Helsingistä Etelä-Koreaan, matkapäivät 1-4

Keväinen tervehdys kaikille, ihan Suomesta! Ensin pyydän nöyrästi anteeksi, etten kerta kaikkiaan löytänyt riittävästi aikaa ja energiaa kirjoittaa blogia samalla kun matka eteni, mutta yritän parhaani mukaan tallentaa sen nyt muistini syövereistä näin jälkikäteen. Matkan aikana löysin itselleni vastustamattoman, harvinaisemman tuliaisen jenkeistä, jonka Suomeen saamisen mahdollistaminen vei sen lopunkin vähäisen ajan – kadun, etten suunnitellut etukäteen matkaa enempää, päivät kuluivat hyvin nopeasti tehden järjestelyjä, varauksia, suunnitelmia ja niitä sitten toteuttaen, siirtyen paikasta toiseen. Ajauduin lopulta kiertämään maapallon melkein puolitoista kertaa ja laukku kiersi maailmalla vielä sen jälkeenkin, mutta nyt voin lopulta sanoa, että olemme päässeet maaliin ja ehdin käväisemään vielä Milanossakin tässä välissä…

Tapaninpäivä 2024 motarilla

Aurinko paistaa niin kauniisti keväisessä Sastamalassa tällä hetkellä, mutta joulukuussa lähtömme aikaan oli hyvin märkää ja pimeää. Siinä hetkessä, kaiken kiireen jälkeen, olimme hyvin valmiita lähtemään hiljalleen Uuden-Seelannin kesää kohden. Yölento Finnairilla Helsingistä Etelä-Korean pääkaupunkiin Seouliin kesti lähemmäs 11 tuntia. Lentoajat itään ovat valitettavasti hieman normaalia pidemmät johtuen käynnissä olevan sodan takia muodostuneista reittien rajoituksista.

Kuitenkin sitä asennoituu ihan eri tavalla lentämisiin kun lähtee tietoisesti näin pitkälle matkalle. Elimistön totuttaminen maapallon toisella puolella olevaan aikaeroon sujui paljon paremmin Aasian pysähdyksellä ja kierros maailman ympäri ei olisi ollut mitään ilman sitä, varsinkin Afrikan mantereen jäädessä pois täysin listalta. Etelä-Korea kuitenkin itselle tuntui varsin tuntemattomalta kohteelta, vaikka mediassa se onkin ollut paljon esillä. Täytyy silti myöntää, että näin pikaisella käynnillä ja huonolla tuurilla se jäi silti etäiseksi. Maahantulo sujui ongelmitta.

Maahantulo/passintarkastuksessa

Mitä Etelä-Koreasta sitten tulee mieleen? Korea-pop ja korealainen bbq? Kireät välit Pohjois-Korean kanssa? Viralliselta nimeltään Korean tasavalta on 50 miljoonan asukkaan myötä yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista, jolla on hyvin (vaihe)rikas, tutustumisen arvoinen historia. Pääkaupungissa, Seoulissa asuu kymmenisen miljoonaa ihmistä, joten iso kaupunkikohde oli tiedossa. Jotenkin vasta paikanpäälle saapuessa hahmottui paremmin asetelma, joka alunperinkin on ajanut Korean niemimaan jakautumaan kahtia: Pohjoisessa Neuvostoliiton, etelässä Yhdysvaltain vaikutukset ovat läsnä, mutta mielestäni Etelä-Koreassa on onnistuttu säilyttämään vahva, oma identiteetti siitä huolimatta. Valtioiden välisellä demilitarisoidulla alueella ei juuri ihmisiä ole liikkunut vuosikymmeniin ja se onkin nykyään monien harvinaisten eläin- ja kasvilajien suojapaikka, mutta sen liepeille järjestettävä tutustumiskäynti olisi ollut varsin mielenkiintoinen.Me tyydyimme tutkimaan talvista kaupunkiydintä.

