Kreikan saaret TOP3
Minähän olen varsinainen ekspertti Kreikan suhteen vaikka itse sanonkin: olin osana kreikkalaista perhettä melkein 14 vuotta, joten reissu jos toinenkin on tähän kauniiseen maahan tullut tehtyä. Ja itseasiassa asuin maassa muutaman vuoden ajan, joten kreikan kieli luistaa myös. Ja koska tunnen maan ja sen kulttuurin varsin hyvin on mulla myös liuta vaatimuksia kun suunnittelen matkaa saarille: pitää kaunis ja tunnelmallinen kylä (ei uusi ja moderniksi rakennettu), pitää olla kirkasta uimavettä jossa pohjaan näkeen vielä syvälläkin ja sitten on vielä hyvä jos ei ole lentokenttää. Viimeinen pointti takaa sen, että saari ei ylikuormitu turisteista kuin paitsi ehkä heinäkuussa
Esittelen nyt oman TOP3-listani Kreikan saarista! Kuvat on omilta reissuiltani vuosien varrelta, useimmilla saarilla olen käynyt moneen otteeseen.
1. Skopelos
Ehdottomasti lempisaareni Kreikassa. Skopeloksella on ihan maailman kaunein Chora, eli kylä, ja rannat on huippuluokkaa. Osa Mamma Mia-elovasta on kuvattu täällä, toinen osa mantereella Volos-kaupungin lähellä. Jos suuntaat Skopelokselle, vieraile ainakin Milia- ja Velenio-rannoilla, syö lounasta Agnontas-sataman kalatavernoissa ja illallista Stafiloksessa olevassa Terpsis-ravintolassa tai Choran tunnelmallisen Perivoli-ravintolan puutarhassa. Yömyssyille voi mennä portailla olevaan Ionos-baariin tai rantakadun Platanokseen (’Platanos’ tarkoittaa vaahteraa ja baari löytyykin ison vaahteran alta).
2. Folegandros
Harva ulkomaalainen eksyy tälle kauniille Egean meren saarella. Syy siihen on varmaan saaren pieni koko ja rauhallinen elämä. Tänne ei tulla juhlimaan, ja ravintoloitakin löytyy vain muutamia. Sen sijaan Folegandroksen kävijät keskittyvät nauttimaan pienistä uintipoukamista (täällä on paljon nakurantoja, mutta ketään ei haittaa vaikka kävelet niillä uimapuku päällä) ja vaihtoehtohoidoista. Itse kävin ayurverda-hieronnassa, joka annettiin ulkoilmassa. Ihanaa! Illalla ihmiset kokoontuvat pienen kylän parille aukiolle, joissa on muutama taverna. Ruoka on laadukasta ja suht edullista. Kokeile paikallista Matsata-pastaa ja tuoreita mereneläviä. Ennen illallista kannattaa kuitenkin kivuta katsomaan auringonlaskua kylän rinteellä olevasta luostarista. Hyväkuntoinen tie on helppokulkuinen ja ylös kipaisee varsin nopeasti.
3. Amorgos
Tälle saarelle olin suunnitellut meneväni jo vuosien ajan. Saari on kuuluisa kreikkalaisten keskuudessa ja ehkä sen takia pitkitin matkaani vuodesta toiseen. Pelkäsin kai turistien tukkimaa painajaissaarta. Mutta taas ajoitukseni osui kohdilleen: matkaan yleensä saarille syyskuussa ja niin tein tälläkin kertaa. Ja jopa suosittu Amorgos oli leppeän rauhallinen ja rannoille sekä ravintoloihin pääsi jonottamatta. Amorgoksen Chora on kertakaikkiaan kaunis ja hyvällä maulla somistettu. Syödä kannattaa ainakin Transistoraki-ravintolassa! Kannattaa myös kokeilla paikallista likööriä, Psimenoa. Sitä saa yleensä ruoan päätteeksi ilmaiset hömpsyt. Nam!
Amorgokselta löytyy myös 80-luvulla karille ajanut Inland-alus, jonka ympärillä voi snorklailla. Itseäni tämä kyllä jotenkin kammotti, joten veteen en uskaltanut. Niin aavemaista!
Itse tein myös päiväreissun skootterilla Aegiali-kylään saaren pohjoispuolella. Kylän rannalla on ihana suppailla, koska vesi on kristallinkirkasta! Matkan varrella on kaunis Agios Pavloksen ranta, jossa pysähdyin pikapulahduksella. Oma suosikkini saaren rannoista oli kuitenkin Agia Anna, jossa ei sinänsä ole rantaa vaan isoja liuskekiviä. Illaksi kannattaa suunnata Agia Annan vieressä olevaan luostariin. Taas on hieman kiipeämistä mutta luostariin päästyä ystävälliset munkit tarjoavat Psimenoa ja Loukamia-herkkuja. Muista kuitenkin säädylliset vaatteet, bikinit ja sortsit ei kelpaa luostarivisiitille.
Tässä siis kokoelmani Kreikan suosikeistani! Olen käynyt todella monella Kreikan saarella, ja kaikkia voi suositella. Niitä nyt muutaman mainitakseni: Mykonos (bilesaari joka soveltuu myös aikuiseen makuun), Milos (kauniita rantoja ja ihana kylä), Astypalaia (todella kaukana, rauhallinen) ja Koufonisi (tosi pieni, mutta mielettömän kirkkaat vedet, soveltuu hyvin 2-3 päivän stopille).
Kreikka on mun all-time-favourite ja ehdottomasti paras paikka kesälomalle, no doubt about that! Menkää sinne kaikki!
Kiinnostaako teitä kuulla enemmän Kreikasta? Voisin kertoa ainakin ruuasta ja antaa vinkkejä Ateenaan.
Terveisin,
Noora