Miltä tuntuu, kun kehossani on toinen ihminen

Ennen kuin itse olin raskaana, mietin usein miltä tuntuu kantaa kehossaan toista ihmistä. Tunteeko lapsen kokoajan, muistaako raskaana oleva äiti kokoajan olevansa raskaana vai voiko sen unohtaa. Itse en luonnollisestikkaan vielä näillä viikoilla tunne lastani sisälläni, mutta alkuraskauden pahimman ahdistuksen ollessa päällä, ahdistusta ei yhtään helpottanut asia, että kroppani sisällä on toinen ihminen. Kuulin hämmästelyä siitä, miten se voi ahdistaa, koska sisälläni oleva ihminen on oma lapseni. En osannut alusta asti rakastaa sisälläni olevaa ihmistä omana lapsenani, en tuntenut sitä omaksi lapsekseni. Tuntui, kuin joku olisi tunkeutunut kroppaani ja yrittäisi muuttaa minua kaiken aikaa kaikeksi muuksi kuin mitä oikeasti olen. En ollut enään vain minä, kroppani ei ollut enään vain minun. Se ahdisti, enkä tiennyt miten päin olisin ollut. Kannoin sisälläni jotain, jota odotin syntyväksi, mutta samalla toivoin jokaisena päivänä keskenmenoa, koska ahdistus ja henkinen paha olo oli niin kamalaa, enkä tiennyt miten selviän. Ristiriitaiset ajatukset, ahdistus, ja oudot tuntemukset kropassani oli toisinaan järkyttävää. Miksi tunnen nälkää kokoajan, kun ennen pärjäsin helposti seitsemän tuntia syömättä? Miksi herään yöllä vessaan, kun ennen pärjäsin kellonympäryksen ilman vessareissuja? Miksi kaikki haisi nykyään pahalle, ja kaikki ällötti? Se en ollut minä, en tuntenut itseäni, se oli se joku, joka on tunkeutunut kehoni ja muuttanut minut erilaiseksi kuin olen itseni oppinut tuntemaan.

Nykyään, kun pahin ahdistus on ainankin toistaiseksi ohi, osaan jo iloita raskaudesta. Osaan rakastaa mahassani kasvavaa lasta, odotan tuntevani ensimmäiset liikkeet ja nautin, kun mieheni antaa mahalleni joka ilta hyvänyönsuukon. Joka ilta katson mahaani, ja odotan sen kasvavan, mutta samalla tiedostan kaikkien vaatteiden olevan edelleen aivan liian isoja, ja tuntuu että laihdun edelleen vain kaiken aikaa. Tuntuu toivottomalta edes toivoa, että mahani joskus näkyisi niin, että ulkopuoliset ihmiset saisivat selityksen väsymykselle ja jatkuvalle nälälle, joka ei ole normaalia minua. En huomaa kroppani muuttuneen raskauden aikana ulkoisesti mitenkään, ellei laihtumista lasketa. Ja tuntuu hullulta huomata raskaus vain siitä, että on laihtunut, kun olen aina kuvitellut raskauden aiheuttavan päinvastaisen reaktion.

Tuntuu myös hyvin tyhmältä, että toisena päivänä tunnen nälkää tunti syömisen jälkeen ja toisinaan ruoka ei maistu neljän tunnin syömättömyyden jälkeen. Tuntuu oudolta, etten tunnista kehoani ja kehoni viestejä. Jos ennen raskaaksi tulemista joku olisi yrittänyt selittää minulle raskauden tuntuvan tältä, en olisi ymmärtänyt yhtään. Miten olisin voinut ymmärtää, kun en raskaana ollessanikaan ymmärrä aina, miten raskaus voi tuntua tältä. En suinkaan muista jokaisena hetkenä olevani raskaana, en ajattele raskautta kokoajan. Välillä koen ahaa-elämyksen ja muistan sisälläni kasvavan lapsen, oman lapseni jota osaan nykyään jo rakastaa ja jota odotan kovasti jo syntyväksi <3

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!

//Made