Miltä ahdistus tuntuu?

Niin, miltä tuntuu olla ahdistunut? Jokainen on varmasti kokenut elämänsä aikana ahdistusta ja tietää, kuinka epämukavaa siinä tilassa on olla. Luonteeltaan se on rinnastettavissa pelkoon ja stressiin, mutta eroaa näistä kahdesta mainitusta, kun sitä tarkastelee yksityiskohtaisemmin.

Aloitetaan pelosta. Ihminen pelkää kun kokee, että hän itse tai joku muu hänelle merkittävä asia/henkilö on uhattuna (vaikkapa terveys, oma lapsi, omaisuus, turvallisuus jne.). Ahdistuksessa kyllä on kyse samasta tai samankaltaisesta tilanteesta, mutta nämä kaksi tunnetta eroaa siinä mielessä toisistaan, että pelko kohdistuu useimmiten vain yhteen asiaan. Ahdistus on yleisesti ottaen ”laajemmalle alueelle” leviävä huolitila, monista pelkoa aiheuttavista asioista kasaantuva vyyhti, jossa ihminen ei välttämättä edes osaa nimetä ahdistuksen aiheuttajaa/aiheuttajia. Esimerkiksi hämähäkkejä pelkäävällä pelon aiheuttaja on helppo nimetä ja näin ollen sitä on helpompi lähteä käsittelemään, mutta ahdistusta on hankalampi purkaa sen epämääräisyyden takia. Toki ihminen voi pelätä useaakin asiaa samaan aikaan, mutta osaa usein ”osoittaa” pelon aiheuttajat selkeästi.

Stressi on aavistuksen lähempänä ahdistusta, sillä stressi on usein myös monista tekijöistä kasaantuva tunnemöykky. Stressi syntyy, kun ympäristön vaatimukset ovat liiallisia ihmisen voimavaroihin suhteutettuna. Ihminen kokee, ettei riitä, ei ehdi/pysty/kykene tekemään sitä kaikkea, mitä vaaditaan ja tämä alkaa stressata. Työstressi on hyvä esimerkki tästä. Pitkään jatkuvana stressi altistaa esimerkiksi juurikin ahdistuneisuushäiriöille sekä muille mt-ongelmille.

Ahdistus on jotain sekoitusta niin peloista kuin stressistä. Ahdistus on pelkoa ja stressiä. Ahdistus voi olla helpommin käsiteltävissä, jos se ei ole kovin pitkittynyttä, paljon riippuu myös häiriön luonteesta. Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä ahdistuksen takana olevia tekijöitä on hankalampi määrittää kuin esim. paniikkihäiriössä (jossa yleensä tietyt tilanteet aiheuttavat kohtauksen).
Tätä kirjoitettaessa huomaan itsekin, ettei ole helppoa kuvailla tätä tunnetta ja juuri tämä kertoo ahdistuksen luonteesta – etenkin kun miettii ahdistuneisuushäiriötä.

Oireiltaan tunne sisältää samankaltaisuuksia stressin ja pelkojen kanssa. Yleisiä fyysisiä oireita ovat esimerkiksi lihaskireydet, hengenahdistus, päänsärky ja kiihtynyt pulssi sekä rytmihäiriöt. Samoin vatsaoireet ovat tavallisia; vatsa ei välttämättä toimi tai sitten se toimii liiankin hyvin. Vatsakipuja, närästystä, jopa oksentelua. Naisilla jatkuva ahdistus voi vaikuttaa kuukautiskiertoon. Joillakin esiintyy tihentynyttä virtsaamisentarvetta. Fyysisiä oireita voi olla lukemattomia ja kaikkia ei välttämättä osaa edes yhdistää ahdistuksesta johtuvaksi. Jotkut hakeutuvat lääkärille epämääräisistä vaivoista ja sitten ne paljastuvat psyykkeestä lähtöisin olevaksi ongelmaksi.

Psyykkisesti olo tuntuu tietysti levottomalta ja ylikiihtyneeltä. Ajatuksia vilisee päässä kuin vuoristoradassa ja niihin yrittää tarttua, mutta ei pysty. On hankala keskittyä ja asioita saattaa unohdella helposti, hajamielisyys ja poissaolevuus lisääntyy. Ärtyneisyys voi lisääntyä ja herkkyys suuttua kasvaa. Jatkuva tai usein toistuva kiihtynyt ja ahdistava olo muuttuu helposti myös masennukseksi, sillä mieli (ja keho ylipäätään) ei jaksa varuillaan oloa pitkäkestoisesti. Ihminen alkaa luonnollisesti myös vältellä tilanteita ja paikkoja, joissa ahdistus ilmenee. Saatetaan vähentää sosiaalista kanssakäymistä, jättäydytään pois esimerkiksi koulusta tai työstä, tai ei mennä ostoksille kauppaan.

Itselläni oireita on paljon, mutta voimakkuus vaihtelee. Yleisimpiä oireita ovat korkeahko pulssi niin rauhallisina hetkinä kuin liikkuessa. Pulssi nousee helposti korkealle esimerkiksi salilla, jonka vuoksi joudun usein ottamaan pienen määrän Propralia ennen treeniä. Rytmihäiriöitä tulee toisinaan; saattaa olla pitkäkin aikajakso ilman niitä, mutta sitten tulee lyhyt kausi, jolloin pumppu hakkaa omakeksimissä rytmeissään. Toinen päivittäin ilmenevä vaiva on ylävatsan ja rinnan alueen kireys , joka aiheuttaa sitten pinnallista hengitystä. Samoin niska-hartiaseutu on usein jumissa. Huomaan myös purevani hampaitani tiukasti yhteen ahdistavina ja ylikiihtyneinä hetkinä.

