Kotorissa chillailua
Kotorissa saimme viimein pienen hengähdystauon ja aikaa vaan olla. Alku oli tosin hieman hankala, koska samaan aikaan kun meidän Toyota Yaris kaartoi Kotoriin, ankkuroitui iso risteilijä kaupungin edustalle. Sadat amerikkalaisturistit valuivat tasaisena virtana vanhaan kaupunkiin. Päätimme pysyä kolmen kilometrin päässä olevassa pikkukylässämme, Prcanjissa, ja nauttia sen rauhasta.
Kylästämme löytyi muutama kiva ravintola ja ihana viinibaari, josta käsin oli mukava ihailla ympäröiviä vuoria ja tuntea ylpeyttä omasta päätöksestään pysyä poissa turistien valtaamasta keskustasta! Kaiken lisäksi ruoka oli hyvää, sitä oli paljon ja se oli edullista! Illan ukkosen ja rankkasateen alkaessa kaivauduimme asuntoomme hyvin ansaituille yöunille.
Aamun valjetess turistit olivat poissa ja saimme vanhan kaupungin melkein itsellemme. Ja kaunistahan siellä oli, aamiainen maistui taivaalliselle aurinkovarjon suojassa ja pikkuruisilta kaduilta löytyi jos minkänäköistä puotia. Tuntia enempää emme kyllä jaksaneet kierrellä, ja hyvä niin, sillä seuraava paatti kaartoi jo Kotorin poukamaan. Me taas pakkasimme Yariksemme ja suuntasimme kiireesti kohti Kroatiaa. Seuraavana oli vuorossa toinen turistikohde: Dubrovnik. Kotoriin on varmaan parasta mennä näin alkukesästä tai sitten sesongin lopussa, silloin ehkä välttyy pahimmalta ruuhkalta.
Pysy kuulolla!
Terveisin,
Noora