Luotien lävistämä Sarajevo

IMG_5116.JPG

Olin odottanut Sarajevon visiittiä ehkä enemmän kuin mitään muuta koko matkalla. Jostain syystä oli unohtanut koko paikan olemassaolon ja matkaa suunnitellessamme mieleeni yllättäen muistui 90-luvulla käyty Jugoslavian sota ja uutisten Sarajevo-puheet. Yhtäkkiä olin tosin kiinnostunut paikasta ja googlailin innoissani kaupungin nähtävyyksiä.

IMG_5138.JPG
 
Koska matka Belgradista Sarajevoon oli varsin mutkainen (kaupunkiin muuten saavuttiin ihan puskista, yhtäkkiä se vain oli siinä!), olimme jo etukäteen sopineet käyttävämme seuraavan päivän nähtävyyksien ja museoiden kiertelyyn ja keskittyvämme ensimmäisenä iltana vain hyvään ruokaan. 
 
Illalla juhlimme merkkipäivää. Siksi ravintolaksemme valikoitui hauska The Four Rooms of Mrs. Safijan. Ruoka oli m-e-l-k-e-i-n finediningia, palvelu ja paikalliset viinit erinomaisia. Itse keskityin kasvisruokaan, mies lampaaseen. Herkullista! Ennen tätä mestaa pyörähdimme viineillä Dekanter-viinibaarissa, ja sielläkäs vasta viinit veivät kielen mennessään! 
 
IMG_5119.JPG 
Ja aamulla suuntasimme sitten nähtävyyksille. Ensin aamupalalle Pää-Moskeijan ympärillä olevaan vanhaan kaupunkiin ja sitten museoihin. Sacred Heart-katedraalin vieressä oleva Gallerija 11/05/1995 oli hyvä läpileikkaus sodanajan kauheuksiin ja kaupungin kolmivuotiseen piiritykseen. Näyttelyssä vilisevät henkilöt, lapset ja aikuiset, antoivat kasvot tälle 90-luvun hirveydelle. Tämän jälkeen navigoimme vielä Tunneli-museoon, jossa pääsi näkemään lentokentän alle rakennettua tunnelia, jonka kautta kuljetettiin muun muassa elintarvikkeita ja lääkeitä piiritettyyn Sarajevoon.
 
Varsin vaikuttavan aamun jälkeen suuntasimme kaupungin taustalla kohoaville vuorille, ja vuoden 1984 talviolympialaisten kelkkaurille. Ihanaa reippailua luonnon keskellä, ja jälleen kerran historian siipien havinaa. ’Kelkkakaukalossa’ pääsee kävelemään vaikka koko matkan – jos aikaa on, suosittelen!

 

IMG_5143.JPG

 
Itselleni Sarajevo oli varsin vaikuttava kokemus. Luotien jäljet asuintalojen seinissä ja vanhusten surulliset katseet kertoivat omaa kieltään parikymmentä vuotta sitten käydystä sodasta, jossa ystävistä tuli yllättäen vihollisia, ja serbijoukot ampuivat kaikkea ulkona liikkuvaa. Haluan ehdottomasti oppia lisää tästä ajasta ja palata vielä joskus Sarajevoon.
 
IMG_5124.JPG

 
Bosniasta jatkoimme sitten matkaa kohti Montenegron Zabljakia, jossa tarkoituksenamme oli kokeilla ’river raftingiä’ kuuluisassa Tara-kanjonissa! Siitä enemmän seuraavassa postauksessa!
 
 
Terkuin,
 
Noora
 
 
 
Seuraavana
 

Kulttuuri Matkat