Madridin teillä
Tulipahan taas juostua puolimaraton! En tiedä mikä siinä on että ihminen ihan vapaaehtoisesti ilmoittautuu juoksemaan 21 kilometriä ja vielä maksaa siitä? Yleensä uupumus, ja katumus, iskee jossain 15 kilometrin kohdalla, tällä kertaa armoton ketutus alkoi jo 9 kilometrissä! Mutta maaliin juoksin, ja onneksi kaveri oli kannustamassa viime metreillä, sen verran tiukkaa teki. Anyways, hengissä maaliin ja oma ennätys. Ei voi valittaa!
Parastahan tässä tietenkin oli se, että pääsi Madridiin ja sen kaduille juoksemaan. Olen käynyt kaupungissa kerran parin yön verran ja ihastuin jo silloin tähän paikkaan. Tällä kertaa asuimme airbnb:ssä La Latinan trendialueella. Suosittelen aluetta lämpimästi, jos haluat luuhata kahviloissa ja viinibaareissa, niinkuin minä. Tapas-paikkoja oli vierivieressä ja sangria virtasi. Kävelymatkan päässä oli myös Pradon museo, jossa kipaisimme katsomassa Goyan taidetta. Teki hyvää kivuta yläkertaan maratonista kipeillä jaloilla! Auts.
Rakkauteni Madridiin kasvaa edelleen. Sinne täytyy päästä pian uudestaan!
Terveisin,
Noora