Vaimona matkassa – millaista se on?

Olen viimeaikoina käynyt monia hyviä keskusteluja aiheesta ”millaista on olla vaimona matkassa” monien eri ihmisten kanssa ja ajattelin muutaman sekalaisen ajatuksen laittaa tänne blogiinkin. En oikein tiedä mistä aloittaa, joten heittelen tähän ihan satunnaisessa järjestyksessä asioita, jotka minulla tulevat tästä aihepiiristä mieleen. Kaikki nämä ovat minun kokemuksiani ja ajatuksiani, meitähän on moneen lähtöön ja jokainen varmasti itse kokee tämän omalla tavallaan. Tässä kuitenkin minun mietteitä.

• Työ ja siitä luopuminen – Varsinkin, jos työ merkitsee paljon, on todella suuri muutos heittäytyä pois työelämästä. Itse olen siitä onnekkaassa asemassa, että olen saanut jatkaa työntekoa täältä käsin, monelle se ei ole mahdollista. Minä teen tällä hetkellä 40% sopimuksella etätöitä Suomeen ja täytyy sanoa, että se on se mikä minut pitää täällä järjissään. Nyt hiljattain olen toki saanut muutenkin arjen ja harrastukset pyörimään, ja löytänyt kivoja ihmisiä ympärille joten saisin varmasti lasten päiväkodin ja koulun antaman viisituntisen kulutettua muutenkin, mutta en ole siihen ajatusleikkiin edes lähtenyt koska…
• Arvottomuuden tunne. Olet täällä toisen rahojen armoilla, toisen työn perässä, toisen työmenot menevät (lähes) aina omien menojesi edelle. Vaikka perheessämme vallitsee kuinka tasa-arvo ja mieheni on upea tässä asiassa, on vaikea muuntaa omaa ajatusmaailmaa niin, ettei arvottomuutta ja tyhjyyttä kokisi. Ja kuten sanottu, olen onnekas että saan tehdä töitä, mutta siitäkin huolimatta käyn tätä samaa arvottomuudentunnekamppailua läpi aika usein. Joskus se tunne, että olen luopunut paljosta tullakseni tänne, ottaa vallan ja pieni pääkoppa alkaa listaamaan kaikkia niitä omia juttuja, joista tulikaan luovuttua toisen työn takia. Toki pääsääntöisesti olen hyvinkin kiitollinen tästä kaikesta, eikä tämän tarkoitus ole nyt ollakaan mitään marinaa. En kuitenkaan usko, että itse pääsen tuosta tunteesta täällä eroon, ainakaan niin kauan kuin nyhrään omia töitäni makuuhuoneen työkulmauksessa ja taistelen pätkivän skypen kanssa työpalavereissa. Haluan tuoda tämän oikeastaan siksikin esille, että vaikka meillä käy siivooja, on tuo uima-allas jossa voi makoilla, on aurinkoa ja lämpöä, on kenkäkutsuja ja hyväntekeväisyysbasaareita, voi elämä silti tuntua aika ajoin aika kolkolta ja tyhjänpäiväiseltä. En tosiaan ihmettele, että jotkut Beverly Hillsin täydelliset kotirouvat sekoaa, jos ei oikein ole mitään sisältöä päiviin.
• Puolison tuki. Siinä avainsanat onneen. Jos sinulla ei sitä ole täällä, ei sinulla ole mitään. Arjen siirtäminen näinkin kauas on kuitenkin perhettä koetteleva kokemus ja jos ei tämän kokemuksen aikana puhalleta yhteen hiileen ja tueta toinen toistamme huonoina hetkinä, ei komennus-/ulkomaillaoloaika ota onnistuakseen. Täällä puolison tuki korostuu entisestään kun muu tukiverkosto puuttuu tai on heikompaa kuin kotona tuttujen ihmisten ympäröimänä. Mieheni kertoi perheestä, joka oli muuttanut pariksi vuodeksi Amerikkaan komennukselle ja työrupeaman päätyttyä mies oli ostanut pokaalit jokaiselle perheenjäsenelle upeasta suorituksesta. Mieheni ei ostele pokaaleja, mutta usein saan kiitosta siitä että olen lähtenyt tänne hänen mukanaan ja suostuin siihen, että arkemme siirretään tänne Malesiaan. Tosiasiassahan minua ei kyllä tarvinnut suostutella sekuntiakaan, mutta olen silti kiitollinen miehelleni, että hän ottaa huomioon sen että minä olen luopunut monestakin asiasta tullakseni tänne.
• Aikaa perheen kanssa. Mies tekee pidempiä päiviä, mutta olen tosi iloinen siitä kuinka minulla on mahdollisuus olla näin paljon lasten kanssa ja tehdä kaikkia kivoja juttuja yhdessä. Tokihan hermot menee monta kertaa päivässä, mutta se varmaan normaalielämää (ainakin meidän, hehheh). Jos oltaisiin Suomessa, olisin luultavasti myös 100% töissä ja näin ollen lapset olisivat paljon pidempiä aikoja päiväkodissa ja olisin varmaan myös väsyneempi arjen pyörittäjä. Nyt haen lapset koulusta/päiväkodista jo kahdelta ja usein myös pidän perjantait vapaapäivinä. Eikä aikaa mene illalla tai viikonloppuina niin paljoa siivoamiseen, ja sekin tuo enemmän aikaa kivoille puuhille lasten kanssa,

