Vihdoinkin rannalle!
Meri! Rakastan merta ja sen aaltoja. Voisin tuijottaa ja kuunnella sen pauhua tuntikausia, oli kyseessä sitten Itämeri, Atlantti ja tai kuten tässä tapauksessa Malakanlahti, joka yhdistää Intian valtameren ja Tyynen valtameren toisiinsa (Wikipedian mukaan, en ole vielä itse ihan perillä tästä tämän alueen maantiedosta).
Olin odottanut meren näkemistä ja valkoisia hiekkarantoja siitä asti kun tiesimme muuttavamme Malesiaan. En ollut aiemmin käynyt Aasiassa, joten odotin kovasti kuvissa näkemiäni paratiisirantoja ja turkoosia merta. Odotukset Pangkoria kohtaan eivät olleet kovin korkeat, olimmehan useasta lähteestä lukeneet ja kuulleet, että länsipuolen saaret eivät ole kovinkaan kummoisia ja merikin on ihan likaista. Lähdimme siis matalin odotuksin yhden yön reissulle Pangkorille, mutta odotuksemme kyllä palkittiin moninkertaisesti!
Majoituksen olimme buukanneet netistä tekemättä kovinkaan kattavaa taustatutkimusta. Sattumalta majoituksemme olikin saaren länsipuolella, pääsimme siis tuijottelemaan aavaa merta (jonka toisella puolella jossain kaukana on Sumatra) ja beach resortimme lähirannat olivat myös tituuleerattu saaren parhaimmiksi – ei siis valittamista. Aivan resortin takaa (oveltamme noin viisi metriä) alkoi sankka viidakko, ja viidakon äänet todellakin olivat läsnä!
Sainkin nauttia viidakon äänistä useaan otteeseen pitkin yötä, nukuin nimittäin lasten kanssa alakerran leveässä sängyssä koska yleensä toisella tai molemmilla lapsilla on tapana könytä viereemme yöllä, emmekä halunneet ottaa riskiä noista rappusista. Heräsin siis yöllä vähän väliä jommankumman varpaat tai nyrkki suussa, pelastamaan lattialle pudonneen lapsen, räpläämään ilmastointia (hiki virtasi koska ilmastointi puhalsi suoraan sänkyymme ja sitä ei voinut pitää päällä kuin pätkissä) jne. Kuitenkin näiden useiden unenkeskeyttäjien ansiosta sain kuulla mitä erikoisempia ääniä ovemme takaa – osan tunnisti linnuiksi, osan sirkoiksi, mutta ne muut äänet – vain mielikuvitus oli rajana kun mietin millaisestahan eläimestä/hyönteisestä sekin ääni lähtee. Apinoita myös saarella näkyi olevan, joten lienee paikallaan varoitustarra huoneemme parvekkeen ovessa. Minusta apinat on aika pelottavia, en siis toivoisi herääväni apinan hyppimiseen huoneessani.
Eräät olivat aika iloisia päästessään hiekalle leikkimään. Nuorimmaisen päivät täyttyivät hiekkaleikeistä, esikoinen taas jaksoi kaksi päivää pauhata aalloissa (vesirajassa, huolestuneille isovanhemmille tiedoksi!). Kahden päivän aaltoleikit tekivätkin tehtävänsä – esikoinen nukahti automme startatessa Lumutista neljän maissa eilen iltapäivällä ja heräsi tänään kuuden jälkeen aamulla.
Ihailimme auringonlaskua porukalla. Kauniisti punainen iso aurinko laski saaren taakse, vaikka pieniä pilviä taivaalla olikin.
Hotellimme edessä kadulla oli hyvinkin aasialaisia kojuja, joissa myytiin elintarvikkeita ja myös vähän jotain turisti- ja rantakrääsää. Paljon oli myös ruokakojuja, mutta me emme niitä päässeet testaamaan aukioloaikojen takia.
Enkä tiedä olisimmeko testaanneet ruokakojuja muutenkaan, nimittäin vähän matkan päässä (n.200m) Coral Beachilla oli Daddy’s cafe -niminen rantaravintola, josta sai suussasulavaa ruokaa huimaavin merinäköaloin! Kävimmekin molempina päivinä ravintolassa syömässä, ekana päivänä söin paikallisen seafood kastikkeen (jonka nimeä en muista, kuva alla) ja eilen rapucurryn. Taas kyllä erinomaisen hyvää ruokaa. En ollut ennen syönyt isoja rapuja, joten kokemus sekin. Täytyykin tänään googlettaa ”how to eat crab?”, sen verran hämäräksi ja sotkuiseksi homma jäi..
Ämpärin osto rantakioskista vei leikit aivan uusiin sfääreihin. Nuorimmaisemme jaksoi monta tuntia rannalla ihan vain ämpärin ja lapion voimin. Rantapuut tarjosivat varjoisan ja suojaisan leikkipaikan. Lisäksi varusteina oli hihallinen ja lahkeellinen uv-uikkari (ehdoton täällä), lierihattu sekä näkyville osille vielä 50-suojakertoimista rasvaa. Lapset, ja me aikuisetkin, ollaan säästytty palamiselta, olen siitä todella iloinen koska välillä paahdetta tosiaan riittää.
Hetken aikaa rannalla vietettyämme huomasimme, että vaikka turistimassoista tai muista ihmisistä ei ollut tietoakaan, emme suinkaan olleet yksin. Ensimmäisen havainnon jälkeen tuntui, että koko ranta kuhisi pikkukavereita – nimittäin niitä rapuja. Metkoja tyyppejä, liikkuvat todella nopeasti sivusuunnassa, kaivavat kuoppia, heittelevät hiekkaa ja jäävät sieltä kuopasta sitten jähmettyneinä tuijottamaan pitkillä hassuilla silmillään. Kaverit olivat kyllä todella nopeita kaivautumaan ja piiloutumaan, joten valokuvia ei niistä niin vain näpsittykään. Alla kuitenkin rajattu ja suurenenttu kuva, jossa näkyy yksi rantaseuralaisistamme. Rapuja oli monenkokoisia, ihan senttisistä tollaisiin nyrkin kokoisiin.
Nyt on siis ensimmäinen rantareissu heitetty, ja jatkoa todellakin seuraa! Tuntuu ihan tylsältä olla täällä kaupungissa, arki se on taas alkanut. Sen verran ihanasti rentoutti tuo rantareissu kuitenkin, että tänä maanantaina ei vielä maanantai-masennusta ole näkynyt eikä kuulunut. Ja onhan täällä kaupungissakin ihan kivaa..
Tuntuu, että matkasta olisi kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon. Lisäksi ajelu Kuala Lumpurin ulkopuolella ja tämä viime aikojen savusumu ovat kyllä todella saaneet ajattelemaan palmuöljyn tuotantoa ja kaikkia siihen liittyviä ympäristökysymyksiä. Mutta ehkä en nyt näitä ajatuksia sekoita tähän ihanaan rantarentoilufiilistelyyn, tulkoon siitä sitten joskus oma kirjoituksensa jos siltä tuntuu (ja luultavasti tuntuu, voisin kirjoittaa myös kierrätyksestä täällä, Pangkorin roskaisuudesta, muoviroskasta ja jätteestä tien laidoilla jne). Nyt lopetan kuitenkin turkoosein ajatuksin aaltojen pauhu vielä korvissa soiden…
Ihanaa ja rentoa kesäviikkoa Suomeen!