Viva la Vidan Nudie one

Sivusin muutama postaus sitten uusia meikkiostoksiani ja niistä yksi on Viva la Divan Nudie one -paletti. Tämä on lähes suora kopio Urban Decayn naked 2 paletista, muutaman värin poikkeavuutta lukuunottamatta. Olen päässyt testailemaan muistaakseni ykköstä ja ainakin kolmosta, joten tiedän jotain niiden ominaisuuksista. Ensiksi täytyy sanoa, että totta kai Nakedit ovat parempia, ne ovat ”kermaisempia”, hieman pigmenttisempiä, eivätkä ne juurikaan varise. Mutta Nudie on hyvä haastaja, paletin hinta oli muistaakseni 17,90 ja on täysin hintansa väärti. Joskus hieman heikompilaatuiset sävyt varsinkin tummemmissa väreissä on oikeastaan häivyttelyn kannalta jopa parempi, vähän niinkuin poskipunissakin. 

Olen viihtynyt paletin kanssa paljon ja sen varmaan jo huomaa. Koitin siistiä palettia, mutta kamera on aika armoton. Olisi vain pitänyt muistaa ottaa meikkikuvia enemmän, sillä tein tällä meikin kämppikselleni, jolla on täysin erilainen silmien malli kuin itselläni ja lähes tulkoon joka päivä olen tällä nyt itselleni meikin tehnyt.

nudie4 – Kopio.JPG

Paletin mukana tulee sivellin, joka toisessa päässä on vaahtomuoviaplikaattori ja toisessa lättänä sivellin. Olen käyttänyt tuota sivellintä mustan värin levittämiseen ripsityveen, sillä se on tarpeeksi kapea enkä näe sitä kovinkaan hyvänä värinlevittäjänä. Välillä olen dippaillut sivellintä kevyesti veteen ja mustaan väriin, tällä saa aika intensiivisen eyelinermäisen lopputuloksen. En ole kokeillut vielä kikkaa muihin sävyihin.

Värien valinnassa on otettu huomioon  yksi tärkeä ominaisuus hyvää nudepalettia tehdessä. Siinä on shimmeristen sävyjen lisäksi muutama ”pakkosävy”, joita joutuu ottamaan esimerkiksi matkoilla sooloväreinä muuten ah niin hienojen palettien lisäksi. Nimittäin tässä on vaalea mattanude, joka on itselleni ehdoton häivyttely tai kulmaluusävy ja matta keskiruskea. En oikein osaa tehdä hyvää meikkiä ilman näitä. Tietysti laadukas mattamusta on kätevä myös, sillä saa meikkiin intensiivisyyttä, vaikka sen päälle häivyttelisikin vielä jotain muuta sävyä, tai tosiaan toimii rajaussävynä. 

Tässäpä sitten hieman kuvia sävyistä, kaikki on swatchattu kevyen meikkivoidekerroksen päälle, mutta ilman varsinaista meikinpohjustajaa.

nudie3.JPG

nudie5.JPGVasemmanpuoleinen mattanude hädintuskin erottuu käsivarteni kalpeammalta puolelta, mutta kasvojen iholla se on selvästi vaaleampi, mitä ihonvärini nyt kesällä. Elegant on vähän turhakin variseva isolle alueelle laitettavaksi, mutta olen laittanut sitä pienellä siveltimellä vain pienille alueille silmän sisänurkassa tai kulmaluun korkeimmalle kohdalle. Sillä ei voi vaalentaa kovin hyvin alla olevia sävyjä, kuten hyvälaatuisella vaalealla hohdesävyllä, mutta plussaa ettei ole lainkaan hileinen. 

nudie2.JPG

nudie6.JPG

Toisiksi oikeanpuoleinen Fancy on muistaakseni poikkeava sävy alkuperäiseen Naked-palettiin verrattuna, siinä oleva sävy on tummempi. 

nudie1.JPG

Kaikenkaikkiaan olen siis tyytyväinen tähän palettiin, koen sen juuri sellaisena joka on helppo ottaa reissuun mukaan ja todellakin tarvitset vain sen yhden paletin. 

Omani ostin Tampereen Kicksistä ja samalla oli myynnissä myös Nudien pienempi mattapaletti, sen hinta oli muistaakseni 13,90€. Helsingin, citykäytävän Kicksissä näin myös Nudie 2 paletin vaalealla kannella, mutta en onnistunut löytämään siitä kuvia googlettamallakaan? Se muistutti teemaltaan enemmän Naked 1 versiota, mutta jos olisin tiennyt paletin harvinaisuuden, olisin varmaan ostanut sen sieltä Helsingistä. Omituista..

 

 

Kauneus Meikki Testit

Kynsienhoidon ABCD..