Sopivan ravintolan löytyminen on osoittautunut erityisen hankalaksi monissa Aasian maissa, joissa englanninkielinen menu ei välttämättä ole aina saatavilla, mutta lopulta löysimme sopivalta vaikuttavan barbeque-paikan. Korealaisessa tarjoilussa näkyy monipuolisuus –  Kimchi, eli hapankaali oli ainoita helposti tunnistettavia ruokalajeja, mutta monta pientä lautasta jäi sisällöltään arvoitukseksi…

Hankimme seuraavana päivänä yhteislipun, jolla sai vierailla kaupungin useissa, näkemisen arvoisissa palatseissa, mutta se osoittautui virheeksi kylmässä talvisäässä. Voin kuvitella niissä olevan kovasti elämää kesäaikaan, mutta nyt jouduimme värjöttelemään ulkosalla katsellen pääasiassa pelkkiä rakennusten ulkoseiniä.

Onneksi näimme vilauksen paikallisten juhlavista asuista ja muutamia sisätilojakin.

Gahoe-Dongin alueen vanhat, idylliset kadut ovat varsin suosittu vierailukohde. Lopulta löysimme myös kulttuuripitoisen, mutta sitäkin tärkeämmän, lämpimän sisämuseon – National palace museum of Korea.

Poliittinen tilanne Etelä-Koreassa oli vierailun aikaan räjähdysherkkä ja osuimme myös sattumalta keskelle mielenosoituksia, jotka kohdistuivat presidentti Yoon Suk Yeolia vastaan. Poliiseja oli paikalla bussilasteittain, mutta isommilta väkivaltaisuuksilta ilmeisesti vältyttiin.

Aloin ikäväkseni tuntemaan itseni hyvin huonovointiseksi ja jouduin viettämään yhden päivän petipotilaana jääden muutamasta suunnitellusta vierailukohteesta paitsi, mutta C pääsi vierailemaan mm. 236m korkeassa N Seoul Towerissa, nähden hienon auringonlaskun.

Perun matkan sairaalareissu alkoi jo pelottavasti tulemaan mieliin, mutta jaksoin auringon laskettua lähteä vielä katsomaan Cheonggyecheon-puron varrella ollutta valojen ilottelua ja toivoin kovasti pääseväni jatkamaan seuraavana päivänä lentokenttää kohden.

Kulttuuri Matkat

Unelmista totta

Mistä on matkahaavet tehty?  Mieleenpainuvista valokuvista, aiheeseen liittyvistä ohjelmista, muiden matkailijoiden kokemuksista, halusta kokea uutta. Itse en osaa edes täysin sanoa, miksi Uusi-Seelanti ja Peru ovat nuoresta asti kiehtoneet minua niin paljon. Molemmissa on hyvin omanlaisensa kulttuurellinen tausta, mutta samalla molemmat jakavat myös samankaltaisia historiallisia tapahtumia, jotka eivät kaikki edelleenkään tunnu kestävän päivänvaloa. Eurooppalaisten löytöretkelijöiden astuminen laivasta näihin satamiin näkyy yhtä vahvasti kuin ne tulivuoren kraaterit, jotka aikoinaan sylkivät Uuden-Seelannin merenpinnan yläpuolelle tuhansia vuosia sitten. Olen kokenut alkuperäisasukkaiden luontoa kunnioittavan elämäntavan olevan valitettavan aliarvostettu asia, mutta onneksi edes ihmisoikeusasioihin on alettu hiljalleen heräämään. Jotta ei mennä liian syvälliseksi, niin mainitaan nyt vielä, että vaikka Uuden-Seelannin ainutlaatuinen luonto houkutteli jo entuudestaan, ei Taru sormusten herrasta -elokuvien jälkeen ollut enää mitään syytä olla suunnittelematta matkaa.

