Muoti-anarkisti

Mitä tulee tyyliin ja muotiin, on ajatusmaailmani joskus lähempänä kuudenvanhan kiukkua, kun aikuisen ihmisen pohdintaa. Minulle on jostain syystä tärkeää, etten ole ”mitään tiettyä”. Jos joku asia on muotia, en halua käyttää sitä. Siis liian läpinäkyvästi. Viime kesänä sain identiteettikriisin, kun kaksi ihmistä Malmilaisessa räkälässä sanoi minua ”semmoiseksi vintage/fiftari-ihmiseksi”. Olin siinä silleen ”siis eiijsaidh mulla on punaista huulipunaa ja kevyt cat-eye rajaus ja tämäkö tekee musta jotenkin fiftarityylisen”. Minua ei varmaan koskaan tulla näkemään missään kirsikkakuvioisessa kellomallisessa mekossa, koska en vaan pysty. Liian nähty ja itselleni tulisi sellanen olo, että siinä pitäisi sitten olla head to toe jossain pin up-meiningeissä sitten.

Tämä ei kuitenkaan ole mitään snobeilua ja itsensä jalustalle nostamista. Pelkään että jos näytän liikaa joltain genreltä ja jos en ole siihen kovinkaan vihkiytynyt noin muuten, niin olen kamala wannabe. Toisaalta nykyään olen jokatyylin ”wannabe”. Toisaalta mikään genre ei tunnu myöskään omalta, enkä ole tarpeeksi kiinnostunut seuraamaan muotia tai juoksemaan vaatekaupoissa (oikeasti vaatekaupoissa pyöriminen ja jonkun asian x etsiminen on turhauttavinta ikinä, enkä koskaan saa itseäni vaatekaupoille).

Ongelmallista vaateasioihin tekee vielä se, että olen totaalinen fiilispukeutuja ja huono aamuherääjä. Eli koko päivä on pilalla, jos töihin mennään tyhmissä vaatteissa ja tyhmissä vaatteissa töihin meneminen ei ole mikään ihme, jos on työpaikalla puolituntia heräämisensä jälkeen (meikkaan monesti töissä). Silloin kiukuttaa epäistuvat housut (niinkun tänään) ja kaikki muu. Ajattelin btw heivata nuo housut nyt vihdoinkin roskikseen tai kierrätykseen tai mihin vaan, mistä en enää niitä pue aamulla jalkaani.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin kauniit asiat tottakai kiinnostavat. Haluan näyttää hyvältä ja varsinkin kunnoittaa eri tilanteita asuvalinnoillani. Olen ennen kärsinyt ns. ylipukeutumisesta, mikä on nykyään helpottanut virolaisessa työympäristössä jossa voi olla niin laitettu kun koskaan vaan jaksaa. Tuottaa tietenkin kriisiä sellaisina ”bändipaita ja risat farkut”-aamuina ja sääli vain että olen myös meikkaajana ja laittautujana hieman laiskistunut. Virossa en kuitenkaan haluaisi asua, koska siellä koko homma on omaan makuuni potenssiin tuhat, eli liian pakonomaista laittautumista päivästä toiseen

En kyllä tiedä ketään muuta, kenen suhtautuminen olisi näin helvetin vaikeaa, mitä tulee vaatteisiin. Olen tyylitön, mutta en halua olla muodikas.  Make sense? Noup, vaikka onneksi tyyli ja muoti ovat kaksi ihan eri asiaa. Olisi ihanaa jos joku täysin ulkopulinen tsekkaisi vaatekaappiini muutaman täydellisen ja korvaamattoman vaatekappaleen. Tutuilta en osaa ottaa kritiikkiä, esimerkiksi en kestä jos poikakaverini arvostelee vaatteita jotka meinaan ostaa (ei koskaan mitä jo omistan tai miten pukeudun).

 

Postausta inspiroi operaatio vaatekaapin tyhjennys. En kuitenkaan käytä sieltä nykyään kun ehkä 1/3, joten suosiolla voin myydä ja heittää pois turhat asiat ja oikeasti ostaa ne muutama perusjuttu sinne, mitä kuitenkin joka aamu kaipaan. Eli kunnon housut ainakin.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Trendit

Koska kahvila oli kiinni, piti tulla baariin

Nimittäin kirjoittamaan.

Kiitos ja anteeksi

Keskustelin eilen kaverini kanssa kirjoittamisesta. Hän on äidinkielessä hyvä toivoo voivansa toimia kirjoittamisen ja kirjallisuuden parissa myös ammatikseen. Itse mainitsin, etten ole mikään kielellinen nero ja sitten muistin että MINULLA ON BLOGI minkä kirjoittamista rakastin. Näemmä viimeisin postaus on päivätty viimevuoden heinäkuulle, ei siis läheskään niin kauaksi kun muistin (pari vuotta).

Pohdin kirjoittamattomuuden syitä. Olen useasti aloittanut päässäni pieniä pätkiä mistä haluaisin tehdä postauksen, mutta lopulta idea on tuntunut loppuunkuluteltulta tai muuten vaan lattealta. Vaikka sinänsä jutun kiinnostavuudella ja täydellisellä uutudella ei pitäisi olla väliä, sillä kyseessä on kuitenkin amatöörin pitämä blogi.

Päätin kuitenkin kokeilla jotain itselleni uutta ja tulin kodin ulkopuolelle kirjoittamaan. Nappasin postista tullessani läppärin (joka on onneksi nykyään niin kevyt, että jaksaa kuljetella) ja lähtin lähibaariin, jossa käyn ihan liian harvoin ollakseen näin mukava paikka. Kodin ulkopuolella ajatteleminen on jotenkin helpompaa. Baarissa tai julkisissa istuskellessa, kävellessä, kodin ulkopuolella missä vaan. Täällä on hyvä palvelu. Lisäksi äsken juomaa tilatessani minulta pyydettiin henkkarit, ne kysyttiin hieman varovaisesti ja paperit nähtyään myyjä toteaa ”kiitos ja ..anteeksi”. No en minä nyt niin vanha ole että papereiden kysymistä pitäisi henkilökunnan puolelta mitenkään hävetä (25v). Kieltämättä varmasti näytänkin yli-innokkaalta blogia päivittävältä juuri täysi-ikäiseltä, joka on saanut käydä baareissa vasta hetken. Ainakin nyt nelostuoppia hörppiessäni, läppärirepusta samalla irtokarkkeja mussuttaen ja halpaa lahjaläppäriä näpytellen. 11222887_10153545041604871_2485998814544890638_n.jpg

Elämässäni on tapahtunut vuodessa aika paljon. En usko että ihmisiä järin kiinnostaa lukea siitä mitenkään erityisesti, mutta luultavasti sitä on tulossa silti. Ehkä suurin muutos jonka tulee varmasti huomaamaan kirjoituksissa, on paikkakunnan vaihdos. Olen nyt asunut Helsingissä noin kahdeksan kuukautta. Tässä kahdeksan kuukauden aikana on kyllä ollut älyttömästi nykykakskymppisen ongelmia ja ajattelin pyhittää niille ihan oman postauksensa. Ongelmia. Niitä on oltava.

Ongelmista huolimatta, olen nauttinut uudesta kotikaupungistani ja elämästä ilman deittailuja. Kumpikin edellä mainittu ilonaihe sisältää poikkeuksia, jotta mikään ei menisi ihan putkeen, mutta hyvähän se on keerryttää kokemuksia, jos ei muuta.

 

Kiitos ja anteeksi etten ole kirjoittanut hekeen.

Suhteet Oma elämä