Survival kit: vaikeiden tunteiden kohtaaminen

Törmäsin tänään Saara Sarvaksen blogiinsa kirjoittamaan juttuun ensimmäisen yön survival kitistä, eli siitä kuinka tuntea olonsa kauniiksi yöpyessään ensimmäistä kertaa uuden ihastuksen luona. Olen Saaran juttuja silloin tällöin lukenut ja saanut niistä itsekin hyviä vinkkejä, enkä todellakaan ole meikkivihaaja vaikka ko. jutun kommenteissa siihen suuntaan joku ehkä vihjasikin… Kuitenkin tämän jutun aihe ja sisältö aiheuttivat minussa jonkinlaisen järkytyksen sillä sänkyyn meikkaaminen on minulle täysin uusi konsepti! Olen itsekin nukkunut luvattoman useasti eilisen meikit naamassa, mutta tässä jutussa oli kyse nimenomaan puunaamisesta ennen sänkyyn menoa. Juttu laukaisi päässäni ajatteluketjun jonka lopputulema liittyy Saaran alkuperäiseen tekstiin yhtä kiinteästi kuin vaatteet naturistin matkalaukkuun, mutta ajattelin silti jakaa pohdiskeluni teidän kanssanne, jos tästä joku saisi vaikka yhtä hyviä viboja kuin Saaran hyvinkin kattavasta survival kitistä.

Meikkaaminen ja omasta ulkonäöstä tunnettu epävarmuus eivät ole minulle millään tavalla vieraita aiheita, etenkään uuden kiinnostavan miehen kanssa. En siis millään tavoin paheksu puunaamista vaan käytän siihen itsekin selkeästi enemmän aikaa kun on kiinnostava kaksilahkeinen kiikarissa. Silti tulin vähän surulliseksi siitä kuinka moni Saaran lukijoista (tai ainakin kommentoijista) kiitteli vinkkejä ja kertoi olevansa suorastaan hysteerisen epävarma omasta ulkonäöstään (tämä on oma tulkintani, toim. huom.) uuden ihastuksen kanssa. Minulle kuitenkin se on aina ollut jollain tavalla puhdistavaa kun ensimmäistä kertaa näyttäydyn miehelle ns. luonnontilassa ja tummista silmänalusistani tai näkymättömistä ripsistäni huolimatta hän silti haluaa minut vuoteeseensa! Ja vielä seuraavana aamunakin kun en ole ehtinyt pestä hampaitani tai harjata hiuksiani hän haluaa minua samalla vimmalla kuin edellisenä iltana!

Se mikä minua eniten häiritsi Saaran jutun kommenteissa oli se, miten haluttomia naiset ja tytöt olivat näyttäytymään ilman meikkiä uudelle ihastukselle, vaikka useat myönsivätkin että eihän se miekkonen mitään eroa kuitenkaan huomaa, vaan omaa itsevarmuutta sillä laittautumisella pyrittiin kohottamaan. Ja tässä piileekin mielestäni kupletin juoni. Naisten oma päänsisäinen epävarmuus ja haluttomuus kohdata sitä. Mieluummin meikataan sinne sänkyynkin kuin kohdattaisiin niitä tunteita joita ensimmäinen yhteinen yö herättää. Tiedostetaan itsekin ettei se mitään huomaa oli minulla valokynää silmien alla tai ei, etenkään tuolla pimeässä, mutta torjumisen pelko on helpompi tukahduttaa jos edes itse ajattelee olevansa hehkeämpi.

Ihmisen luonteeseen kuuluu ikävien tunteiden tukahduttaminen, mutta siitäkin voi oppia pois. Sen sijaan että laittaa sitä BB-voidetta naamaan ennen sänkyyn menoa, voisi pysähtyä hetkeksi miettimään että mikä siinä niin pelottaa jos toinen näkee sinut ilman meikin tuomaa verhoa. Ehkä se ei pidäkään siitä mitä näkee, sehän voi vaikka torjua. Ja se ajatus pelottaa ja tekee kipeää. Ja sen sijaan että katsoisi tunnetta silmästä silmään, ”nyt minä pelkään etten kelpaakaan tällaisena kuin olen”, taivuttaa ripsiä vielä vähän niin ehkä se epävarmuuden peikko menee pois.

Tunteisiin ei kuole. Tunteiden tukahduttaminen ja kieltäminen sen sijaan voi aiheuttaa pitkällä aikavälillä suuria ongelmia paitsi mielenterveyden myös fyysisen terveyden kannalta erilaisina psykosomaattisina oireina. Ensi kerralla kun pelkäät ettei meikkaamaton naamasi miellytä vastapeluria, sen sijaan että alkaisit sivellä maalia naamaan pysähdy hetkeksi miettimään miksi sinusta tuntuu nyt tältä. Usein tunteita hetken tarkasteltuaan huomaa itsekin ettei niillä ole mitään todellisuuteen perustuvaa pohjaa (se mies tuskin sinua torjuu vaikket olisikaan taivuttanut ripsiäsi juuri ennen sänkyyn menemistä). Koe tunne sellaisena kuin se on, totea että nyt tuntuu tältä ja anna sen tunteen mennä. Astu sitten rohkeasti ulos kylpyhuoneesta kaikessa alastomassa ihanuudessasi ja anna kumppanisi nähdä sinut sellaisena kuin oikeasti olet. Tulet huomaamaan, että se epävarmuuden peikko pelotteli sinua aivan syyttä, ja ne tunteet mitä koet kun päästät pelosta irti ja antaudut hetkelle ovat jotain paljon parempaa kuin jos olisit tukahduttanut pelon tunteesi meikillä.

 

Disclaimer: Minulla ei ole mitään meikkaamista tai muuta ehostautumista vastaan, teen sitä itsekin. Jos meikkaaminen tekee sinut iloiseksi ja haluat toisinaan mennä vuoteeseenkin yhtä laitettuna kuin päiväsaikaan, niin all the power to you! Meikkaaminen itsessään ei mielestäni ole mitenkään tuomittavaa tai haitallista, korkeintaan ne syyt joista sitä tekee. En myöskään halua kritisoida Saaran Survival Kit -blogausta tai hänen lukijoitaan, tarjoan vain oman näkemykseni aiheeseen hieman eri kulmasta.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.