Kun edellinen Uuden-Seelannin matka vuonna 2017 peruuntui, jäi se suuresta alkupettymyksestä huolimatta kuitenkin Perun lisäksi odottamaan malttamattomana toteutumistaan. Olin laittanut rahaa syrjään näitä suuria suunnitelmia varten jo pidempään ja Perun matkaa suunnittelin toteuttavani 40-vuotislahjaksi itselleni, mutta… elämä osaa yllättää. Avioero. Oman elämäni suurin tulivuori purkautui, mutta sen jälkeen alkoi kasvaa myös uutta. Keväällä 2024 vihdoin pääsin näkemään kauan odottamani Machu Picchun Perussa C:n kanssa ja syksyllä heräsi tarve viedä toistakin unelmaa eteenpäin. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt!

Huyana Picchu, 2693m

Matkavalmisteluja

Syksy 2024 kului valtavan nopeasti ja tuskin ehdin avata kirjastosta lainaamiani kirjoja. Matkailuohjelmia tuli katsottua, karttoja selailtua. Lopulta päätös oli tehtävä, uskaltaako alkaa varailemaan lentoja, jos kaikki on vähän epävarmaa? Noh, C oli talvilomapäivät jo saanut varailtua mietittyyn ajankohtaan, joten minä päätin uskaltautua tekemään hypyn tuntemattomaan. Lentoja on tullut paljon varailtua, mutta tällä kertaa meni todella kauan löytää meille yhteiset lennot, jotka olivat kaikella tapaa järkevät. Nykyään sitä tulee mietittyä ihan vaan mukavuussyistä lentoaikoja, ettei tarvitsisi väsyneenä matkustaa, tiedossa oli kuitenkin jopa yli vuorokauden pituinen matkustus maapallon toiselle puolelle. Lisäksi tiesin, että jotkut lennot ovat jopa kalliimpia ostaa yhteen suuntaan kuin menopaluuna. Uuteen-Seelantiin ei pääse suoralla lennolla, vaan konetta on vaihdettava (mm. Singaporessa, jossa olen jo käynyt) ja lopulta meille valikoitui vaihtokentäksi vähän itselle eksoottisempi, mutta nykyään trendaava Seoul, Etelä-Korean pääkaupunki. Finnairilta löytyi sinne sopivan hintainen lento ja tuntui mukavalta, että saisimme siellä pari päivää aikaa levähtää, tasoitella aikaeroa samalla tutustuen suuren kaupungin sykkeeseen. Jatkolento onnistui varata molemmille lyhyen pysähdyksen taktiikalla Kiinan kautta, sopivasti uutta vuotta vaihtamaan Aucklandiin, Uuden-Seelannin väkirikkaimpaan kaupunkiin, jossa uusi vuosi otetaan siis vastaan ensimmäisenä suurkaupunkina. Muistan ihailleeni sitä ja Sydneyn oopperatalon ilotulitusta monesti uudenvuoden uutislähetyksissä menneinä vuosina.

Lentoja en ennen lähtöä varannut enempää. Todella hullu tunne, ei paluulippua!  Pakkaaminen jäi ihan viime metreille, mutta muutamat asiat oli pakko hoitaa ja varmistaa nopealla aikataululla:

