F41.9 ja F50.0 – milloin oireet alkoivat ja mikä tilanne on nyt?

Itseltäni löytyy diagnooseina laihuushäiriö (F50.0) ja määrittämätön ahdistuneisuushäiriö (F41.9). Omalla kohdallani kaikki alkoi lukion ensimmäisenä vuonna anoreksian puhkeamisella. Jo pidempään hautuneet ajatusmallit ja pelot ilmeisesti kasaantuivat tarpeeksi suureksi sekamelskaksi, että se sai mielen sairastumaan. Lukion aloitus oli itsessään niin uutta ja haastavaa, joten jollakin kaikkea stressiä oli hallittava (omaa teoriaa mahdollisesta osasyystä häiriöiden kehittymisessä). Ensimmäisen vuoden lopulla olin jo sairaalakunnossa. Siitä erittäin hitaasti mutta varmasti olen fyysisesti ja psyykkisesti päässyt eroon anoreksiakäyttäytymisestä – suurimmilta osin. Eli kokonaan en siitä ole päässyt, enkä välttämättä pääsekään.

Syömishäiriö näkyy arjessa erilaisina rutiineina, joilla kontrolloin mm. painoa, kaloreita ja ravintoaineita. Ulospäin näytän oikeastaan terveeltä, sillä olen normaalipainossa ja suurimmilta osin ruokavalio on ihan perusterveellinen: normaalia kotiruokaa sisältävä, silloin tällöin joustava ja monipuolinen kokonaisuus. Kontrollointi kohdistuu paljolti yksittäisiin ruoka-aineisiin ja esimerkiksi ruoka-aikoihin. Käytännössä se tarkoittaa mm. tiettyjen tuotteiden punnitsemista, tietyssä järjestyksessä syömistä, syömisen ajoittamista ja kaloreita sekä niihin liittyviä päänsisäisiä rajoituksia. Toisaalta jotkut ”oireet” ovat loppupeleissä ihan hyviäkin. Esimerkiksi 2-4h välein syömistä suositellaan yleisestikin, joten en itse koe tämän noudattamista enää syömishäiriökäyttäytymisenä. Osaan hyvin peittää oireilun, mutta kaikesta huolimatta en ole häiriön vietävissä, vaan koitan päivittäin vastustaa ja pysähtyä miettimään sh-ajattelumalleja. Terapia painottuu ahdistuksen käsittelyyn, mutta tuon tätäkin ongelmaa siellä esille ajoittain.

Ahdistuneisuushäiriötä olen ajatellut jonkinlaisena johdannaisena, tytärpuolena syömishäiriölle. Ahdistus omana ongelmanaan ilman varsinaisia syömiseen tai painoon liittyviä ajatuksia alkoi kehittyä lähestulkoon heti, kun syömishäiriöltä oli viety tilaa. Tämä tietysti kertoo siitä, että olen käyttänyt syömishäiriökäyttäytymistä epämukavien tunteiden ja ajatusten hallintakeinona, ja kun sitä käyttäytymistä oli kitketty tarpeeksi paljon pois, en löytänyt tilalle muuta tarpeeksi hyvää keinoa hallita tilannetta. Näin ollen ahdistus ja muu paha olo on jäänyt ikään kuin ilmaan leijumaan sekavana möykkynä, jota en osaa hallita tai käsitellä – vieläkään terapiasta huolimatta. Tosin edistymistä on tapahtunut, sitä ei kannata unohtaa.

Ahdistus on huomattavasti epämääräisempi ja sekavampi ongelma kuin syömishäiriö. Ainakin itse koen asian niin, mutta tämäkin on varmasti yksilöllistä, kenelläkään kun ei ole täysin samanlaista sairautta kuin toisella. Ahdistus voi omalla kohdallani liittyä oikeastaan ihan mihin tahansa maan ja taivaan väliltä, mutta tiettyjä piirteitä siinä toistuu, joita olen saanutkin hahmotettua psykoterapiassa. Se, mitä tähän mennessä olemme eri terapeuttien kanssa havainneet häiriövyyhtini takaa, on mm. itsetuntoon ja itsearvostukseen liittyvät ongelmat ja erilaiset alitajuntaiset pelot. Näistä kerron tarkemmin toisessa postauksessa. Ahdistusoireita on päivittäin enemmän tai vähemmän. Työkykyni on tämän takia laskenut,joskin se on aavistuksen parempi kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ulospäin en oikeastaan näytä tätäkään ongelmaa kuin harvoin, sillä en jaksa selittää oloani ulkopuoliselle. Todennäköisesti ahdistustani ei nimittäin ymmärrettäisi (ja tämän takia aloitin blogin). Oireet ovat niin psyykkisiä kuin fyysisiä. Avaan niitä enemmän tulevassa postauksessa, jossa kerron miltä ahdistus ja ahdistuneisuushäiriö tuntuu.

Terapiaa on takana yhteensä nelisen vuotta ja myös lääkitys on ollut lähes koko sen ajan. Tällä hetkellä päätä pitää kasassa Venlafaxin ja Mirtazapin sekä tarvittaessa otettavina Propral ja Oxamin. Lääkityksestä ja lääkkeistä yleisesti teen myös oman postauksen myöhemmin.

Elän isojen elämänmuutosten aikaa amk-opintojen alkaessa syksyllä. Lisäksi kesällä tapahtuva omilleen muutto tuo lisästressiä. Koulun alkaessa tällä hetkellä pyörivä kuntouttava työtoiminta katkeaa. Yritän kuitenkin elää kesän ensin ja olla stressaamatta itseäni hengiltä koulun ja muuton takia. Muutoin olen psyykkisesti jo loppu ennen kuin muutokset edes oikeasti alkavat 😀