Koska kahvila oli kiinni, piti tulla baariin

Nimittäin kirjoittamaan.

Kiitos ja anteeksi

Keskustelin eilen kaverini kanssa kirjoittamisesta. Hän on äidinkielessä hyvä toivoo voivansa toimia kirjoittamisen ja kirjallisuuden parissa myös ammatikseen. Itse mainitsin, etten ole mikään kielellinen nero ja sitten muistin että MINULLA ON BLOGI minkä kirjoittamista rakastin. Näemmä viimeisin postaus on päivätty viimevuoden heinäkuulle, ei siis läheskään niin kauaksi kun muistin (pari vuotta).

Pohdin kirjoittamattomuuden syitä. Olen useasti aloittanut päässäni pieniä pätkiä mistä haluaisin tehdä postauksen, mutta lopulta idea on tuntunut loppuunkuluteltulta tai muuten vaan lattealta. Vaikka sinänsä jutun kiinnostavuudella ja täydellisellä uutudella ei pitäisi olla väliä, sillä kyseessä on kuitenkin amatöörin pitämä blogi.

Päätin kuitenkin kokeilla jotain itselleni uutta ja tulin kodin ulkopuolelle kirjoittamaan. Nappasin postista tullessani läppärin (joka on onneksi nykyään niin kevyt, että jaksaa kuljetella) ja lähtin lähibaariin, jossa käyn ihan liian harvoin ollakseen näin mukava paikka. Kodin ulkopuolella ajatteleminen on jotenkin helpompaa. Baarissa tai julkisissa istuskellessa, kävellessä, kodin ulkopuolella missä vaan. Täällä on hyvä palvelu. Lisäksi äsken juomaa tilatessani minulta pyydettiin henkkarit, ne kysyttiin hieman varovaisesti ja paperit nähtyään myyjä toteaa ”kiitos ja ..anteeksi”. No en minä nyt niin vanha ole että papereiden kysymistä pitäisi henkilökunnan puolelta mitenkään hävetä (25v). Kieltämättä varmasti näytänkin yli-innokkaalta blogia päivittävältä juuri täysi-ikäiseltä, joka on saanut käydä baareissa vasta hetken. Ainakin nyt nelostuoppia hörppiessäni, läppärirepusta samalla irtokarkkeja mussuttaen ja halpaa lahjaläppäriä näpytellen.

Elämässäni on tapahtunut vuodessa aika paljon. En usko että ihmisiä järin kiinnostaa lukea siitä mitenkään erityisesti, mutta luultavasti sitä on tulossa silti. Ehkä suurin muutos jonka tulee varmasti huomaamaan kirjoituksissa, on paikkakunnan vaihdos. Olen nyt asunut Helsingissä noin kahdeksan kuukautta. Tässä kahdeksan kuukauden aikana on kyllä ollut älyttömästi nykykakskymppisen ongelmia ja ajattelin pyhittää niille ihan oman postauksensa. Ongelmia. Niitä on oltava.

Ongelmista huolimatta, olen nauttinut uudesta kotikaupungistani ja elämästä ilman deittailuja. Kumpikin edellä mainittu ilonaihe sisältää poikkeuksia, jotta mikään ei menisi ihan putkeen, mutta hyvähän se on keerryttää kokemuksia, jos ei muuta.

 

Kiitos ja anteeksi etten ole kirjoittanut hekeen.