Pohjille otetaan ihan perusvuosi. Muutto uuteen kaupunkiin, kuopuksen syntymä, esikoisen esikouluvuosi helvetistä, kolmivuorotyöläisen ja keikkatyöläisen aikataulutetris, täysin epärealistiset odotukset yhteisestä ajasta, tämän voi oikeastaan itse kukin täyttää haluamillaan asioilla ja merkityksettömillä tapahtumilla.

Sitten annetaan väärissä paikoissa nuukailevan puolison tehdä matkajärjestelyt. Koska tasa-arvo parisuhteessa ja ohimenevä luottamuksenpuuska ihmiseen, jolla on juustonaksun organisointitaidot, -kyvyt ja halukkuus.

Ajetaan kesän lämpimin päivä ilmastoimattomalla, 3-ovisella autolla Tampereelle. Tästä saa jo itsessään mojovan riidan aikaiseksi, mutta me vaan naljailtiin puolin ja toisin, sähköistettiin tunnelmaa. Takapenkillä lapset joko nukkuvat matkan ajan tai sitten eivät nuku; asia johon ei voi vaikuttaa millään tapaa, vaikka kuinka laskisi lähdön sen varaan että päiväuniaika osuu kivasti matkalle.

Perillä huomaat puolisosi varanneen nelihenkiselle perheellenne OMPPUHOTELLIN. Sen kerran vuodessa kun ollaan yksi jeesuksen yö yhdessä lomalla, niin OMPPUHOTELLIN SE MENI VARAAMAAN. Krapulaiset nuoruusmuistot alkavat saman tien kuplia. Eikä mikään toki ole muuttunutkaan vuosien aikana! Vessa haisee edelleen röökille, jääkaappi pöhisee lämmintä ilmaa, ilmastointiin ei ole mitään asiaa, varavuoteet ovat siinä kunnossa mihin ne viimeksi jätit, käytävillä tulee vastaan hämmentyneitä tanskalaisia turisteja ja iloisessa nousuhumalassa olevia nuorisolaisia lonkerotölkkeineen.

Luovuta tässä vaiheessa kaikki vetovastuu puolisollesi, koska käytännössä peli on on menetetty ja loma on pilalla. Tästä eteenpäin seikkailette Tampereella parissa eri museossa, koska lapset rakastavat päämäärätöntä koheltamista ja museoita. Sitten seuraa freestyle-osuus, eli näennäisen huoletonta kaupunkidallailua. Oikeasti päässä jyskyttää vain paniikki siitä, että mikään ravintola ei kohta tarjoile perheellesi ruokaa, ettekä mahdu enää minnekään eikä lapset halua syödä enää yhtään jäätelöä. Tulet huomaamaan, että olet paniikkisi kanssa yksin, koska Tampereellakin on Alepa joka korttelissa ja se ajaa täydellisesti asiansa illallista tarjoavana ravitsemusliikkeenä.

Eikä pidä unohtaa sitä paljon hehkutettua parisuhdeaikaa. Me hoidettiin se niin, että minä jäin laittamaan hikiset ja väsyneet lapset nukkumaan niihin kätevästi auki taiteltaviin varavuoteisiin ja puoliso meni etsimään lähintä nakkikioskia. Oli kuulemma ollut jonoa, joten sillä aikaa kun minä elin unelmaani äitiydestä, siemaili puoliso pari kylmää olutta ruokaa odotellessaan.

Seuraavana aamuna oma ohjelmanumeronsa oli kävellä lähimpään ketjuhotelliin ja itkeä ilosta maksaessaan ns. ihan saatanasti pohjoismaisesta aamiasbuffasta. Lasten näkökulmasta Tampereen reissun kohokohta, Särkänniemi ohitettiin sillä samalla sekunnilla kun vilkaistiin jonoa. Hei Puuhamaa on ihan yhtä siisti paikka, silleen ironisesti cool.

Odotukset ensi vuoden ainoaa yhteistä lomapäivää varten ovat arvatenkin kovat. Mikkeli ja Visulahti, uskallanko edes uneksia?