Melkein lomalla – Ipanema
Riossa ollessani majoituin Ipaneman alueella, koska työkaverini niin ohjeistivat. Siellä olisi kuulemma turvallista liikkua omin päin ja taksilla toimistolle hurauttaisi vartissa. Ja kyllä kannatti taas kuunnella paikallasia: Ipanema täytti kaikki toiveet ja työmatka muuttui melkein lomaksi!
Tärkeintä oli tietenkin, että alue oli turvallinen ja iltaisinkin uskalsi liikkua jalan. Kaduilla oli aina ihmisiä ja elämää. Aamulenkeillä pääsin seuraamaan eläkeläisten aamurutiineja ja töiden jälkeen business-miesten afterworkejä. Viikonloppuna Ipaneman ranta täyttyi äärimmilleen perheistä ja turisteista. Oli myös hienoa nähdä miten paikalliset kuntosalit toivat tuntejaan ulkoilmaan ja aamuisin olisi päässyt osallistumaan muun muassa crossfit-tunneille aivan veden rajassa. Myös lentopalloverkkoja leviteltiin käyttövalmiiksi jo auringonnousun aikaan. Täällähän on aktiivista porukkaa!
Viikonloppuna ehdin sitten tutustua alueeseen hieman paremmin. Aloitin aamuni Acai-kulhon ääreltä – näitä herkkukulhoja myydään joka kulmalla, mutta laatu vaihtelee hurjasti. Itse suosin paikkoja, joissa voi valita sokerittoman vaihtoehdon. Aamupalan jälkeen ihastelin Ipaneman katuja ja saatoin shoppailla parit Havaianas-sandaalitkin! Ne on niin halpoja. Mutta kaduista puheenollen, katsokaapas näitä ihania orkideoja. Ne kasvavat puista! Työkaverini kertoi, että talonmiehet pelastavat asukkaiden poisheittämiä, puolikuolleita orkideoja ja laittavat ne puihin roikkumaan. Siitä ne sitten ryhdistäytyvät ja alkavat uudestaan kukoistamaan!
Ipanema on Rion kalleinta ja trendikkäintä seutua. Alueella on paljon terveysruokapaikkoja ja surffaajien suosimia baareja. Ostoksia voi tehdä useissa ostoskeskuksissa ja alueen pikkukaupoissa. Ja iltaisin kotoisat pikkuravintolat avaavat ovensa asiakkailleen. Kaikesta huokuu hyvä mieli ja elämisen ilo. Voi kun olisin taas Ipanemalla!
Terveisin,
Noora