Norjan hangilla

Tunturin laella.jpg

Berliinin lisäksi Kööpenhaminasta pääsee näppärästi Norjaan. Seitsemän vuotta harmiteltuani laskettelumahdollisuuksien puutteita Tanskassa, tajusin että vuorethan on ihan lähellä. Auto siis täyteen ruokaa ja lomps Norjan hangille. Matkaa kertyy noin 800km – tämän matkan päästä löytyy sekä Trysil että Lillehammer. Molemmat varsin kelpo paikkoja varsinkin näin keskisuomalaisen mittapuulla – paljon on pidemmät mäet ja suuremmat hissit kuin meillä koti-Saarijärven Paavonrinteillä. Matkan saa yllättävän paljon lyhyemmäksi hyppäämällä Kööpenhaminassa laivaa, joka seilaa yön aikana suoraan Osloon. Siitä sitten nyt ei ole kuin parisataa kilometriä perille.

Viime joulu meni Lillehammerissa ja talviloma Trysilissä. Aurinko paistoi ja rinteissä oli varsinkin jouluna todella hiljaista. Se mikä näissä Norjan hiihtokeskuksissa jaksaa ihmetyttää on lomailun helppous. Aamuvirkkuna olen kärppänä rinteillä kun hissit nytkähtävät liikkeelle – ja siis tuohon aikaan auton saa parkkiin noin 10 metrin päähän rinteistä. Siinä sitten vaan sukset jalkaan, ja rinteitä suhaamaan! Ei voi olla helpompaa! Ja kun pysyttelee poissa hiihtokoulujen läheisyydestä niin rinteisiin mahtuu hyvin mutkittelemaan.

Norjan hangilla 2.jpg

Norjan hangilla.jpg

Kaikkien ennakkoluulojen vastaisesti Norjassa rahat riittävät yllättävän pitkälle. Halpaahan siellä nyt ei missään nimessä ole, mutta jos mökistä maksaa 500 euroa/viikko, hissilipuista 100 euroa/3 päivää ja ruuat kokkailee mökissään, niin kyllä tälläisen reissun nyt kerran talvessa raaskii heittää. Vohvelia ja kahvia saa rinteissä noin 5 eurolla (vohvelipaikka paistattelee ylläolevassa kuvassa). Lounas-makkarat voi paistaa nuotiolla. Hyvä on ihmisen siinä maha täynnä lasketella!

Että suosittelen – kaikki nyt Norjaan laskettelemaan! Tai hiihtämään – kaverit kehuivat latuja erinomaisiksi! Kai sinne Norjaan Suomestakin voi ajaa? Hyvää matkaa!

Noora laskettelee.jpg

 

Noora

 

 

 

Hyvinvointi Liikunta Matkat

Juosten Berliiniin!

IMG_0532.JPG

 

Meille on tullut vähän perinteeksi avata kesäkausi juoksemalla puolimaratoni Berliinissä. Tämä traditio alkoi pari vuotta sitten ja nyt lähdetään jo kohti kolmatta puolikasta. Ja Berliiniinhän pääsee Köpiksestä ihan heittämällä: muutama tunti autobahnalla ja perillä ollaan! Ja jostain syystä Berliinissä on aina huhtikuun alussa kesä! Siksi siis hyvä paikka kesän avaamiseksi. Että bitte schön ja herzlich willkommen!

 

Noora running.jpg

 

Monet voisi luulla, että tässä hommassa on pääroolissa juoksu tai urheilu ylipäätään, mutta kyllähän nämä lähinnä kulttuuri- ja ruokamatkoja on. Ruokapaikkojen ja live-konserttien googlaukseen käytetty aika ei ole suoraan verrannollisen juoksutuntien määrään. Ruokapaikat on tarkkan seulottu ja listattu, ja pöydätkin varattu kuukautta ennen itse h-hetkeä. Lenkille sen sijaan raahaudutaan hampaat irvessä (niinkuin kuvasta näkyy…) ja kerran kuussa juostun vitosen luullaan riittävän treenaukseksi. Mutta maaliin kyllä juostaan! Sen jälkeen saa hampurilaisen! Sitä paitsi viime vuonna en ollut maratonin hitain suomalaisnainen, tarkistin nimittäin tilastot. Vuonna 2014 näin kuitenkin pääsi käymään.

Berliini on tuttu paikka, koti sijaitsi siellä vähän aikaa vuonna 2004. Joten mestat on hallussa, ja parhaat underground-paikat tiedetään! Ruokapuolella luotetaan aasialaiseen niin brunssin (http://www.houseofsmallwonder.de/) kuin dinnerin (http://www.longmarchcanteen.com/) suhteen. Juoksun jälkeinen burgeri nautitaan täällä: http://www.thebirdinberlin.com/. Kylläpäs jo tekeekin mieli Berliiniin! Pitäiskö raahautua vielä kerran lenkille ennen huhtikuun alun maratonia? Hyvin se menee (ainakin sen burgerin syöminen, jos ei muu!). Wish me luck!

 

Noora

”https://www.bloglovin.com/blog/18798812/?claim=9jhyqy3pugb”>follow my blog with bloglovin</a>

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys Matkat