Thessaloniki – uusi tuttavuus

Thessaloniki on minulle suhteellisen uusi tuttavuus. Muutama vuosi sitten Ryanair aloitti suorat lennot Köpiksestä Thessalonikiin, ja sen jälkeen olenkin aina silloin tällöin lentänyt lomilleni tätä kautta. Viime vuoden pääsiäisenä vietin sitten ihan pari päivää kaupungissa. Ja miten ihanaa olikaan taas löytää jotain uutta Kreikasta!

Kulma.jpg

Kreikkalaisten keskuudessa Thessaloniki on tunnettu mukavan leppoisista ja ystävällisistä ihmisistä, sekä hyvästä ruuasta. Ulkomaalaisen silmissähän ruoka on kaikkialla Kreikassa samanlaista, mutta paikalliset vannovat sen olevan astetta parempaa täällä pohjois-Kreikassa (niin, ja Kreetalla!). Erityisen tunnettu Saloniki (kuten paikalliset kaupunkia kutsuvat) on Bougatsa-leivonnaisesta ja jättimäisistä pita gyroksista. Itse maistoin tietenkin molempia, kuten nyt yleensä aina Kreikassa ollessani. Oli hyviä, ja isoja!

Ruokaa.jpg

Se mikä minua erityisesti viehätti oli kaupungin rentous. Toki se on myös hieman rähjäinen mutta jotenkin sympaattisella tavalla. Keskustasta löytyy ihana markkina-alue, jonka keskellä ravintolat ovat levitelleet pöytiään kotoisasti sinne tänne. Ruokalistojakaan ei välttämättä ole vaan tarjoilija luettelee päivän annokset pöytään tullessaan. Viiniä tilataan kuten aina litroittain (tai siis 1/4l, 1/2l jne.). Täällä voi istuskella ihan useamman tunnin ja ryystää vaikka päivän kolmatta frappea jos ei muuta keksi.

Katu.jpg

Illan tullen ihmiset levittäytyvät rantakadulle ja keskustan aukioille. Thessaloniki on myös tunnettu klubi-tarjonnastaan ja etenkin kreikkalaiset muusikot vetävät bouzouki- ja rempetika-paikat tupaten täyteen. Itse otimme rauhallisesti ja teimme vain pienen kävelyretken rantakadulla ja ’Valkoisen tornin’ ympärillä ennen kuin hotelli kutsui väsyneitä matkailijoita. Voin muuten suositella tätä trendikästä yöpaikkaa myös teille: The Trilogy House. Todella symppis paikka, ja viimeisen päälle mietitty sisustus.

Hotelli.jpg

Thessalonikista voi tehdä reissun myös Halkidikin niemimaille – joten tutustukaa ihmeessä tähän Kreikan toiseksi suurimpaan ja todella mielenkiintoiseen kaupunkiin.

 

Terkuin,

 

Noora

 

 

 

 

 

Kulttuuri Matkat