Afrikan kaipuu – Luanda

Luanda.jpg

 

Minähän olen todellinen Afrikka-fani. Olen reissannut tällä mielenkiintoisella mantereella lähinnä työni puolesta, ja olen aina onnellinen palatessani Afrikkaan. Toistaiseksi olen vieraillut Angolassa, Nigeriassa, Ghanassa, Gambiassa, Senegalissa, Marokossa, Mozambikissa ja Etelä-Afrikassa. Koska seuraava Afrikan matkani lähestyy (ei kyllä lähesty, se on vasta KAHDEN kuukauden päästä!), on ehkä aika tsekata muutama lempparikohteeni. Ensiksi Angolan Luanda.

Luanda by night (2).jpg

Olen käynyt Luandassa ehkä 10 kertaa, viimeksi joulukuussa. Ensimmäinen vierailuni oli vuonna 2009, jolloin maan kehitys oli hurjassa vauhdissa öljylöytöjen takia ja rikkaat rikastui silmissä. Luanda oli täynnä ulkomaalaista työvoimaa ja varsinkin portugalilaiset ja brazilialaiset firmat avasivat konttoreitaan maahan. Oli hurjaa nähdä kuinka maa kehittyi ihan silmissä. Viimeiset vuoden ovat olleet sitten hankalia ja öljykriisi on jättänyt maahan paljon työttömiä ja expatien tyhjäksi jättämiä lukaaleja. Mutta silti Luandassa virtaa afrikkalainen flow – kaduilla tanssitaan yötä myöten ja töitä tehdään sitten kun ehditään.

At dusk.jpg

Toimistomme on Talatonan alueella, joka on lähinnä rikkaille rakennettu lähiö suhteellisen lähellä lentokenttään. Otin alla olevan kuvan pari vuotta sitten, silloin rakennettiin näköjään edelleen. Nykyisin rakennustyöt on jäissä ja Talatonan liike- ja toimistotilat ovat tyhjillään. Turvallista täällä on edelleen, mutta tekemistä ei ole paljoa, koska suurin osa ravintoloista ja kaupoista on sulkeneet ovensa.

Talatona.jpg

Heti Talatonan ulkopuolella pääsee varsin autenttiseen ympäristöön. Voi niitä kertoja kun ajaa rytkytimme näillä kaduilla ollessamme matkalla Luandan keskustaan kokouksiin! Välillä oli auton ilmastointi hajalla tai kuski ajautui väittelyihin katukaupustelijoiden kanssa. Perille päästyämme olimme hikisiä, nälkäisiä ja väsyneitä. Yritä siinä sitten olla rautainen ammattilainen tärkeissä neuvotteluissa!

Kaduilla1.jpg

Kaduilla (2).jpg

Rakastan Afrikan punaista maaperää. Ja afrikkalaisnaisten, ja miestenkin, värikkäitä vaatteita. Töihin on aina jännää mennä perjantaisin, koska paikallinen tiimimme on pukeutunut perinteisiin asuihin. Vaikka portugalilaisten vaikutus on varsin näkyvillä päivittäisessä pukeutumisessa ja ruuassa, kuoriutuu luandalaisista viikonloppuisin varsin afrikkalaista porukkaa. Juoksin kerran expatien juoksutapahtumassa lauantaina, ja oli ihanaa huomata kuinka paikalliset grillailivat ja tanssivat kaduille. Innostuimmepa mekin sheikkaamaan hieman rummun tahtiin!

 

En tiedä, että suosittelisinko Luandaa sinänsä turistimatkalle, mutta hauskaa siellä aina on. Ja ympäröivä luonto on niin kaunista.

Ensi kerralla kirjoittelen sitten seuraavasta, usein vierailemastani Afrikan maasta.

 

Terveisin,

Noora

 

Kulttuuri Matkat

Mun Helsinki

Mattolaituri.jpg

Olipas tosi kivaa taas vierailla Helsingissä. Onhan se nyt ihan eri asia olla siellä keskellä kesää kuin talven paukkupakkasilla. Erityisen mielekkääksi vierailun tekee se, jos pääsee esittelemään aurinkoista Helsinkiä ulkomaalaisille vierailijoille. Sitä en vaan millään tajua, että miksi kaikki on aina niin yllättyneitä siitä miten kaunis ja s-i-v-i-s-t-y-n-y-t pääkaupunki Suomella on? Pidetäänkö meitä edelleenkin ihan urpoina?!

 

Roots.jpg

Tässä hieman tämän visiitin TOP3-listaa:

1. Roots Helsinki

Olen jo pidemmän aikaa vähentänyt lihansyöntiä ihan eettisistä ja terveydellisistä syistä. En vielä ole kasvissyöjä saati vegaani, mutta yritän kuluttaa lihaa vain kerran pari viikossa. Ei ole muuten aina helppoa Tanskanmaalla! No sunnuntaina kuitenkin raahasin tanskikseni Rootsiin aamupalalle. Ja oi, mitä herkkuja saimmekaan: bananabreadiä, chia-vanukasta, smoothieta ja tuorepuuroa. Niin, ja kauralattea! Veivät kyllä kielen mennessään. Suosittelen ehdottamasti. Katsokaa miten kauniita annoksia!

Roots1.jpg

2. Kauppahallit

Meillähän on Köpiksessä Torvehallenit, joita olen jo mainostanut muutamaan otteeseen. Jotenkin nämä Helsingin hallit kuitenkin tuntuu aidommilta. Kävin Hietsussa päiväkahvilla ja vanhassa kauppahallissa heti aamusta. Hietsu oli muuttunut tosi paljon, ja halli onkin nyt enemmän ’foodcourt’ kuin kauppahalli. Ja ulkona on kiva seurata kirpparin elämää, jos sää vaan suosii! Vanha kauppahalli taas oli pettymys: täynnä turistikauppoja, ja turisteja syömässä ’aitoa suomalaista lohta ranskiksilla’ (käsi ylös, kuka suomalainen syö lohta ja ranskalaisia?). Mutta kyllä sielläkin kahvin joi, ja ihan nauttikin olostaan!

 

3. Eira ja Ullanlinna

Eira.jpg

Tämä seutu kyllä aina yllättää. Ihanan viehättäviä taloja ja mutkittelevia teitä. Mutta kuka näissä taloissa oikein asuu? Millä rahalla?! No mutta, oli kyllä idyllistä ja täältähän pääsee nopeasti Mattolaiturille proseccolle tai uunisaareen piknikille. Suosittelen molempia!

 

Oli siis taas mukava reissu koto-Suomeen. Pian uusiksi!

 

Terkuin,

 

Noora

 

 

 

 

 

Kulttuuri Matkat