Pään sisällä ahdistus on sekamelska. Saatan ajatella kymmentä tekemätöntä askaretta samaan aikaan, enkä tiedä, mihin suuntaan repeäisin. Tai sitten ajatuksia tulee tusina mieleen yhdellä hetkellä. Päässä on tungos, vaikka makaisi vain paikallaan. Niin kuin tässä häiriössä on hyvin tavallista, olo on huolestunut useamman kerran päivässä. Saatan stressata jostain, mitä en osaa nimetä. Niin kuin jotain pahaa olisi tapahtumassa. Saatan kokea oloni kiireiseksi, vaikka päivässä ei olisi mitään pakollisia tai tärkeitä asioita hoidettavana. Tämä kaikki on aiheuttanut sen, että olen nykyään hajamielisempi ja poissaolevampi kuin ennen häiriön alkamista. Se ei ymmärrettävästi ole mikään ihme, jos pää on tiltissä niin usein.

Minulle on sanottu, ettei minusta huomaa ulospäin, kun olen ahdistunut. Olo saattaa olla todella epämukava samalla kun istun vaikkapa kahvilla kaverin kanssa, ajan, olen työtoiminnassa tai istun perheen kanssa olohuoneessa. Tunteen osaa voimakkuudesta huolimatta peittää melko hyvin, mutta tiettyjä piirteitä huomaan esiintyvän juurikin sosiaalisissa tilanteissa joista ahdistuneisuuteni ilmenee. Olen yleensä poissaoleva ja käyn ”hitaammalla”, sillä pään sisällä voimavaroja helpommin menee tunteen hallitsemisen yrittämiseen ennemmin kuin kavereiden kanssa keskustelun ylläpitämiseen. En pysty välttämättä kuuntelemaan jotain tarinaa tarkasti tai sitten unohdan keskustelussa käytyjä asioita. Saatan muuttua tai olla jo alusta asti hiljainen. Hajamielisyys lisääntyy myös.

Itselläni on tapahtunut tuota tiettyjen asioiden poisjättämistä/vähentämistä elämässä, kun ne ovat olleet liian ahdistavia. Suurin ja merkittävin niistä on työ tai pikemminkin uskaltamattomuus hakea töitä. Liikunta ahdistaa jonkin verran, siinä määrin, että saatan skipata joskus senkin. Samaten sosiaalisia tilanteita saatan vältellä, joskin olen onneksi edistynyt tässä ja olen nykyään enemmän muiden seurassa kuin ennen. Halukkuus nähdä muita ihmisiä riippuu paljolti siitä, kuinka paljon ohjelmaa päivän aikana on ollut. Stressaavana päivänä en jaksa yhtä helposti kuin sellaisena päivänä, johon ei kuulu mitään kovin ihmeellistä menoa. Työtoimintapäivinä sosiaalista kanssakäymistä tulee herkästi saatua tarpeeksi jo siellä, jolloin rahkeet ei tunnu enää iltapäivällä riittävän mihinkään ylimääräiseen kanssakäymiseen. Tämä on valitettavasti johtanut toisinaan siihen, että olen heittänyt valkoisen valheen mahdollista näkemistä haluavalle, koska pelkään sanoa suoraan olevani liian väsynyt.

Pakko kuitenkin huomauttaa, ettei ahdistus ole kenenkään syytä, eikä ahdistus muiden seurassa tarkoita muiden seuralaisten olevan huonoja tai tylsiä tms. Käyn päässäni lukemattomia skenaarioita läpi, mitkä huolestuttaa siinä tilanteessa (näistä lisää eri postauksessa). Vaikka koen jännitystä sosiaalisissa tilanteissa, haluan siitä huolimatta olla ihmisten kanssa, sillä koen saavani ajatuksia helpommin muualle muiden seurassa. Loppupeleissä olen huomannut, ettei eristäytyminenkään paranna tilannetta, vaan pidemmällä aikavälillä huonontaa sitä. Lisäksi haluan sanoa kavereille jotka ovat eksyneet lukemaan tätä, että olette minulle yhtä tärkeitä kuin ennenkin.

Loppuun voisi siis todeta, ettei ahdistus näy läheskään aina ulospäin. Kun voimakkuus alkaa olla korkea, tunne alkaa ilmetä usein jonkinlaisina piirteinä ympäristölle. Siksi rennoltakin näyttävä ihminen saattaa päässään kokea melkoista sekamelskaa, eli ei voi koskaan tietää, kuka loppupeleissä kokee ahdistusta (tai stressiä tai pelkoa) ja kuinka voimakkaana. Toki on yksilöllistä, kuinka paljon tunteita näyttää ulospäin. Toinen saattaa sinnitellä tunteen vallassa kauemmin ennen näkyviä oireita, mutta toinen näyttää tunnemyrskyn vaikkapa suuttumalla tai itkemällä helposti. Juuri ahdistuksen sekä muiden melenterveyshäiriöiden ”huono” puoli on niiden ”näkymättömyys” ulospäin. Tämä on osasyy siihen, ettei ongelmaa oteta niin tosissaan tai ajatellaan ettei sitä ole. Tai sitten osataan kyllä samaistua ahdistavaan tunteeseen, muttei ymmärretä, minkälaista se on kun se muuttuu häiriintyneeksi. Toisaalta on myös hyvä muistaa, ettei ahdistus ole AIVAN 24/7 todella hirveää ja epämukavaa niin ettei voisi muuta kuin istua paikallaan. On hyviä ja huonompia päiviä sen kanssa, ja pieneen ahdistukseen olen itse ainakin turtunut 🙂 Elämään kuuluu myös iloisia hetkiä ja toisinaan rauhallisuutta ilman ahdistunutta oloa. Ne hetket auttavat jaksamaan paremmin sitten kun ahdistus ottaa taas enemmän valtaa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *