Ällöttävän onnellinen
Jos entinen minäni olisi muutama vuosi sitten tavannut nykyisen minäni sen entisen minäni olisi tehnyt mieli potkaista nykyistä minääni ja se olisi miettinyt että ei kukaan voi olla noin onnellinen koko ajan. Kerroin tänään Skypen välityksellä siskolleni, että minusta tuntuu välillä täysin epätodelliselle miten onnellinen olen elämässäni, etenkin kun tätä tunnetta on jatkunut jo niin pitkään (yli vuoden verran) ja elämä tuntuu koko ajan vain paremmalle. Olen tottunut siihen, että mielialani vaihtelevat rajusti muutaman viikon tai kuukauden välein, ja aina nousukauden jälkeen on ollut odotettavissa romahdus mustiin syövereihin. Alkuun ajattelinkin onnellisuuteni johtuvan masennuksen loppumisesta ja siitä euforiasta mikä aiheutuu kun on pitkään ollut todella onneton ja sitten pitkästä aikaa näkee valon. Mutta nyt kun tunnetta on jatkunut jo niin pitkään ilman merkkejä laskusta voin vain ihmetellä miten tämä on mahdollista?
Ensin täytyy määritellä mitä tarkoitan onnellisuudella. Minulla on edelleen huonot hetkeni ja päiväni, välillä ärsyttää ja turhauttaa, olen joutunut kokemaan pettymyksiä ja en ole täysin päässyt turhasta murehtimisesta eroon. Kuitenkin pohjavireeni on nykyään onnellinen, tai oikeammin sanottuna luottavainen ja toiveikas. Pahat päivät eivät enää tarkoita sitä epämääräistä pahaa oloa jolle en oikein osannut nimetä syytä enkä siitä syystä osannut sitä oikein purkaakaan. Terapian avulla se paha olo löysi uloskäynnin ja nykyisin osaan jo tunnistaa asiat jotka minua harmittavat. Tämä onkin ensimmäinen askel:
1) Osaan tunnistaa omat tunteeni ja syyt niiden takana.
Jos minua ärsyttää jokin asia yritän miettiä mikä siinä on taustalla: minulla on kiire ja bussi on myöhässä, olisin halunnut lähteä illalla baariin tanssimaan mutta kaikki kaverit ovat joko poissa kaupungista tai nyhjäävät kotona, se poika jota olin halunnut jo parin vuoden ajan ei vastaa tunteisiini, jne jne. Useimmiten negatiiviset tunteet syntyvät kun odotukset eivät kohtaa todellisuuden kanssa. Meillä kaikilla on ajatuksia ja toiveita siitä miten elämämme menisi, miten toisten ihmisten tulisi käyttäytyä, jopa siitä millainen sää tänään pitäisi olla (eihän hääpäivänäni voi vettä sataa!) Valitettavasti maailma ei pyöri meidän ja odotuksiemme ympärillä, vaan se menee omia ratojaan ja meidän on vain mukauduttava siihen, tai sitten siedettävä sitä kurjuutta jota sopeutumattomuus aiheuttaa.
Toisinaan vieläkin minulla on niitä päiviä jolloin jostain päällepäin tunnistamattomasta syystä ei aamuisin tunnu lähtevän käyntiin ja kaikki tuntuu vähän ankealle. Ennen olisin ajatellut, että no tämä on nyt tämä laskuvaihe ja vellonut siinä kurjassa olossani. Nyt mietin vain että ei se haittaa jos ei joka päivä jaksa olla miss Sunshine, huomenna on uusi päivä ja jos ei huomennakaan lähde niin sitten ylihuomenna. Ja tästä pääsemme toiseen tärkeään vaiheeseen.
2) Tunteita tulee ja menee, ne pitää tuntea mutta niistä pitää osata päästää irti.
Tiedostan nyt tunteiden vaihtelun ja pysymättömyyden paremmin kuin ennen. Tunteet ovat usein reaktionomaisia, eli vitutuskäyrä nousee hetkellisesti kun joku tönäisee minua ruuhkassa, mutta sen sijaan että kurjistaisin omaa päivääni sillä että jäisin jurnuttamaan kuinka huonotapaisia ihmiset ovat annan tunteen kuohahtaa hetken ja mietin että sillä taisi olla kova kiire jonnekin ja jatkan matkaani. Mitä voimakkaampi tunne ja mitä syvemmälle sen syy menee (esim. sydänsuru) sitä pidempään se yleensä kestää, mutta se ei siitä huolimatta ole ikuista. Pitkään jatkuneet tunnetilat ovat yleensä merkki jostain vakavasta, esim. pitkään jatkunut alakulo (plus mahdollisia muita oireita) on yleensä merkki masennuksesta, ja skaalan toisessa päässä ylärekisterin pitkään jatkuneet tunteet johtuvat esimerkiksi maniasta. On syytä erottaa terveen ihmisen normaalit tunteet mielen sairauksista, jotka vaativat ammattiapua.