  1. Passin tulisi olla voimassa 6 kuukautta matkan päättyminen jälkeen ja C:n oma oli vanhentumassa. Uuden passin tilaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, jos siihen vaaditaan sormenjälkinäytteet ja pitäisi varata aika – jonotusajat saattavat olla hyvin pitkiä. Passikopio on hyvä olla mukana myös.Rokotustodistuksia näihin maihin ei tarvinnut.
  2. Viisumiasiat tulee selvittää, jokaiseen maahan erikseen. Etelä-Koreaan suomalaiset saavat matkustaa tällä hetkellä ilman erillistä viisumia. Ennen niin tarkassa Kiinassa puolestaan oli juuri marraskuussa päätetty mm. suomalaisten viisumivapaudesta, jos matka kestää alle 15 vuorokautta, mutta Uuteen-Seelantiin ja Australiaan on hankittava 2 vuotta voimassa oleva maksullinen viisumi. Se hoitui suhteellisen helposti verrattuna Yhdysvaltojen vastaavaan ESTA:an ihan puhelimeen ladattavalla sovelluksella/internetissä. ESTA:ni oli voimassa!
  3. Matkavakuutus pitää olla kunnossa, esimerkiksi Perussa oli todella tarpeen!
  4. Autoliitosta tilattiin sovelluksella kansainväliset ajokortit postitse, kun päätimme varata vuokra-auton Uuden-Seelannin Pohjoissaaren kierrosta varten.
  5. Käteistä haluan pitää aina mukana matkoilla, mutta minulla oli edelleen tallella vuonna 2017 vaihtamani Uuden-Seelannin ja Australian dollarit (hieman inflaatiosta kärsineenä), sekä USA:n dollareita edelliseltä reissulta. Ja Euroja. En tiedä miksi, mutta aina niitäkin otan.
  6. Sähköjärjestelmät ovat useissa maissa erilaiset, tällekin reissulle tarvittiin useampaa erilaista adapteria mukaan. Mukaan otettavien laitteiden kunto on myös hyvä tarkistaa. Laturi!
  7. Joihinkin nähtävyyksiin saattaa joutua varaamaan pääsylippuja ennakkoon. Esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta-kuvauskohde Hobbiton on todella suosittu vierailukohde. Emme olisi enää ruokailun sisältäviä lippuja saaneet, joten varasimme tavallisen ohjatun kierroksen.
  8. Hotelli/Airbnb-majoituksia varasimme aina sopivan hetken tullen. Vaihtoehtojen läpikäymiseen menee yllättävän paljon aikaa, mutta  tietenkin paremman hinnan/majoituksen voi saada olemalla asialla riittävän ajoissa! Uudenvuodenaatoksi oli kysyntää Aucklandiin, joten sen varasin hetimiten.
  9. Koska menimme omalla henkilöautolla Helsinki-Vantaalle, varasimme lentoparkin.
  10. Voidaksemme käyttää puhelinta ilman valtavia lisäkuluja, C järjesti meille paikalliset E-sim kortit netistä aina ennakkoon.
  11. Perun matkasta oppineena, varasin tälle matkalle mukaan myös varapuhelimen ja tilasin toisen luottokortin varmuuden vuoksi. Yritän yksin matkustaessani harkita tarkoin vierailukohteeni, mutta koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua.

Mitä pakkaamiseen tulee, otin taas liikaa tavaraa mukaan… Minulla on tässä ollut niin hyvin mahdollisuuksia pestä likapyykkiä, että viikon vaatekerta olisi hyvin riittänyt – otin silti tuplasti. Mutta tietysti lämmintäkin vaatetta pitää olla mukana! Ja sateeseen pitää varautua! Apteekkialan ihmisenä saatan myöhemmin kirjoitella jutun erikseen, mitä kaikkea on hyvä varata apteekista mukaan matkalle! Ainakin rakkolaastarit! 🙂  Reseptilääkkeistä on hyvä ottaa reseptikopio mukaan tai pyytää apteekista englanninkielinen todistus matkaa varten.

<Koska C lähti hieman aiemmin kotoa kuin minä, jätin hänelle yllätyksenä tämmöisen uuden pehmon halattavaksi minun poissaollessa <3 (Valikoima oli hyvin rajallinen, mutta ajatus tärkein…)

Viime hetken mustaa, vaikka jouluruokaa olikin tankattu! >

(Karjalanpiirakoita myös!)

 

 

Mitä sinä jäisit kaipaamaan Suomesta pidempään poissa ollessa?

 

Kuva Suomesta ennen lähtöä
Kulttuuri Matkat