Seikkailua Montenegrossa

 

 

Sarajevosta lähdimme sitten iltapäivällä kohti Montenegron Zabljakia. Tie oli kapea ja mutkainen, sakotkin saatiin vielä Bosnian puolella, mutta ne jäi maksamatta kun paikallista valuuttaa ei ollut ja seuraavaan kylään oli puolen tunnin ajomatka. Poliisi armahti meidät kaahailijat! Sorry, Bosnia!

Olimme päättäneet ottaa reitiksemme kapeahkon näköalareitin. Ja tiellä käännyttiin hauskasti suoraan tunneliin joten mistään ei voinut tietää miltä tie näytti. No, yhä kapeammaksihan se kävi, ja alusta alkaen suunta oli ylöspäin, kohti vuoria. Reilu tunti ajeltuamme huomasimme ensimmäiset lumiköntit tiellä. Kohta vastassa oli jo auran aikaisema tienpätkä, josta myös selvisimme kesärenkaillamme. Mutta sitten tuli viimeinen koettelemuksemme: itse aura-auto oli tientukkona eikä ketään ollut näkyvissä (täälläkin oli siis arkipyhä). Eipä auttanut kuin kääntää auto ympäri ja palata takaisin. Vähän siinä jo hirvitti kun pimeä alkoi puskea päälle… Hengissä selvisimme ja olimme majapaikassamme noin kolme tuntia myöhemmin, väsyneinä ja nälkäisinä. Kovin maistuin hotellin kanaillallinen kummallekin!

 

 

Aamulla suuntasimme kohti Tara-kanjonia, jossa tarkoituksena oli tehdä parin tunnin rafting-reissu. Itse rafting oli ainakin tällä joella lasten leikkiä ja pienistä kommunikointivaikeuksista huolimatta selvisimme perille varsin helposti. Melat tuskin koskivat veteä, sen verran vikkelästi virta vietti. Aika hauska ja rento aktiviteetti, vielä kun opas olisi puhunut hieman englantia! :-)

 

 

 

Tara-kanjonilta ajoimme suoraan Kotoriin – tänään matka oli helppo ja tie leveä. Ehdimmekin hyvin asunnollemme iltapäiväkahveille, jotka ystävällinen emäntämme meille keitti.

Seuraavassa postauksessa sitten lisää Kotorista!

Terveisin,

 

Noora