Terkkuja Suomesta!

Kaksi viikkoa sitten pakkasimme kamat kassiin – lämpimimmät vaatteet jotka komeron perukoilta löytyi – sekä itsemme taksiin ja kohti lentokenttää. Tuntuu, että tuosta matkasta on jo pieni ikuisuus. Vaikka tässä kodittomina pyöritäänkin kavereiden ja sukulaisten nurkissa, on elämän sujahtaminen omiin turvallisen tavallisiin uomiinsa ollut yllättävän kepeää ja vaivatonta. Ja myös ihanaa. Tietysti se, että olen käynyt töissä molempina viikkoina on edesauttanut tätä normaaliudentunnetta. Hassua miten kotoisa olo – tällaista tämä meidän elämä olikin!

Voi tosin olla, että vanhemmistani ei tunnu aivan samalta. 🙂 He ovat saaneet toimia tämän viikon lastenhoitajina, ja kuten kuvista näkyy, on puuhaa riittänyt. Ja touhua. Mutta niin ihanaa (anteeksi nyt tää hehkutus!)! Tätä olen juuri lasteni elämään kaivannut: saappaat jalkaan, kädet multaan, ruisleivät reppuun ja ulkopuuhien ohessa kalliolla sammalmättäällä evästä nauttimaan. Tätä meiltä on totisesti viimeisen vuoden aikana puuttunut ja tästä me aiotaan nyt nauttia.

Ja siltä se näyttääkin – eikö?