Appsi: Clear (for iOS)

Tämä saattaa olla jo liian mones kerta, kun mainitsen pitäväni listoista. Ei se mitään. Nyt näytän yhden tavan pitää kaikkia elämän listoja järjestyksessä ja sehän tietysti onnistuu rakkaan älypuhelimen kautta. 

Clear  (kehittäjän kotisivu) on nimenomaan iPhonelle olemassa oleva listojenhallintaohjelma, joka toimii yksinkertaisesti ja nopeasti, sekä myös näyttää kivalta. Muistutuksiin ja kalenteriin liittyvissä sovelluksissa on mun mielestä ehdottomasti tärkeintä, että ne aukeavat ja toimivat nopeasti. Kaikki muu on plussaa, ja tässä kyseisessä sovelluksessa plussia on niin paljon, kuin näin yksinkertaisessa vaan voi olla.

 

Ensimmäisessä näkymässä on lista listoista. Kaunista. Numerot kertovat kultakin listalta löytyvän tehtävien määrän:

 

clearlistat.jpg

 

Esimerkkinä avasin teille ostoslistani, joka on tällä hetkellä näköjään hyvin kosmetiikkapainotteinen. Pidän yleisesti ottaen elämänhallintataitojani aika hyvinä, mutta kaupassa käydessä en saa millään palautettua mieleen ostotarpeita. Mielessä pyörii ainoastaan se tunne, että eihän siitä ole kauaakaan, kun huomasin kotona jonkin tuotteen olevan loppumassa, että sitä pitäisi kyllä ostaa pian lisää. 

 

clearostoslista.jpg

Suoritettuja kohtia voi vetää sormella yli. Sovellus myös pitää kivoja plop-ääniä. Ja kyllä, listat varmuuskopioituvat iCloudiin. Eihän tältä kerta kaikkiaan olisi voinut enempää toivoa! 

Yksinkertainen appsi, yksinkertainen arvostelu/esittely. On harmillista, ettei tätä sovellusta ole muille älypuhelimille. Toivotaan tähän korjausta tulevaisuudessa! 

 

Työ ja raha Sisustus Raha

Syksy ja koulunalku

syksylehdet.jpg

 

Mä olen aina pitänyt syksystä, enimmäkseen kai siksi, että olen aina pitänyt kouluvuoden alkamisesta. Ala-asteella muistan innostuksen uusista koulukirjoista, mutta turhautumisen siitä, että ”aloitteluvaihe” kesti niin kauan eikä millään meinattu päästä itse asiaan eli läksyihin jne. Kyllä, olen aina ollut tällanen nörtti. Kun opettaja sanoi että ”nyt ekana läksynä voitte vaikka vaan tutustua uuteen kirjaan” niin mua hermostutti, et eikö oikeesti saa tehdä tehtäviä vielä?! 

 

syksy_yo.jpg

 

Yläasteella ja lukiossa koulun alkamiseen mukavuuteen vaikutti enemmän sosiaalinen puoli, mutta olin mä silloinkin aina innoissani siitä, että pääsi taas tekemään tehtäviä ja oppimaan uutta. Uuden alun tuntua lisäsi tietty myös kouluostoksilla käyminen, joka perinteisesti suoritettiin meidän perheessä Lahdessa. Siitä alkoi kouluvuosi. 

 

syksy_koskari.jpg

 

Yliopiston aloittaminen nosti jännityskertoimia uusiin lukemiin. Uusi kaupunki ja täysin uusi ympäristö, paljon uusia ihmisiä. Ja sitten oli se akateeminen vapaus: kukaan ei enää antanut valmista lukujärjestystä, sivuaineet piti valita itse, kaikesta piti ottaa selvää itse. Se oli jännää, välillä pelotti, että jotain jäi huomaamatta ja että teki vääriä valintoja, mutta jotenkin kuitenkin lopulta päädyin maisteriksi valmistumaan. 

 

syksy_yo2.jpg

 

Mun valmistumisesta on kulunut nyt täysi vuosi ja en ole vielä työn kannalta siellä, missä haluaisin olla, mutta se on asia jonka eteen teen kuitenkin jotain koko ajan. Haen töitä, mutta aloin myös täydennysopiskelemaan. Tampereen yliopisto (kuten varmaan muutkin yliopistot) tarjoaa mahdollisuutta täydennysopiskella valmistumisen jälkeen ilmaiseksi tiettyjä opintokokonaisuuksia (esim. kokonaan uutta ainetta ei voi aloittaa). Hain ja pääsin suorittamaan sosiaalitieteiden alta kokonaisuutta ”Työelämän tutkimus” ja olen aiheesta tosi innostunut. Se miten työelämä toimii ja mistä työhyvinvointi koostuu on tosi mielenkiintoista. 

Täydennysopintojen myötä tästäkin syksystä tuli vielä koulusyksy. Eli 22. syksy, jolloin aloitan taas tehtävien teon. Jep, kahdeskymmeneskahdes. Laskin tän noin neljästi uusiksi, koska luku tuntuu niin järjettömältä. Tosiaan, jokohan ensi syksynä olisi opiskeluvapaa? 

Puheenaiheet Opiskelu Ajattelin tänään