Siinä nyt ehkä top4-asiat, jotka tulevat aihepiiristä mieleen. Toki sitten toinen juttu onkin tämä vaimona Malesiassa -aspekti, mutta siihen en nyt lähde.

Useampi noista ylläolevista sopii toki myös esim. ihan normaalin äitiysloman ajalle. Itse ainakin kävin läpi samoja arvottomuus-tunteita kuin nytkin (vaikka olinkin saanut upeimman asian mitä maa päällään kantaa – omat lapset ja aikaa niiden kanssa!). Mikä siinä onkin, että itseään määrittää niin paljon työn kautta? Kunpa vain voisi katsoa peiliin ja sanoa ”on hyvä näin”, eikä vain etsiä niitä muttia tai harmitella menetettyjä mahdollisuuksia. Aika aikaa kutakin, nyt mennään näillä. Ja kohtahan olenkin jo Suomessa ja voin tuntea itseni hetken taas ”ihan normaaliksi” kun pääsen kesäkuussa ihan oikeasti töihin sinne ihan oikealle työpaikalle istumaan ihan oikean työpöydän ääreen ihan oikean printterin viereen ja istumaan ihan oikeisiin palavereihin ihan oikeissa neukkareissa. Ja käymään ihan oikealla ruokatunnilla ihan oikeissa lounasravintoloissa. Aaaaaaah se on kuulkaas luksusta!!

———

Sanotaan nyt tähän loppuun vielä kuitenkin, että onhan tää vaimona matkassa -oleminen myös ihan todella siistiä! Vaikka teenkin töitä, on minulla myös aikaa harrastaa, viettää aikaa kavereiden kanssa, käydä erilaisissa ihmeellisissä paikoissa, järjestää niitä kenkätreffejä, leffatreffejä, auringonottotreffejä, shoppailutreffejä, manikyyritreffejä…tehdä mitä mieleen juolahtaa! Aika aikaa kutakin, todellakin, ja nyt nautin tästä täysin rinnoin. Ja pidän huolen, ettei meininki kuitenkaan mene sinne Beverly Hillsin täydelliset naiset -tasolle! ;)

——

Ja ihan lopuksi on sanottava, että Rober de Niro oli just tossa läheisessä pilvenpiirtäjässä. Se on yksi Nobu-ravintolaketjun omistajista ja tänään oli KL:n Nobun viralliset avajaiset tuossa Marinisin alakerrassa. Joskus sitä unohtaa, että jollain mittareilla tämä KL on hieman enemmän maailmankartalla kuin piskuinen Helsinki. Aikamoista, sen olis varmaan nähnyt kiikareilla tästä meidän ikkunastakin.. :)