Varmaan yleisin kysymys johon joudun vastailemaan on ”onko jotain keinoa katkeileviin/liuskottuviin/taittuviin kynsiin”. Vastaus on: kyllä. Mutta niinkun muussakin asiassa, on geenilotolla tässäkin tekemistä. Jotkut joutuvat näkemään enemmän vaivaa, kun toiset. Jos kuulut niihin onnekkaisiin, joilla on kauniit ja kestävät kynnet ilman hoitamista, onneksi olkoon. Mutta me muut, turha lyödä hanskoja tiskiin. Annan tässä nyt vinkkejä, jotka perustuvat omiin kokemuksiini, eli jos tässä jää jotain sivuamatta, kommentoikaa toki. Silti uskon että muutamat peruselementit ovat kaikkien osalta samat. 

1. Viila. 

Tämän neuvon allekirjoittaa varmasti moni, jolle kynsien hoito on tuttu juttu, eli hommaa kunnon lasiviila. En voi ihan täysin suositella jokaista parin euron lasiviilaa, koska empiirisen tutkimukseni pohjalta suurimmassa osassa niistä on huono pinta. Suoraan sanottuna en ole käyttänyt yhtään kovin hyvää halpaa viilaa, niiden pinta on aina jotenkin ”tehoton”(?). Hyvästä viilasta joutuu maksamaan n. 8-12€. Kestävät ikuisuuden, mutta olen onnistunut katkaisemaan kaksi ja viilailenkin siitä syystä piheyttäni nyt parilla katkenneella viilalla. 

Hyvä lasiviila ei liuskota ja revi kynnen kärkiä, toisin kun pahvinen, tai mikä pahempaa.. metalliviila. Lisäksi lasiviilalla voi kevyesti hioa kynnen pintaa tai liuskottumia pois. Toinen hyvä vaihtoehto on monipintainen viila, joissa yleensä on 4 erilaista tasoa, joista yleensä hienoin on kynnen pinnan kiillottamiseen. Tällaisella viilalla on hyvä silloin tällöin tasoitella liuskottumia tai kynnen pintaa, mikäli epätasaisuuksia on. Viilalla saa myös hieman poistettua keltaisuutta joka tulee runsaasta värilakkojen käytöstä (ja röökin poltosta, mutta en tiedä lähteekö ne kellastumat tällä). Monesti hyvälaatuisessa monitasoisessa viilassa on ihan ookoot karheammatkin osat, joten sellaisella arkiviilailukin on eri luokkaa, mitä perus pahvikynsiviilalla. 

2. Hoitava lakka. 

Tässä kohtaa en osaa sanoa mitään universaalia neuvoa, muuta kun kannattaa oikeasti kokeilla hoitavia aluslakkoja. Se mikä lopulta toimii, on vähän kynnestä kiinni. Itselläni oli luonnostaan todella pehmoiset ja liuskottuvat kynnet, siis todella pehmoiset, niitä pystyi taivuttelemaan sormenpäällä. Aikani kokeilin vähän kaikkia hoitolakkoja, mutta se mikä lopulta toimi, oli kuurinomaisesti käytettävä Trind Nail Repair. Netissä on paljon kehuja myös klassisesta Opin Nail Envystä, kannattaa tutkia eri vaihtoehtoja.  Itse 100% orjallisesti noudattanut alkuohjeita, mutta ainakin 90%, eli Nail Repairia käytetään aluksi päivittäin kahden viikon ajan. Joka päivä poistetaan vanha ja tilalle laitetaan uusi lakka. On hyväksyttyä myös käyttää värilakkaa päällä, kunhan sen raaskii puhdistaa. Minulla meni muistaakseni vain viikko, kunnes huomasin lakan todellakin kovettaneen kynteni ja lakka alkoi pysymään niissä paremmin. Kahden viikon jälkeen käytin aluksi n. kerran viikossa tätä aluslakaa ja siitä hetkestä tähän päivään aina silloin kun muistan. Ohjeessa taidetaan puhua kerran kahteen viikkoon, mutta todellisuudessa pitää katsoa miten paljon kovettuneet kynnet ovat, sillä liian kovaksi päässeenä ne katkeilevat kuivuuttaan ja joustamattomuuttaan.. mistä päästään toiseen aiheeseen eli:

3. Öljyt

Kynnet voivat olla haperot ja katkeilevat myös siksi, että ne ovat kuivat. Käsittääksen kynsiä ei voi ainakaan liikaa öljytä, joten tämä on yksi tärkeimmistä vinkeistä. Oli sitten luonnostaan hyvät ja kovat, tai hoitamalla hyväkuntoisiksi saadut. Jos kynsi kolahtaa johonkin, olen huomannut että se katkeaa helpommin, mikäli en ole muistanut pitkään aikaan öljytä kynsiä. Kynsinauhojenkin hoitaminen on tärkeää, mutta yleensä samalla kerralla levittää öljyä kummallekkin alueelle. Tähän tarkoitukseen ei välttämättä tarvitse olla mikään erityisesti kynsille/kynsinauhoille tarkoittu, itse käytän esim. oliiviöljyä. 

