Vain elämää ei sen enempää
Marisin tänään facebookissa eilisen kuumeen jälkimainingeissa syntyneestä ketutuksesta. Tai eihän se ketutus siitä kuumeesta tullut vaan siitä, että mies oli tietenkin kuumeen kourissa märehtiessäni just työmatkalla ja minulla pyöri täällä jaloissa kaksi todella energista ja typeriä ideoita omaavaa naperoa. Täällä oli viemärit tukittu vessapaperilla, puoli purkillista mysliä levitettynä olohuoneen lattialle, jääkaapin ovi auki ja hälytys piippasi, keittiö lainehti vedestä löträämisen seurauksena ja niin edelleen. Ja tietysti se jatkuva nahina ja riitely, joka nyt tuntuu olevan päivän polttavin juttu. Että siis tapellaan jatkuvasti, purraan ja tönitään. Ja kitistään ja märistään. Isompi on välillä niin teiniä ja pienempi, noh, tiedättehän sellainen uhmaikäinen jonka mielestä koko maailmankaikkeus on sitä vastaan eikä mikään ole hyvin.
Ja minulta veto aivan pois. Jokaista lihasta särki niin, että tuntui että jyrä olisi vetänyt päältäni edes ja takaisin ja edestakaisin koko edellisen yön. Douppasin itseäni toki myös että ylipäänsä olisin selvinnyt illasta lasten kanssa. Mutta silti, kierrokset kasvoivat sitä mukaa mitä enemmän älyttömyyksiä täällä tehtiin. Joukossa tyhmyys todellakin tiivistyy. Ja koska en itse jaksanut koko ajan seurata lasten touhuja vaan makasin osan illasta sohvalla puolikuolleena (sohva kuitenkin sijaitsee tässä ihan keskellä keittiötä ja olohuonetta), pääsivät nämä tyhmyydet tietysti kasvamaan välillä todelliseksi sotkuksi ja kaaokseksi. Ja sitten olikin jo liian myöhäistä. Kun välillä ponnistin itseni pystyasentoon, olikin joku katastrofinpoikanen jo valmiina ja eihän siinä sitten itsellänikään pysynyt otsa ihan sileänä tai ääni matalana.
Tänä aamuna meno jatkui – sillä aikaa kun laitoin lapsille puuroa ja pilkoin omenaa, oli täällä jo puoli purkkia maitoa kaadettu pöydälle ja sitä oli joka paikassa. Työkoneeni pelastui täpärästi. HUPS! Siis HUPS! Siinä vaiheessa savu nousi korvista ja näin ihan punaista, HUPS HUPS! Tuli sitten kiekaistua muutama ikäväkin sananen siinä (kuka typerys otti maidon pöydälle? kenen luvalla? miksi se on aukaistu? sanoinko että saa ottaa maidon ja aukaista? sanoinko että saa avata jääkaapin oven? en muista sanoneeni että saa!!) ja eihän siitä kenellekään tule hyvä mieli. Lapset surkeina ja äiti vielä surkeampana. Kun osaisikin hillitä joskus itsensä, mutta minkäs sille voi. Olen näemmä huutajaäiti. Varmaan nää lapset tästä nyt traumatisoituu, mutta c’est la vie. Meidän elämä on nyt tällaista että äitikin saa välillä kunnon kilarit kun oikein typeräksi meno yltyy.
Mutta siis sinne facebookiin. Eräs facebook-kamuni kommentoi sitten tätä avautumistani, että minua taitaa usein ketuttaa täällä. Tämän asian haluan oikaista. Nimittäin ei, minua ei usein ketuta täällä. Ei oikeastaan sen useammin kuin Suomessakaan. Minut tuntevat sen tietävätkin, että välillä ketuttaa ja välillä ei. Ja eiköhän kaikkia ketuta aina välillä? Kyllä tietysti välillä ketuttaa tämä Malesiakin ihan urakalla ja täällä tapahtuvat asiat, mutta olisi minusta hyvin kummallista jos ei ketuttaisi. Kyllä minua ketuttaa Suomessakin jotkut Suomen jutut yhtälailla. Ja suurin osa ketutuksistani liittyy ihan vain tähän normaaliarkeen. Ehkä minun arjen sietokykyni on sitten jotenkin alhaisempi, mutta kyllä välillä ottaa päähän ihan reilusti. Mutta kyllä niitä onnellisia ja iloisia hetkiä on paljon enemmän, sanottasko insinöörimäisesti vaikka että yli 95%. En ehkä tule vain niitä niin mainostaneeksi, kun taas näitä huonompia hetkiä ja masispäiviä tulee helpommin purkaneeksi facebookissa tai täällä blogissa. Ja se taas johtuu siitä syystä, että siinä missä Suomessa tarttuisin puhelimeen ja soittaisin jollekin ystävistäni tai äidilleni, täällä ei ole ehkä sellaisia ihmisiä niin montaa kenelle näitä purkaa. Tätä kautta saan sitten kevennettyä sydäntäni.
Eli summa summarum, joskus menee hermot mutta yleisesti ottaen hyvin pörisee! Ja varmasti pienten lasten vanhemmat allekirjoittavat näitä tuntemuksiani, en usko että yhdessäkään perheessä elo on yhtä ruusuilla tanssimista. Omasta mielestäni on hyvä, että tunteita saa tuulettaa, näin niistä ei pääse kasvamaan kokoistaan isompia turhan takia.
Mutta nyt, iloisissa joskin vielä vähän voipuneissa tunnelmissa viikonlopun viettoon! xoxo