Yleensä ihminen elää sellaista elämää mihin on tottunut ja oppinut. Itse olin tottunut siihen, että hyvä olo ja onni eivät ole kestäviä asioita vaan että tietty määrä onnellisuutta johtaa väistämättä ajan myötä onnettomuuteen. Joskus tunteista tulee itseään toteuttava ennuste, ja vaikka masennus ei olekaan itse aiheutettu sairaus niin jossain määrin oma ajattelutapani varmasti vaikutti siihen millainen vointi minulla milloinkin oli. Mutta mitä muuta voikaan olettaa ihmiseltä joka on lapsesta asti oppinut että mikään (hyvä) asia tässä elämässä ei ole ikuista ja kestävää. Toisaalta se oli juuri tuo tottumukseni aaltoliikkeeseen joka auttoi minua lopulta tunnistamaan oman masennukseni ja hakemaan siihen apua kun en päässytkään enää irti siitä pahoinvoinnista kuten ennen olin päässyt. Joten hopeareunus silläkin taipumuksella, mistä pääsemmekin…
3) Positiivisen ajattelun voima
Lauri Järvilehto on kirjoittanut että maailmassa on tasan kahdenlaisia ihmisiä: optimisteja ja pessimistejä. Realisteiksi itseään sanovat eivät vain osaa päättää kumpaa he ovat, ja mielestäni he ovat vain kaappipessimistejä, ainakin itse olin sellainen. Minun oli todella pitkään vaikea myöntää olevani pessimisti, koska kuka nyt haluaisi olla se negistelijä, joten kutsuin itseäni realistiksi. Tosiasiassa suhtauduin kuitenkin tulevaisuuteen epäillen ja lempilausahduksiani oli ”pessimisti ei pety”, ihan kuin muka pahimpaan varautumalla voisin jotenkin välttää negativiisia tunteita, mikä ei tietenkään ole totta. Terapian jälkeen olen huomannut ajattelutapani muuttuneen, vaikkei varsinainen optimismi ollutkaan millään lailla tavoitteeni terapian aloittaessani. Kuitenkin huomaan suhtautuvani asioihin ja erityisesti vastoinkäymisiin eri tavalla kuin ennen.
Lauri selittää tuolla blogissaan hyvin mitä optimismi oikeastaan tarkoittaa, mutta selvennykseksi siis vielä että se ei tarkoita sitä että kaikki olisi aina ihkua ja mahtavaa ja miten fantsua on kun se mummo ohittaa sinut kassajonossa, eikä se että poikaystävä jättää sinut parhaan ystäväsi vuoksi ole automaattisesti paras asia mitä sinulle on ikinä tapahtunut. Optimisti ei yritä välttää negatiivisia tunteita vaan tunnistaa että ne ovat tunteita muiden joukossa ja osa elämää, ja kuten kaikki muutkin tunteet ne väistyvät ajan kanssa. Optimisti uskoo pääsääntöisesti hyviä asioita tapahtuvan itselleen ja pessimisti uskoo vastoinkäymisten lopulta koittavan. Optimisti vastoin pessimistin uskoa (”pessimisti ei pety”) myös selviytyy vastoinkäymisistä paremmin ja jatkaa kohti uusia haasteita kun pessimisti vielä hokee että tiesinhän minä miten tässä käy.
4) Luottamus itseen ja tulevaisuuteen
Se mikä kaiken tämän yltiöonnellisuuteni aiheuttaa on kaikki edellä mainittu mutta erityisesti tämä: ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on voimakas usko tulevaisuuteen ja siihen, että selviän mistä vain mitä elämä tielleni heittää. Olen kohdannut itseni ja menneisyyteni silmästä silmään ja todennut, että mikään muu ei seiso minun ja onnellisuuden tiellä kuin minä itse. Uskon että elämässäni on paljon hyviä asioita edessä, mutta tiedän myös että huonojakin aikoja on odotettavissa. Ero entiseen on siinä että nyt tiedän, todella tiedän, että minulla on voimia ja kykyä selvitä rankoistakin elämäntilanteista ja parhaassa tapauksessa oppia niistä jotain. Ja että ikävät tapahtumat voivat joskus myös sivutuotteenaan tuoda positiivisia seurauksia. Vaikka uskonkin että olen selättänyt vuosien varrella toistuneen masennukseni, en tietenkään voi olla siitä satavarma sillä masennus on tilastojen valossa herkästi uusiutuva sairaus. Ja masennuksen uusiutuminen olisi varmasti kamalaa ja musertavaa, mutta olen siitä selvinnyt ennenkin joten ei ole mitään syytä olla uskomatta etten selviytyisi jatkossakin.
Näin ollen nykyinen minäni jatkaa matkaansa hyräillen hiljaa kuulokkeista kuuluvan musiikin tahtiin, hymyillen monalisamaisen vienosti kuin salaisuutta kantaen, ja entinen minäni jää päivä pilalla katselemaan myrtsinä perään. Mutta ei se mitään entinen minäni, kyllä se valo joskus sinunkin risukasaasi paistaa.