4. Kynsilakanpoistoaine

Ennen uskoin tällä olevan enemmänkin väliä, nykyään puhdistan vähän millä sattuu. Tietenkin riippuen oman kynnen kunnosta, jos haluaa pelata varman päälle, on hellävaraisin poistoaine luultavasti Dependin vihreässä pullossa oleva aine. Moni ei pidä siitä sen omituisen tuoksun tai tahmaavuuden vuoksi, mutta asetoonittomuutensa ja öljymäisyytensä ansioista, se ei haihdu vanulapulta, eikä ainetta tarvitse koko aikaa lisätä. Miinuspuolena tosiaan jos poiston aikana koskee johonkin, siihen tulee inhottava tahma jota on vaikea saada pois. Toinen hyvä poistoaine on Maybellinen myöskin vihreässä pullossa oleva, sitä käytän tällä hetkellä. 

Vaikka en olekkaan enää huomannut suuria eroja näissä, kehotan silti välttämään kaikkein voimakkaimpia, jos kynsien kanssa on ongelmia. Ainakin Miramen ja Pirkan ovat aika vahvaa kamaa. 

5. Ravinnelisät

En ole huomannut mitään erityistä eroa sillä syönkö, vai enkö syö Piimaxia tai muuta kynsille tarkoitettua ravinnelisää. Yleisesti hyviä ainesosia ovat kalkki, sinkki, d-vitamiini jne. Tiedän kyllä että monille juurikin Piimax tai muu vastaava kalkkivalmiste on tuonut huomattavaa apua kynsien kunnon osalta, joten en silti tyrmää tätä. Itse syön yleensä yybermegamonivitoja, joissa yleensä on näitä edellämainittujakin seassa. Tällä hetkellä olen n. pari viikkoa syönyt taannoin Liv-boxin mukana tulleita Ladyvita Beautyjä, en osaa vielä sanoa vaikutuksia.

6. (pikakuivattava)Päällyslakka

Säästää hermoja ja tekee kynnen pinnasta kauniin. Kynsituotteita on tullut aika runsaasti lisää sen jälkeen kun viimeksi olen ollut enemmän tietoinen kynsimaailman kuumimmista juoruista, mutta ainakin osaan suositella muutamaa mihin luotan. Mavalan normaalien kynsilakkojen hyllystä löytyy 5ml purkissa normaaliin Mavalahintaan (vaihtelee, yleensä 5-5,90e) One Minute Quick Finish-lakka joka on erittäin pätevä. Mielestäni samaa kamaa on Mavadry, jota myydään hieman kalliimmalla 5ml sekä 10ml pakkauksissa. Syytä pienemmän purkin ostamiselle en näe, mutta 10ml pullossa säilyy lakka parempana suuremman massan vuoksi pidempään, vaikka suhteessa onkin Quick Finishiä pari euroa kalliimpi ostos.

Parin vuoden ajan onneksi Kicksistä on saanut ostettua jo Seche Vite pikakuivattavaa. En nyt yhtään muista tarkkaa hintaa, luultavasti 10-12€ paikkeilla? Pullo on aika iso, 15ml ja omasta(ja aika monen muunkin) mielestä se paras pikakuivattava. Tätä saa kuitenkin e-baystä 5-6€ hintaan ja samoissa hinnoissa pyörii myöskin 15ml pullossa oleva Poshen pikakuivattava. Suosittelen tutustumaan jompaan kumpaan, tai yleensäkkin mihinkä tahansa näistä mainituista jos pikakuivattavat päällyslakat eivät ole tuttuja. Lisää lakan kestoa, tekee kauniin kiillon ja se tärkein, eli lakka on todellakin koskatuskuiva hetkessä. Ero on aika merkittävä, enkä muutamaan vuoteen mielelläni ilman pikakuivavia ole lakkaillutkaan. 

Pkynsilakkoja.JPG

 

Kaikki tämä kuulostaa aika vaivalloiselta, eikö? No onhan se muun kauneuden -tai terveydenhuollon lailla yksi alue joka vaatii jonkun verran huolehtimista. Jos haluaa kauniit kynnet, nämä ovat kuitenkin aika pikkujuttuja, eikä kynsiä tarvitse olla nypertämässä tuntikausia viikossa, edellämainitut operaatiot ovat parin minuutin juttuja ja kun kynnen saa peruskuntoon, riittää aina vaan vähäisempi huolto. 

Hyvin hoidetussa kynnessä lakka pysyy yleensä paremmin paljon pidempään, sillä suurin syy kynsilakan irtoilulle on liuskottuminen ja kynsien taipuminen. Kun kynnen pinta on ok, mahdollisesti joku aluslakka alla ja päällyslakka päällä, kestää melkein lakka kuin lakka kauniina 5-7 päivää. 

Ps. Kirjoitin tämän jutun keskiviikkona ja vasta tänään perjantaina sain otettua kuvan siihen ja tällä välin kynsistäni on katkennut kaksi. Siis ei kynsikuvaa ainakaan tähän juttuun. 😀

Kauneus Meikki Testit