Mitä onnellisuus on?
Eilisen päivän keskustelut ystäväni kanssa, sekä myöhäisillan Docventures kirvoittivat miettimään onnellisuuden saloja.
Docventuresin jakso käsitteli uskontoja sekä uskomista ja illan elokuvana näytettiin dokumenttielokuva Kumaré. Elokuvassa Intialaistaustainen Jenkkilässä syntynyt Vikram Ganghi päättää tutustua Intialaisten Gurujen maailmaan ja harjoittaa omakesimäänsä uskontoa, Kumarea. Elokuvan lopussa koin suurimmat tunteet, kun Vikram paljasti koko huijauksen. Ymmärrän kyllä Kumaren joogaoppilaita. Kumare oli sympaattinen, ymmärtävä ja kuunteleva hahmo, jonka elämänohjeet eivät olleet kuitenkaan mitään ydinfysiikkaa. Kuuntele miltä sisimmässäsi tunnet, jokainen on oman elämänsä guru jne. Joskus tarvitaan vain ulkopuolinen kysymään tietyt kysymykset ja kuulla itsestään selvyydetkin omasta suusta sanottuna. Kun teen näin, olenko onnellinen, mitä minä haluan elämältä.
Joskus sekaisin menevät ne asiat, mistä itse olisi todella onnellinen ja ne mistä pitäisi tulla onnelliseksi. Yhteiskuntamme asettaa paljon oletuksia ja kaikki ketkä jäävät niiden ulkopuolelle, ovat outoja. Vapaaehtoisesti lapsettomat joutuvat loputtomasti kohtaamaan omituisia katseita, koska yhteiskunnassamme kuuluu hankkia lapsia. Jotkut menevät yliopistoon, koska perheessä aina kaikki ovat olleet akateemisia tai kaikki pojat käyneet armeijan, eiväthän he ilman sitä ole miehiä. Myös päinvastoin toki onni voi löytyä edellämainituista.
Tapaus homolapsi ja isovanhempi. Inhottava tilanne, jossa on vaikea tehdä moraalisesti oikein. On olemassa vanhoillisia ihmisiä ja vanhoillisia vanhoja ihmisiä. Kaikilla on oikeus siitä huolimatta olla omia itsejänsä, mutta mitä jos sillä aiheutetaan toiselle kärsimystä? Omia vanhempiaan voi vielä uskaltaa uhmata ja kestää heidän kaunansa, mutta miten sairas isoäiti, jolle tieto homosta lapsenlapsesta toisi surua. Onko silloin oikein kantaa salaisuutta sisällään, jotta muut olisivat onnellisia? Itse ajattelin joskus niin, että automaattisesti viis muiden mielipiteistä, kyllä jokaisen on oikeus tulla kaapista ja asettaa oma onnensa ja itsensä etusijalle. Varmaan oma mielipiteeni siitä kummalla reunalla roikun, riippuu hormoonikierrosta.
Vaikea piirtää rajaa siihen, milloin oman onnellisuuden tavoittelu on liian itsekästä, tai voiko se ylinpäätään olla itsekästä. Moni pelkää muuttaa ulkomaille, koska silloin joutuu hylkäämään perheensä ja ystävänsä. Moni siitä huolimatta asettaa oman unelmansa edelle ja muuttaa kauas, vaikka tietää siitä aiheutuvan ikävää läheisilleen. Tai vapaaehtoisesti lapsettoman vanhemmat ovat varmasti surullisia, koska eivät saa lapsia.
Enemmän kallistun kannalle, jossa meidän pitäisi elää elämäämme meitä itseämme varten. Joskus vain on hankalaa kuulla omia toiveitansa ja tehdä niitä ratkaisuja elämässä joita ei jää katumaan. Ja katuminen kun on abaut turhin tapa kuluttaa henkisiä voimavarojamme ja silti sitä tekee. No se on toinen juttu jo se.