille opettaa? Ja onko sillä tilalla nyt oikeasti niin paljon väliä? Tämä sisäinen debatti kesti reilun tunnin, mutta kun vihdoin sain itseni palautettua maanpinnalle oli hassu hotellimme vessassa kasvavine puineen todella suloinen ilmestys. En ehkä edelleenkään suosittelisi sitä lapsiperheen unelmakohteena (esikoinen nukkui kolmeosaisen patjan päällä lattialla itikoiden syötävänä kahden sarongin toimiessa lakanoina), mutta ilmettä, värejä, ystävällistä henkilökuntaa oli sitäkin enemmän – niin, ja se oma rantapoukama rantabaarilla varustettuna.

Täytyy tunnustaa, että minusta on tullut vähän Thaimaa-fani. En oikeastaan ikinä Suomesta kaihonnut Thaimaahan lomalle, liian kaukana eikä Aasian Kanariansaaret oikein kiinnostanut. Mutta nyt kun se on tuossa vieressä ja olen päässyt siellä kolme kertaa käymään voin todeta olleeni väärässä. Kontrasti Malesiaan on myös melkoinen. Thaimaaseen on aina ihana mennä, lentokentällä jo tuntuu että on hieman helpompi hengittää. Mutta hassua kyllä, muutaman päivän päästä on aina kiva tulla kotiin Malesiaan, täällä kun on jotenkin niin järjestelmällistä verrattuna Thaimaaseen. Haha! Kuulostaa vuoden parhaalta vitsiltä, mutta siltä tuntui eilenkin. Ja oli tietysti kiva päästä omaan sänkyyn nukkumaan, olihan viimeiset yöt nukkunut sängyssämme myös pieni sähikäinen.

Esikoisen kuumeen takia jäi snorklailut nyt aikalailla väliin, ei päästy vene- tai melontaretkille ympäröiville saarille eikä Sunset beachille auringonlaskua ihailemaan. Tuntuu siis, että Koh Lipelle on palattava ja varmasti palataankin vielä ennen lopullista Suomeen paluuta. Ihan viikonloppureissulle ei Lipelle kuitenkaan voi lähteä, matkoihin kestää yllättävän kauan. Jos sinne siis matkaa suunnittelee, kannattaa jo lentoja buukatessa ottaa huomioon että saarelle menee vain kaksi lauttaa Langkawilta, toinen aikaisin aamulla ja toinen kahdelta iltapäivällä. Me mentiin kahden lautalla ja se oli oikeastaan erittäin hyvä ajankohta yhdistettynä aamulentoon KL:stä. Takaisin tulimme aamukymmenen lautalla, joka taas oli iltalentoihimme nähden vähän turhan aikaisin. Mutta ehdittiin paluumatkalla vielä fiilistelemään Langkawin Pantai Cenangin meininkiä, jossa itsessään oltiin vuosi sitten viikon lomalla. Ei siis tämä aamulautta+iltalento -kombokaan haitannut niin paljoa, vaikka aikamoista odottelua koko eilinen päivä olikin. 

Saarella ei ole oikeastaan autoja ja tietkin vähän mitä sattuu. Taksit ovat tällaisia avo-tuktukkeja, aivan ihania mutta kyllä välillä hieman kauhistutti lasten kanssa. Eipä niillä pikkuteillä paljoa kaahailtu, mutta thaimaalaiseen tapaan ajettiin vähän millä puolella tietä sattuu vähän miten sattuu. Erityisplussat pitää muuten hotellillemme (Phuritra resort) antaa siitä, että huoneen hintaan sisältyi ilmaiset kuljetukset ympäri saarta. Kyllä me tosin annettiin reilusti tippiä meidän hauskalle kuskille, joka – kuten muukin henkilökunta – oli koko ajan töissä, aamusta yöhön, joka päivä. Se minua tässä matkailussa ehkä eniten juuri häiritsee ja vie myös fiiliksiä, eriarvoisuus ja niin erilaiset mahdollisuudet matkusteluun, syömiseen, asumiseen – ihan kaikkeen. Maailmantuska kulkee matkakumppanina ja en voi uskoa, kuinka onnekas olen että saan kokea tämän kaiken, nähdä nämä upeat paikat. Toivottavasti lapseni myös oppivat ymmärtämään, että ei suinkaan kaikki viisi- ja kolmevuotiaat pääse näkemään kaikkia näitä paikkoja, joissa he ovat jo lyhyen elämänsä aikana käyneet.

Kiitollisin ja lomalla levännein mielin on siis hyvä taas iskeä arkeen kiinni. Meillä on tänään allekirjoitettu sopparit jatkosta ja nyt kun se on täysin varmaa voidaan alkaa suunnitella tulevaa muuttoa pois keskustasta. Ja parin viikon päästä saadaan myös sisko tänne kylään, että ehkä tässä voi sivusilmällä myös katsella vähän uusia reissujakin… 🙂