Olen aina huomannut ajattelevani tai toimivani monien asioiden suhteen hieman eri tavoin, mitä valtaosa tuntemistani ihmisistä. Tai itse olen tullut päätelmään, että minulla on taiteilijaluonne. Ilman sitä taiteellista lahjakkuutta.

Näin kesällä kiitäin itseäni siitä että että en ole taipunut muokkaamaan itsestäni sellaista ihmistä, mitä pidin vielä hetki sitten normina, johon jokaisen pitää pyrkiä. Osaan ottaa chillisti, äsken hoidin hitaalla temmolla pari työvelvollisuutta kävelylenkin varrella, poikkesin marjasmoothiella ja makustelin ideaa tähän postaukseen. Olen kamppaillut pitkään ainakin seuraavien oletusten kanssa. Varmasti kaikilla on omat luonteenpiirteensä, jotka tuntuvat joskus olevan ristiriidassa ympäröivän maailman kanssa. Tässä muutama omistani: 

-Unirytmi: kyllä jokainen ihminen saa kunnollisen rytmin, mikäli vain päättää pysyä siinä. Joka ilta sitkeästi kympiltä sänkyyn ja aamulla seitsemältä ylös. Totuus: tämä ei edes pidä paikkaansa, on ihmisiä jolla on eri rytmi. On oikeasti ilta -ja aamuihmisiä, lisäksi yhtä helvettiä yrittää sopeutua itselleen täysin vääränlaiseen tahtiin. Kykenen kyllä hyvin heräilemään satunnaisesti aamuisin ja tekemään tietyn pituisia työrupeamia aamurytmillä, mutta en paria kuukautta enempää. Menen täysin sekaisin, alan nukkumaan lopulta kellon ympäri, en herää herätyskelloon ja elän tavallaan usvaisella puoliteholla. 

-Ateriarytmi: Ymmärrän kyllä että jonkunlainen sellainen olisi hyvä olla olemassa, mutta edellämainitulla myöhäisemmällä iltarytmillä on täysin mahdoton vaatia itseltään, ettei söisi enää mitään kuuden jälkeen. Minulle on ollut aina luontaisinta syödä noin kello kahdeksan illalla. Sen jälkeen en normaalisti enää napostele. Se asia jota voisin petrata, on yrittää lisätä aamusyömistä ja pieniä terveellisiä välipaloja. 

-Draamailu: Itse en kutsu tätä varsinaisesti draamailuksi. Olen aika tunteellinen tyyppi ja ilmaisen itseäni aika voimakkaasti elehtien ja äänentasoni muuttuu usein kun kimpaannun tai tunnen oloni väärinymmärretyksi. En koskaan halua järjestää mitään kohtauksia, enkä tietääkseni sitä teekkään mitenkään negatiivisessa mielessä. Tavallaan loukkaannun jos ihmiset heittävät läpällä että draamailen, koska en vaan aina tajua sitä miltä näytän tai kuulostan ulkopuolisille. Tällaisia tilanteita voi olla ihan esimerkiksi perus turhaantuminen omiin kykyihin (henkisiin tai fyysisiin, muuttopäivänä turhaannuin kun en jaksanut kannatella sänkyäni) tai jos selostan ihmissuhdekuvioitani (okei ymmärrän, jollekkin ne voivat kuulostaa kaunareilta). Kai sitä voisi myöntää että olen jollain tapaa temperamenttinen, mutta en sellaisella räyhäävällä ja ilkeällä tuulella. 

– Sovitusta poikkeaminen. Tämänkin asian suhteen ymmärrän, että vikaa on myös minussa. En silti aina käsitä, miksi sovituista asioista ei voi poiketa tilanteen mukaan. Esimerkiksi jos olen sopinut ystäväni kanssa kahvit kahvilaan, tuleekin aurinkoinen päivä ja ehdotan menoa terassille jonne paistaa aurinko ja tarjolla mukavaa musiikkia ja muuta menoa. Huomaan että tällaisien ehdotusten ja muutoksien ilmaantuessa moni hermostuu, kun ei tehdä niinkun alunperin ollaan sovittu. Siinä kohtaa poden monesti morkkista, enkä tahtoisi tyrkyttää ideaani ja toki haluan olla varma että tämä on todellakin ok ja tarvittaessa voin kyllä pysyä alkuperäisessäkin suunnitelmassa. Siltikään en ymmärrä, miksi emme voisi olla terassilla. 

– Epäsopivista aiheista puhuminen väärissä paikoissa. Sori minä yritän, jotkut silti selvästi kiusaantuvat jos kuulevat julkisella paikalla sanan ”sperma” tai ”porno”. En ole sellainen omien hiivasieniperäpukamaongelmien ääneenkuuluttaja, vaan viljelen vaan yksinkertaisesti liikaa mautonta läppää, tai semiläppää jossa on puolitotuus. 

-Puheliaisuus. No onneksi minulla on ympärilläni myös aika äänekkäitä ja puheliaita kavereita. Minusta olisi vaan niin epänormaali tilanne istua iltaa ravintolassa hyvän ruuan ja juoman parissa ja puhua kuiskutellen vuoron perään. Se ei vaan toimi meillä, kaikilla on kamalasti asiaa ja kerrottavaa. Aina saamme mulkkauksia joltain pöytäseurueelta, mutta eihän sitä kukaan voi olettaa saavansa olla iltasella ravintolassa ihan hissukseen, eihän? 

– Spontaanius. Tämä sivuaa kohtaa ”sovitusta poikkeaminen”, mutta eroaa siten, ettei mitään ole sovittu. Mutta liittyy tilanteen mukana elämiseen. Usein turhaudun, kun en saa seuraa hetkessä kivoihin juttuihin tai tapahtumiin. ”Siellä olisi nyt ihana lämmin sää, kaunis auringonlasku, mennään rannalle istumaan!” Vastaus: ”en halua, kun tekee mieli katsella tv-sarjoja”, ”Nyt olisi jokumikälietapahtuma tänään illalla keskustassa, vaikuttaa hauskalta ja siellä olisi näemmä livemusaakin” vastaus: ”olen jo viikko sitten päättänyt viikata kaikki pyykkini tänään”. Okei myönnän, että ehkä oma omaisuuteni olisi myös tarkemmassa järjestyksessä, mikäli onnistuisin pitäytymään paremmin suunnitelmissani. Mutta kun ne asiat ovat aina just nyt heti niinku!! Huomenna illalla voi olla Suomen kesässä jo +5 keli, seuraavan puistokonsertin aikaan voi sataa ja seuraavaan ravintolapäivään kuukausi!

Vaikka välillä olo onkin teinimäisen ”kukaan ei ymmärrä mua ja tätä juttuu yhyy”, niin en koskaan vaihtaisi lähimpiä kavereitani kehenkään toiseen. Jokaisen kanssa voi puhua ja touhuta vähän eri juttuja kun toisien, se on juuri sen jutun suola. Minä olen se tyyppi joka lähtee vähän kaikkeen mukaan, joten muut tietävät kenelle soittaa. Parhaimmillaan kaveruus toimiikin niin, että erilaiset ihmiset antavat toistensa elämään jotain uutta. 

Ps. Kuvituskuvina eilisen ja tämän päivän syömisiä. Siksi että ruoka on hyvää ja olen iloinnut kesäisistä mauista paljon, näin säiden lämmetessä. XoXo: Laura<33