Loma alkaa Malagasta
No nyt olen vihdoinkin Tanskanmaan tantereella! Ja viimein pääsen myös kertomaan Espanjan matkastamme!
Aloitimme siis lomamme suuntaamalla suoraan töistä lentokentän kautta Malagaan. Costa del Solilla on hyvä sukuloida tädin luona ja aloittaa loma kylmien kuoharilasien kilinässä.
Lauantaina suuntasimme sitten ihan Malagan ytimeen tavoitteena syödä tapaksia ja juoda viiniä – that’s it! Ja molempia saimme, oikein riittävästi. Aloitimme kauppahalleilla lounaan merkeissä ja tilasimme saman tien koko setin: pulpoa, boqueronekseja ja tortillaa! Kyllä tuli hymy huulille.
Päätimme sitten hieman terästäytyä ja tsekata Picasso-museon. Sekin kannatti, sillä meneillään oli myös Andy Warholin näyttely. Sekä Picasso että Warhol oli aivan huippuja, tosi hyvä että raahauduimme edes hieman kulttuurin pariin. Oletteko muuten käyneet Picasso-museossa?
Museon jälkeen shoppailimme hieman ja jatkoimme sitten yhteistuumin päivän toiselle lounaalle, tällä kertaa Casa Lolaan. Testatkaa, se on ihan Picasson vieressä. Hyvää ruokaa, ja aika ystävällinen palvelu. Punaviini vei kuulemma kielen mennessään, en tosin tiedä että mikä niistä monista!
Illaksi kiiruhdimme takaisin tädin luokse kotoilemaan, mutta ennen sitä ehdimme vielä pysähtyä varsin perinteisessä Antigua Casa de Guardiassa pienillä Vermuteilla. Tänne on aina kiva tulla joko ennen dinneriä tai sen jälkeen. Nämä juomat maksoi näköjään 2,60 euroa!
Malaga on niin kiva, ja siellä voi hyvin pyörähtää ihan nopeastikin. Ruoka on hyvää ja edullista, ja shoppaillakin voi. Itse pyörähdän täällä noin kerran vuodessa, niin rentoa ja helppoa.
Seuraavaksi sitten raporttia Tarifasta!
Kuulemisiin,
Noora